18. heinäkuuta 2010

Paluu arkeen

Täällä on vietetty koko perheen viimeistä yhteistä kesälomapäivää. Mitään ei oo tehty. Oltu vain. Toisaalta ihan hyvä joskus näinkin. Mietittiin, lähdettäiskö vaikka kesäloman viimesen päivän kunniaksi syömään ulos tai jotain koko porukalla, mutta kaivettiin sitten kaapista uusia perunoita ja laitettiin kiehumaan. Kun nyt kerran on kesä.

Minun ja lasten "loma"han ei suinkaan lopu, vaan arki tuo vaan muutaman pienen muutoksen kuvioihin. Kotona on päivisin vain yksi aikuinen siivoamassa, remppaamassa ja ruokkimassa nälkäisiä suita. Meillä ei enää ole päivisin autoa käytettävissä, ja koirat ovat palanneet kesälaitumilta. (Pissitystä tiedossa siis...) Ovat olleet pari viikkoa mummolassa "kesäsiirtolassa", ja meno on nyt sen mukaista. Ohjelmassa on ollut  kahden viikon ajan aamusta iltaan vapaana oleilua vanhan maatilan pihalla, ja nyt varsinkin isomman on aika vaikea sopeutua kaupunkioloihin.


Hermo meinaa mennä, kun iso Saksanseisoja ravaa edstakaisin ja ulisee mennessään, kun ei yhtäkkiä saakkaan kulkea ulko-ovesta miten huvittaa. Oletteko kuulleet kun Saksanseisoja ulisee? Se on jotain käsittämättömän rasittavaa! Onneksi tiedän, että pian ne taas tottuvat kotioloihin, ja mukava loma niillä on ollut maaseudun rauhassa! Ja onhan niistä paljon iloakin... Kunhan tähän karvamäärään taas tottuu...


Hmmm... Alkaa jo itsestänikin kuulostaa selittelyltä. Ensimmäistä kertaa en ole ihan hirveän innoissani siitä, että koirat ovat taas kotona. Onneks ne ei lue tätä blogia!

17. heinäkuuta 2010

Nauhoja myytävänä

Pikahei!

Laittelin muutamia ihan käyttämättömiä Mailegin ja House Doctorin nauhoja&pitsejä  myyntiin tuonne Viivumyyn puolelle.
Käykääs kurkkimassa!
Kurkkaamaan pääsee klikkaamalla tällaista 


painiketta tuolta sivupalkista.


16. heinäkuuta 2010

Kurkistus saunalle

En ole vielä tainnu esitellä teille meidän saunaa? Se on aika ihana! Ei ehkä ulkoisilta avuiltaan, mutta siellä saa parhaat löylyt ikinä! Uusille lukijoille tiedoksi, että me siis muutettiin tähän asuntoon n. kuukausi sitten, ja tarkotus on pikkuhiljaa rempata tästä meidän näköinen. Mennääs ensin kurkkaamaan saunan eteiseen, josta on hyvää vauhtia kuoriutumassa viihtyisä pieni saunakammari.

Ihan parasta on, että sauna sijaitsee erillisessä ulkorakennuksessa.


Ulko-ovesta tulee valkoinen kunhan päästään sinne asti.


Sisällä pukuhuonetta/saunatupaa kiertää puolipaneeli, joka on osittain tuollainen samanlainen ruskea kuin vessankin seinä ensialkuun, ja osittain männyn värinen. Kiva! Tänään jo vähän aloittelin maalaamista. Kaikista puuosista tulee siis valkoisia. Patterikin täytyy käsitellä. Ruskeita roiskeita saanut sekin. Sohva on edellisten asukkaiden jättämä, ja saa olla tuossa sen aikaa kun saadaan siihen mieluinen. Ikkunaan virittelin tänään vaijerin avulla uuden verhon vanhan tilalle. M niinkuin meidän sukunimi :)


Seinälle maalailin niinikään hyllyiksi pari vanhaa omenalaatikkoa. Tässä näkyy nyt sitten vaihteeksi sitä mäntyseinää. Valkoiseksi menee tämäkin. Tuo taso lähtee myös pois ja tilalle tulee ihan vain valkoisesta laudasta tehty taso, joka kätkee alleen pyykkikoneen ja pyykkikorit. Tästä tykkään kanssa, että pyykkihuolto on kokonaan saunalla. Ei enää kuivaustelineitä sisällä ympäriinsä!


Seinällä oli edellisten asukkaiden jäljiltä myös vanha kaapin runko, joka oli ihan hyväkuntoinen. Virittelin siihen tänään astiapyyhkeestä verhon, joka piilottaa taakseen pyykinpesuaineet. Samalla se muistuttaa, että elämä on tässä ja nyt. Tilassa on myös vanha kaappi, joka sai myös jäädä. Valkoista väriä vain pintaan, ja uusi nuppivedin. Säilytystilaa kun ei koskaan tunnu olevan liikaa!


Hyllyllä muuten nuo kaksi tyhjää lasipulloa, jotka löysin tänään kirpparilta.


Tällasta ja paljon kaikkea muuta on tänään saatu aikaiseksi. Niistä sitten myöhemmin, koska nyt me aletaan odottelemaan viikonloppuvieraita Joensuusta. JEEE!!!



Terkuin,


Ai niin... ja ens kerralla mennään sinne saunaan asti!

Opettajahommaa

No jahas...ihan näin lyhyttä en olisi siitä kesästä sentään veikannut.
Täällä on kylmää ja märkää. 
Ikävä keli!
Mutta eipä hätiä!
Ei niin huonoa keliä, ettei jotain hyvääkin, nimittäin kaikkea kylmyyttä uhmaten nämä koivet sipsuttelivat kirpputorille. Piiiiiiitkästä aikaa.
Mikä loistava päivä shoppailla...tai siivota.
Valitsin shoppailun.

Omatunto ei antanut periksi käydä kuin yhden kirppiksen koluamassa kun mies odotteli kotona remppahommiin. Mukaan tarttuivat kuitenkin kaksi kivaa vanhaa lasipulloa posliinikorkilla ja nämä opetustaulut poikien seinille.
Tämän verran opettajaa minussa sentään vielä on jäljellä :)


Ihanaa viikonloppua teille kaikille ihanille lukijoille <3

Jokaisen pilven takana paistaa aina aurinko!

15. heinäkuuta 2010

Pikapäivitys

Sommaren är kort


Joten nautitaan siitä!

Olen muuten aina ollut ihan hurja auringon ottaja.
Tänä kesänä nautin paahteesta ensi kertaa suojakerrointen kanssa. 
Näin kolmekymppisenä on myönnettävä, että muut olivat sittenkin oikeassa.
En koskaan pala, mutta auringon säteiden ihoa vanhentava vaikutus alkaa näkyä, valitettavasti!

Niinpä siis tänään tällainen kuva,
maksaläiskät on rajattu kuvasta
...otsa jäi...
:D