31. heinäkuuta 2009

Päiväunia

Lasten ollessa päiväunilla tai pihalla leikkimässä sain itseäni niskasta kiinni ja siivosin pitkästä aikaa oikein kunnolla. Siinä tohinassa intouduin ompelemaan keittiöön uuden verhon. Olin ostanut kankaan viime viikolla kirpputorilta, ja se oli siis valmiina. Harmi että mies vei kameran mukanaan! Ei se kyllä kummonen ole, tein tarkoituksella pikaseen vaan yksinkertaisen, että sen voi vaikka purkaa ja ommella uudelleen jos ei passaa uuteen kotiin.

Jotain piristystä tänne piti kuitenkin saada.


Samalla intouduin haaveilemaan kuinka minä sen uuden keittiön laittaisin. Edessä olisi pieni remontti niin, että muokkaisimme keittiön lapsiperheelle sopivaksi. Keittiössä ei ole nimittäin esim. sähköliettä tai liesituuletinta. Jääkaappinakin toimii kylmiö. Ainakin se liesi pitäisi saada. Ei onnistu pelkällä puuhellalla kokkaaminen tältä emännältä.



Siinä talossa on paljon tuollaisia kiinteitä komeroita ihanilla vanhoilla puuovilla ja lukoilla! Kaikki on säilytetty alkuperäistä kunnioittaen, ja siihen rakastuin! (Tämä kuva ei ole talosta, samantyyppinen ratkaisu vain)


Keittiöön haluaisin tuollaiset vanhat puiset kaapistot, mutta valkoisena. Ehkä vielä simppelimmät, mutta moissa on samaa henkeä. Mistähän tuollaisia saisi muuten kuin itse tekemällä?

Niin, ja ehdottomasti ei yläkaappeja, koska keittiössä on hirsiseinät.

No niin... nyt minä teen juuri sitä mitä oon yrittäny välttää...
Suunnittelen taloa joka ei edes välttämättä koskaan ole meidän...

Odottavan aika on pitkä!

Haaveita teillekkin ihan jokaiselle!


Hei, meillä pyöritään!

Eilen se tapahtui!

Ensimmäinen pyörähdys!









Voittaja ilme!
(Että se niistä kasvokuvien rajoittamisista...)

Tänään onkin sitten menty jo neljän peräkkäisen voltin sarjalla maton reunalta toiselle!
Niinsanottua pitkää matkaa, pituus ainakin kaksi metriä.

Nyt pitää alkaa äidin treenaa että pysyy perässä.


30. heinäkuuta 2009

Sukulointia

Tänään on ollut ihana kesäpäivä!

Ensiksi täytyy kuitenkin kehaista teitä mukavista kommenteista edellisessä postauksessa. Niitäpä oli ilo lueskella. Niin paljon oli samanlaisia kokemuksia kilojen kanssa painimisesta, ja Virva ymmärrän sinuakin. Itselläni oli sama tilanne ennen tätä nuorimmaista. Tuntui että saan syödä vaikka hevosen eikä näy missään. Liekkö sitten sattunut vanhuus ja raskaus saman vuoden sisään kun kuviot muuttuivat... Enhän minä kovin ylipainoinen ole vieläkään, mutta kehon kuvan muuttumista on vaikea hyväksyä. Vai liekkö tämä sitä kolmenkympin kriisiä...

Jokatapauksessa, karistin kilohuolet kannoiltani ja pakkasin taas lapset autoon karauttaakseni vanhempieni luo, jota myös mummolaksi kutsutaan... Rakas ja ainoa siskoni oli tullut porukoille lapsineen kesäloman viettoon, ja niinkuin tapoihin kuuluu, me ollaan aina yhdessä läjässä. Se on ihan kumma juttu. Porukoilla oli ennen mökkikin järvenrantatalonsa lähettyvillä, mutta se myytiin tarpeettomana, koska me kuitenkin kaikki aina ahtauduttiin samaan pieneen mökkänään. No mutta siis, ihana viikko tiedossa!!!




Mustikoita


ja ihanaa kesäruokaa!!!


...Puhutaan niistä kiloista sitten taas syksymmällä ;)




4-vuotias Helga-serkku kaivoi Vealle kasvimaasta ihan oman
"miniskidiperunan"!



Ja minä yritin parhaani mukaan istua laiturilla ja ruskettua.

Samalla virkkasin uutta tiskirättiä, johon sain talteen aimo annoksen kesää ja auringontuoksua!
Varsin hidasta puuhaa viiden lapsen uimavahdille,
mutta siitä viis.


Jokainen silmukka rakkaudella tehty!




29. heinäkuuta 2009

Siinä maha missä painitaan!

Tänään vilauttelin sivulla jo uuden blogin aloittamista muun perheen yksityisyyden turvaamisen takia, mutta toivottavasti kovin moni ei sitä postausta ehtinyt lukemaan. koska enhän mää raaski!!! Päädyin nimittäin kuitenkin siihen, että haluan jatkaa enstiseen malliin. Ehkei enää niin suoria kasvokuvia pojista, joiden en halua kuulevan koulussa kavereiltaan mitä ovat blogistani lukeneet tai nähneet. Lapsia kuitenkaan sivuuttamatta, ovathan ne kuitenkin niin iso osa elämääni. En kuitenkaan halua lasten miettivän yhteisillä retkillämme mitkä kuvat heistä päätyvät nettiin jne... Ymmärrätte varmaan. Pojat kun ovat pian jo esimurrosiässä, vai miksi sitä kutsutaan.


Sen sijaan päätin antaa kasvot itselleni.




(Välillä jo epäröin, muttei tämä ohjelma suostunut poistamaan kuvaani, joten siihen se sitten jäi)

MIKSI?

Siksi, että sisustelun lisäksi myös vaatteet ja tyylit, ok, myönnetään, ulkonäkökin kiinnostavat.

Pinnallista?

Kyllä, sitäkin, mutta sitten taas välillä kovinkin syviä vesiä. Nyt kun sisustelu on varsin vähäistä (puitteista johtuen) halusin jakaa kanssanne muutamia sanottaisiinko "ihmisläheisempiä" juttuja.

Kuten tarkimmat lukijani ovat huomanneet olen synnyttänyt 4kk sitten nuorimmaiseni. Siitä minua muistuttaa keskivartaloon kertynyt uimarenkaan tapainen, joka kelluu varsin kehnosti. (En tosin ole tänä kesänä koittanutkaan, koska inhoan kylmää ja märkää) Ehkä juuri siksi vaatekaappini on täynnä purkamattomia jätesäkkejä täynnä liian pieniä vaatteita, joihin en ole halunnut muuton jälkeen edes vilkaista.




Nytpä sitten vilkaisin... Raskausaikana turvauduin ajatukseen, kuinka voin syödä surutta kahden edestä, koska "imettäessähän ne sitten lähtevät". Niin oli käynyt edellisillä kerroilla. Mutta kuinkas sitten kävikään... En voinutkaan minusta riippumattomasta syystä imettää! Tänne jäin painimaan 20 liikakilon kanssa! Poikien jälkeen laihduin entisiin mittoihin tosi nopeasti. Nyt mikään ei tunnu tepsivän.

Kaappi täynnä ihania farkkuja, joista näissä kuvissa vain murto-osa, mutta vailla käyttäjää. Myymistä en ole edes harkinnut, koska aion mahtua niihin vielä... joskus... Mahdunhan?



Siellä ne taas ovat, varpaat <3 (Mulla on niihin joku ihan ihmeellinen suhde, tulette huomaamaan...)

Uusin silmin


Ei niin kamalaa ettei jotain kaunista.


Tänä aamuna huomasin, että olen melkein alkanut pitämään noista kivisistä
ikkunasyvennyksistä.

Niihin on kiva asetella kauniita esineitä silmän iloksi.
Aikaisemmin minulla ei ole ikkunalautoja ollutkaan.



Kauniita pieniä asioita päivääsi!

:)Viivu

28. heinäkuuta 2009

Ei mitään uutta talorintamalla

Oikeastaan tuo pelkkä otsikko riittäisi kertomaan mitä täällä tapahtuu;

Ei niin kerrassaan mitään!!!

Olen koko kesän ollut sellaisessa kärsivällisyyskoulussa että oksat pois.
Olen uskonut, toivonut ja taas uskonut, että VIIMEISTÄÄN koulujen alkuun mennessä
me saamme kodin.
Kohta ovat koulut täydessä vauhdissa, ja tuntuu
ettei mikään liikahda mihinkään suuntaa.

Minun toiveeni,
haaveeni,
on edelleen kaupan, muutta myyjä ei vastaa tarjoukseen millään tavalla.

Katsellaan, odotellaan, venytellään...

GRRR...





Tuolla se olisi, noiden koivujen ja tuon keltaisen talon takana...

Siispä sinne hiippailin "salaa" kamerani kanssa illan viiletessä.
Maa oli kylmä ja kostea jalkojani vasten, mutta
askel kevyt kotitietä kulkea.



Siellä!

Vaalea, sinertävä puutalovanhus.
Rakennettu 1947

Ei kovin hieno, ei kallis tai pröystäilevä, vaan kodin siitä tahtoisin.
Oman pesän.
Jossa villasukkia kuluttaa.


:)Viivu

27. heinäkuuta 2009

Syksyn tuntu


Kauhuissani katselin kun viime viikolla alkoi joihinkin blogeihin tupsahdella sanapari
"syksyn tuntu".
En halunnut hyväksyä moista sanahirviötä ja suljin silmäni siltä osin,
kunnes eräänä iltana ruokaostoksilla huomasin selailevani Novitan neulelehden syysnumeroa
ja miettiväni millaisen neulemekon neuloisin
prinsessalle.

Syksy on ihanaa aikaa, mutten haluaisi luopua kesästä vielä.



Iltojen pimetessä tekee kuitenkin mieli kaivaa esiin kynttilät ja nauttia
hämärän rauhasta.
Pimeydessäkin on jotain kaunista.

Ja onhan siinä syksyssä sekin hyvä puoli, että kaikki ruskea ja rupsahtanut sopii
oikein hyvin näihin meidän kaakeleihin... ;)
Eikä ruskeakaan ole niin ruskeaa pimeässä.


Terveisiä magneettitehtaasta


Nämä myynnissä pikku puodissani...





Sydämellisin terveisin




26. heinäkuuta 2009

Löytöjä

Minulla on jo pitkään ollut kovasti ikävä ompelukonetta.
Olen ehkä maininnutkin, että puolet tavaroistamme on väliaikaisesti varastoitu appivanhempieni autotalliin, koska tänne ne eivät mahtuisi. Miehet hoitivat tavaroiden varastoinnin (kiitos vain muuttotalkooväelle), mutta niinhän siinä sitten kävi, että rakkaimpani, ompelukone, jäi kaikkien tarpeettomien tavaroiden alle alimmaiseksi.

Koko kesän olemme suunnitelleet sen esiin kaivamista, ja tänään viimein teimme reissun mummolaan ompelukoneen etsintään.


Ihanat vanhat ikkunani.


Veeti auttoi etsinnöissä.
Hirveä homma!
Ja täytyy sanoa, että kaikkia noista rojuista ei ole yhtään ikävä!



Yhtäkkiä tavaravuoren keskeltä kuului iloinen kiljaisu:
"Äiti, miun kaktus on lisääntyny!"



Raukka oli viettänyt kesän autotallissa vailla valoa saatikka vettä.




Ensiapujoukot tekohengittämässä.
Multaa piti lisätä ensimmäiseksi mummon kukkapenkistä.



Samalla reissulla varasin itselleni nämä uutta kotia vailla olleet mieheni ukin tekemät
puusohvan ja kaapiston.
Siinäpä olisi sitten seuraava urakka kodin etsimisen jälkeen.
Nuo pitäisi hioa ja maalata valkoisiksi.



Niin... ja ihan unohtui!
Se ompelukone siis löytyi...
Ja niin löytyi paljon muutakin.

Josko vaikka huomenna pääsisin huruuttelemaan :)


Ilta huipentui tähän Honkasalon Mallan reseptin testaukseen.
Kerrassaan loistava, helppo resepti joka löytyy elämää Villa Honkasalossa -blogista.






Tittididii!!!

Tänä aamuna oli yksi homma ennen muita: arvonta!

Hyvä kun ehdimme herätä ja avata silmämme, olimme jo täydessä vauhdissa.



Ensin keitettiin keitto.



Sitten laitettiin silmät kiinni ja vielä vähän keiteltiin.



Tittididii!

VOITTAJA ON VIRVA!




Kaikki tapahtui niin nopeasti ja säpäkkään, että
virallinen valvoja oli ihan pihalla, niinkuin ilmeestä näkyy...

Kaikki sujui silti mallikkaasti ja virallisten sääntöjen mukaan.
Onnea voittajalle ja kiitos teille kaikille ihanille osallistumisesta!!!



25. heinäkuuta 2009

Kokeilu

Loppuviikosta postilaatikkoon kolahti taas kauan odotettu Maalaisunelma -lehti.
Sain ensimmäisen numeron lahjaksi ystävieni järjestämillä vauvakutsuilla
(jotka olivat ihan yli-ihanat, kiitos vielä!)
ja ihastuin lehteen niin, että tilasin sen kestotilauksena samantien.

Koska oma koti on edelleen hakusessa, eikä oikein ole paikkaa missä
sisustusunelmaa toteuttaa, huomioni kiinnittyikin tällä kertaa
tähän ihanaan kesäkoruun:


Miellytti heti minun silmääni!
Niinpä siis taas lankakaupoille ja kokeilemaan!
Tarjolla oli lähinnä hempeitä värejä ja tulos oli sen mukainen.



Lisäsin vielä tuollaisen kauniin helmirimpsun reunaan.
Mielestäni se roikkuu kauniisti rannetta vasten.



Noiden pienten värikkäiden tilkkujen näprääminen oli aika työlästä, ja niinpä kehittelin hieman yksinkertaisempaa mallia.



Siitä tulikin lähes juhlava!
Ei liian kuitenkaan.
Tuo olisi aika ihana vaikkapa valkoisen pitsimekon kanssa!

Ilokseni huomasin, että olin taas saanut uusia lukijoita.
En voi muuta kuin iloita teistä ihan jokaisesta!

Huomenna sitten arvotaan :)
Tämä päivä hurahti mummoillessa,
ja onnettaret ovat untenmailla...