Avioliittoelämää

Toinen listalta sinetty. (Uusille lukijoille tiedoksi: Mulla on tuossa sivupalkissa lista tämän kevään hommista, ja laitan sieltä aina toteutuneet asiat sinisiksi sitämukaa kun saan niitä toteutettua).  Kävin nimittäin juuri leffassa istumassa kaksi ja puoli tuntia Carrien ja kumppaneiden seurassa. Viihdyin loistavasti, vaikka seuranani "oikeasti" olivat vain karkit ja sprite zero. Karkit siinä unohtu kun suorastaan ahmin niitä vaatteita, hiuksia, meikkejä, koruja, lavastuksia ja maisemia!!! Zeroa meni koko pullo (yäk!) vaikken yleensä juo limpparia.

Elokuvan nimeksi olisi tällä kertaa sopinut paremmin Sinkkuelämän sijasta avioliittoelämää, mutta sehän sopi minulle oikein mainiosti. Tällä kertaa olin todellakin kohderyhmää. Samaistuin aikalailla Carrien tunteisiin sohvaa ja televisiota kohtaan, ja kävipä mielessäni, että itseasiassa voisi itsellänikin olla jokunen sana sanottavana avioliitosta näiden kaikkien kolmentoista vuoden jälkeen. Sen verran serpentiiniä on ollut :) Mutta jääköön se sitten toiseen kertaan.

Muutaman kuvan nappasin pitkästä aikaa myös itsestäni, koska eihän mua kukaan muukaan täällä kuvaa :D  Olen liian ujo kuvaamaan teille mahamakkaroitani mutta tosta nyt voitte jotain aavistaa... Sensijaan  että märehtisin uimarengastani olen taas melko toiveikas sen suhteen, nimittäin tällä viikolla yhtenä aamuna vaaka pyörähti jo sen alemman kymmenen puolelle! Ja mikä parasta, mun nahkatakki menee kiinni!!! Ekaa kertaa sitten Vean syntymän! (Synnytyksestähän onkin vasta 1v 3kk...)

Kengät muuten on tältä keväältä, mun uude(hko)t Vagabondit.

Mukavaa sunnuntaita!

Minua jo hirvittää se kuntokartotus...

Edit. 6.6. klo 11.10

Näköjään toteutan listaa tuolta häntäpäästä... Kuntokartoitus on nyt ohi, ja uskalsin jo sinetä myös oman kodin... Kaupat tehdään ens viikon perjantaina ja lauantaina me muutetaaaaaaaan!!!

Laitumelle

Nyt se vihdoin alkoi...koko vuoden  kaivattu kesä! 

Ilmoista viis, se on täällä!

Kiitos vinkeistänne edelliseen postaukseen. Hyviä ideoita kaikki! Kuten arvaatte, kahdessatoista tunnissa ei aina ehdi ihmeitä, mutta jotain sentään. Mietin kuumeisesti kaivaisinko virkkuukoikun esiin vai mitä keksisin, mutta lopulta päädyin yksinkertaiseen, kenties mielikuvituksettomimpaan vaihtoehtoon ikinä, mutta eikös miehet ole vähän yksinkertaisia? Paketoimme poikien kanssa sievään pakettiin suklaata ja Casino-arvan. Koko komeuden kruunasi tietysti itsetehty kortti, jonka tekstit tulivat suoraan poikien omasta sydämestä.

Itse muistan opettajavuosinani kantaneeni kotiin kasseittain kaikenlaista. Täytyy myöntää, että kyllähän se muistamisen määrä joka kerta mieltäni lämmitti. Silti toivoin ihan oikeasti, ettei lahjoja tuotaisi ainakaan lahjantuomisen paineessa ja ikäänkuin pakolla siksi koska se vain kuuluu asiaan. Kiitokseksi kuluneesta vuodesta voisi mielestäni (ja uskon, että muidenkin opettajien mielestä)  ihan hyvin riittää myös lämmin hali kauniilla sanoilla, ja läpi vuoden kestäneellä saumattomalla yhteistyöllä. Naisopena tietysti kukat ilahduttivat. Kesäkukista riitti iloa vielä pitkälle alkavaan syksyynkin. 

Parhaiten mieleen ovat kuitenkin jääneet ne muistamiset, joista huomasi, että lapsi itse on halunnut tuoda opelle jotain, ja joskus läpi paistoi se, ettei vanhemmilla ollut aikomustakaan muistaa opettajaa. Kaikkein suloisin tapaus oli tokaluokkalainen poika, jonka kanssa olin syksyn aikana tehnyt hirvittävän määrän töitä (dysfasia, adhd jne...)! Todistuksenjaon jälkeen (tämä tapahtui jouluna) hän kaivoi repustaan nuhjaantuneen piparkakun ilman mitään kääreitä tai hienoja papereita, ja ojensi sen minulle toivottaen hyvää joulua. Voiko parempaa lahjaa saada? Hän oli todennäköisesti itse halunnut tuoda opelle jotain, ottanut piparkakun piparipurkista kotoaan aamulla, ja suunnitellut antavansa sen opettajalle joululahjaksi. Se lahja tuli niin suoraan pienestä sydämestä, että muistan sen pienen pojan ilmeen varmaan ikuisesti. 

Apua, nyt mua alkaa vieläkin itkettämään kun tää meni näin tunteelliseksi... joten pidemmittä puheitta, 

Aurinkoista kesää kaikille kesävarpaille!!!