Sisustusvimma

Tästä ei kyllä hyvä seuraa :)

Kokoajan on mahdoton innostus ja vimma sisustaa,
mutta kun ei ole kotia mitä sisustaa...
Se vimma sitten ajaa kauppoihin ja putiikkeihin, ja sieltähän ei pois selviä
ilman kamalia (ihania) kantamuksia.

Nytkin ihan vain ruuanhakureissulla ollessa mukaan tarttuivat nämä ihanuudet.
Pitihän ne ostaa kun olivat ainoat jäljellä olevat...
Sääli ne olisi ollut sinne hyllyyn jättää.

Sitten siinä kuitenkin käy niin, että uuteen kotiin muutettuamme huomaan,
että eiväthän nämä minun ostokseni sovi sinne uuteen kotiin ollenkaan...
Tulee paljon kivaa tavaraa huutonettiin ;)
Olkaa tarkkana !

Miesväestä viimeisetkin karkasivat kesälomareissuilleen tänään, joten
täällä ollaan nyt ihan tyttöjen kesken :)
Kamalan hiljasta!

Mukavan leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille!

Löytöpupuja

Lähdin tänään kaupungille hoitelemaan ihan tavallisia arkisia askareita.
Keskimmäinen tarvitsi uudet vedenpitävät housut ensi viikon partioleirille
ja minä itselleni antiikkivahaa omiin askarteluihini.

Kerrankin oli sen verran kaunista, että ilma ei häirinnyt kaupoissa
kiertelyä. Niinpä teimme muutaman ylimääräisen lenkinkin, ja kuinkas ollakkaan...
Löysin aivan läheltämme suloisen pienen käytettyjen lastevaatteiden putiikin!

Putiikin ajatuksena on myydä käytettyjä, mutta tarkalla maulla valikoituja
pikkulasten vaatteita.

Liike oli täynnä ihanuuksia, joita oli niin ihana hypistellä.
Hinnat kuitenkin olivat kohtuullisen korkeat, ottaen huomioon,
että isojenkin ketjujen mallistoista löytyy
tänäpäivänä varsin varteenotettavia mallistoja.

Mukaan tarttui kuitenkin tämä pieni ihanuus.

Nämä puput olivat lentäneet juuri suoraan Englannista
jonkun pikku-tytön vaatekaapista.

Nyt ne asustavat meillä, ja etsivät kotia kanssamme.

Niillä on aivan syötävän suloiset nenät kangaspäällysteisine nappeineen,
joita en voinut vastustaa!

Viivu

Ystäviä

Kiirettä,
naurua,
touhua,
vilskettä.

Riemua,
laulua,
lapsia,
melskettä...

Tänään päättyi kesän ainoa, ja tällä paikkakunnalla meidän ensimmäinen
lasten leiri.
Perinteisesti olen lapseni leirille raahannut ja itseni myös likoon laittanut.
Saman päätin tehdä täällä.
Mikä mainio tapa tutustua uuden paikan ihmisiin ja saada uusia ystäviä!

Ja kyllä kannatti!
Asuntokuume viilentyi kesäsateessa ja hyvässä seurassa.
Saldona suuri joukko uusia ystäviä.
Samaan aikaan huomaan saaneeni myös
uusia blogiystäviä.
Olette kaikki ihanoita!!!

"Maailmassa ei ole tuntemattomia,
on vain YSTÄVIÄ,
jotka odottavat kohtaavansa sinut."

Viivu

Pitkä odotus palkitaan...

Sillä rauhoittelen itseäni.
Ei mitään uutta kodinetsintärintamalla, vieläkään!
Tarjous on jätetty, mutta mitään ei kuulu!
Välillä uskon, että se on hyvä merkki, välillä epäusko kalvaa sisuksia.
Jospa ne ovat meidät unohtaneet...

Mutta kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!
Sitä kai tässä minulle taas opetetaan.
Ja minä jos joku olen sen suhteen lahjaton.

~

Erään kärsivällisyys palkittiin tänään, kun vanhin poikamme pääsi ukin ja mummon kanssa
kauan odottamalleen Espanjan matkalle.
Huhtikuusta asti on matkalaukku odottanut huoneen nurkassa
pientä matkalle lähtijää.
Synttäriaamuna 3.4. löytyi paketista lentolaukku, joka sisälti kortin tekstillä:

"Lähdetkö kanssamme Espanjaan,
laukku on tässä."

Ja kuten arvata saattaa, oli vastaus myöntävä ja riemu rajaton!
Äidin sydäntä hieman hirvittää oman ensimmäisen vauvan lähettäminen maailmalle, mutta
matkaseura on ainakin parasta mahdollista!

Ikävissäni päätin laittaa tänne vanhan kuvan pienestä Espanjanmatkalaisesta
7-vuotta takaperin.

Siinä se velua niin rakastaa!!!

Viivu

Maha kuralla...

JÄNNITYKSESTÄ!!!

Kerroin aikaisemmin, kuinka löysin unelmieni talon, menetin sen samantien, ja kuinka löysin sen,
TAAS!
Viikon ajan olen surrut unelmani menetystä ja sopeutunut tilanteeseen.
Silti en ole päässyt eroon ajatuksesta...
kunnes tänä aamuna huomasin, että talo on kuin ihmeen kaupalla TAAS myynnissä.
Joko se on aivan susi,
tahi sitten se todellakin on MEIDÄN talo!

Olen ollut aivan täpinöissäni koko päivän,
puhunut miestä ympäri ja yrittänyt olla tosi COOL.
Luonut illuusion, jossa hän tuntee päättävänsä asiasta
(ja tämänkin hän tietysti lukee, koska on ehkä innokkain lukijani... )


En nyt ala tarkemmin selittämään, mutta matkassa on vielä ainakin sata
mutkaa...
Jotenkin tämä talo vain näyttää aina palautuvan kerta toisensa jälkeen meille. Monta kertaa sen on jo pitänyt olla mennyttä.
Kodin löytäminen ei ole aina yksinkertaista!
Nyt kuitenkin toiveet ovat taas korkealla,
ja aion laittaa kädet, varpaat ja koko perheen koivetkin ristiin,
että vihdoin saisimme kodin!


Viilentääkseni tunteitani vedin saappaat jalkaan ja läksin äidin luo.
Muutama kuva tästä niin sateisen synkästä,
mutta toivorikkaasta päivästä :)

Pitkästä aikaa kävin taas haistelemassa vanhan ladon tuoksua.
Ladon, josta joskus löytää aarteita...

Noille vanhoille ikkunoille voisi joskus tehdä jotain.
Aikamoinen läjä!

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!!!

Viivu