18. heinäkuuta 2009

Kesän eka mansikkakakku

...siis itte tehty...
Se maistuu aina yhtä hyvälle,
paitsi että tämä maistui paremmalle kuin koskaan.
Resepti oli uusi, ja maku makean marenkinen.
Paras mansikkakakku ikinä!
Tai ainaski tänä kesänä.


Jos haluat kokeilla, ota esille
75g voita
1 dl sokeria
(vaahdota keskenään)
Lisää joukkoon 4 keltuaista
1,5 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
ja
2 rkl maitoa
Levitä pellille.
Tulee ihan mahottoman ohut lätty, älä säikähdä :)
Kuuluu asiaan...
Sitten vatkaa marenki:
4 valkuaista
2dl sokeria
Levitä se kakkupohjan päälle.
Ripottele vielä pinnalle mantelirouhetta.
Paista 175 asteessa 20-25 min
Sitten se paistunu pohja laitetaan kahteen osaan.
Irrottele varovasti lastalla leivinpaperista, ja kokoa kakku.
Väliin ja päälle kermaa ja mansikoita.
NAM!




Ei kuitenkaan leipojallakaan niin kiire, ettei ehtisi kaupoille.
Noin kahdessa minuutissa kävin pikapikaa penkomassa uudet ja vanhat
Tilda-kankaat kun kerran Joensuussa ollaan.

Kajaanista en ole moisia vielä löytänyt.


Mukaan tarttui tämä ihanan hempeä
ruusukangas.









Ai niin... tänään minulle esitettiin haaste nykyisen kotimme
esittelystä, koska sitä aina niin morkkailen.
Aion toteuttaa toiveen,
ja jahka täältä kotiin päästään,
näette tekin ne "piip"ruskeat kaakelit
joiden keskellä sitä unelmien tunnelmallista
kotia etsitään.


Hyvää yötä, ja levontäyteistä lepopäivää kaikille!

Viivu


17. heinäkuuta 2009

Arvontaa...

Tuhannen kävijän rajan olette rikkoneet,
ihanaiset!
Täällä sataa kaatamalla ja isäntäväkikin on edelleen reissussa,
joten mitäpä sitä arvontaa enää lykkäämään.
Hyvin on aikaa yksi pieni postaus kirjoitella.
1000 kävijää on ehdottomasti juhlan paikka!
Jokohan seuraavaksi saisimme juhlia kodin löytymistä, huokaus!



Tällä kertaa pakettiin sisältyvät nuo ylemmässä kuvassa olevat Joensuun tuliaiset:
kauniin valkoinen tuoksusydän ja nukkuva tyttö -aiheinen kortti
pitsireunalla.
Arvontaan osallistut jättämällä merkin käynnistäsi tähän postaukseen.
Aikaa "arpalipun" jättämiseen on tasan viikko.
Ensi perjantaina sitten katsellaan kenellä oli onnea tällä kertaa :)


Arvottavat esineet tästä ystäväni ihanasta putiikista Joensuussa,
Taitokorttelissa.
Kannattaa pistäytyä kesälomareissulla!
Viivu

16. heinäkuuta 2009

Bambua pöydille

Kaupunkireissumme oli varsin onnistunut ja majapaikkaan palailimme vasta illansuussa.
Paljon oli katseltavaa ja ihasteltavaa. Jotain pientä löysin teillekkin, mutta palataan siihen sitten viikonloppuna tarkemmin kun kotiudumme.
Tässä kuitenkin uusi tuttavuuteni bambu,
jonka haluaisin teille esitellä:
Olin lukenut jostain, että jotkut tekevät tiskirättinsä neulomalla tai virkkaamalla bambulangasta.
Satuin kävelemään lankakaupan ohi, ja hetken mielijohteesta astuin sisälle liikkeeseen
hakemaan itselleni kokeeksi ihka ensimmäisen keräni bambulankaa.
Siihen vielä bambuinen virkkuukoukku kaveriksi,
ja kotiin kokeilemaan.


Illan alkaessa hämärtyä istahdin sohvan nurkkaan luomaan silmukoita.


Kaikki alkoi tuosta vaaleanpunaisesta "siansaparosta" joka pikkuhiljaa alkaa muistuttaa jonkinlaista rätin tapaista.
Täytyy sanoa, että ainakin tässä vaiheessa näyttää oikein somalta.
Sanovat, että tämä olisi oikein kätevä ja ekologinenkin.
Rätin voi sen likaantuessa (luonnollisesti) pestä 60 asteessa
ja homma jatkuu.









Oikein mukavaa puuhastelua ainakin.
Josko tämmöinen sitten vaikka sinne uuteen keittiöön...



:)Viivu




Ihana kesä!

Aurinko on täällä taas! Liian usein se ei olekkaan tänä kesänä näyttäytynyt, mutta onneksi aina sillointällöin. On aika pukea päälle rimpsuhameet ja lähteä nauttimaan sen lämmittävistä säteistä.
Matkatoverissani kukkamekko herätti selvää kiinnostusta. Sitä on nyt tunnin verran hypistelty, nyplätty ja maisteltu. Hyvä näyttää olevan!
Mainio taito tuo tarttuminen sitäpaitsi! Aika kuluu ihan siivillä vaatteita tutkiskellessa.
Selvää neitiainesta ;)





Ajattelimme hypätä mekkoinemme paikalliseen bussiin ja lähteä ihastelemaan kesäistä torivilinää. Viime yönä heräsi myös ajatus blogiarpajaisten järjestämisestä ihan vaikka tämän kohtuullisen "uuden" blogini kunniaksi. Ennenkaikkea kuitenkin teidän lukioiden kunniaksi. Muutamiin arpajaisiin olen itse osallistunut huonolla menestyksellä, mutta voittohan ei ole tärkeintä, vaan se ihanan kutkuttava jännitys ja kauniit pienet asiat :)
Olen ollut yllättynyt miten moni jaksaa minua ilahduttaa vierailuillaan
vaikkei sitä taloa vieläkään ole löytynyt,
ja tämä on aika pitkälti tällaista meidän pienen elämän seurailua tällä hetkellä.
Tuhannen vierailijanki raja häämöttää, joten syytä on juhlistaa aktiivisuuttanne.


Katsotaan jos löytäisimme reissulta jotain kivaa pientä ja ihanaa tuliaisiksi arpajaisiin!
Palataan asiaan myöhemmissä postauksissa,
nyt mekot heilumaan ja menoksi!
Viivu


15. heinäkuuta 2009

Tienpäällä

Eilen me tytöt kyllästyimme kyhjöttämään pienessä betoniloukussamme ja päätimme tunnin varoitusajalla pakata tavaramme perheen kakkosautoon ja ajaa kotikonnuille Pohjois-Karjalaan.
Täällä meidät otti vastaan pitkäaikainen perhetuttu, rakas ystävä, ja voi sitä jälleennäkemisen riemua!!!
...ja herkkujen määrää!
Pikkutunneillehan se siinä sitten meni kuulumisia vaihdellessa ja kaikenlaista pientä napostellessa.
Näin aamutuimaan ystäväni joutui lähtemään hetkeksi asioille, ja
päätin kutsua teidät kurkistamaan tähän ihanaan, tunnelmalliseen valkoiseen kotiin.
(No joo, etukäteen toki kysyin luvan talon emännältä,
joten voitte kurkistella sisään vailla syyllisyyttä.)



Vielä vuosi sitten tämä koti oli täynnä värejä ja ruutukuosia.
Viime talven aikana sitä on rempattu hempeämpään ja valoisampaan suuntaan
talonväen ajansaatossa muuttuneiden mieltymysten mukaan.

Täytyy sanoa, että lopputulos on varsin onnistunut, ja
ainakin minun silmäni ja sieluni lepää tässä harmoonisessa kokonaisuudessa.







Kuten kuvasta näkyy, ystäväni on varsinainen hattupää.
Hattuja löytyy makuuhuoneen seiniltä enemmänkin.







Samalla kun tätä juttua kirjoittelin, kaivoin kaapista vielä eilisiä herkkuja
aamiaiseksi.
Ei hullumpi aamupala!





Ihanaa loppuviikkoa kaikille!



Me aloitamme nyt muutaman päivän loman.
Katsotaan jos joku päivä vien teidät vielä kurkistamaan
pihamaalle.
...Sikäli mikäli säät sen sallivat!



Viivu