8. lokakuuta 2009

Tunnustus pitkän päivän iltana

Kylläpä mieltäni lämmitti, kun hieman synkkien ajatusten keskellä
päivän pyörittyäni sain illalla tällaisen ihanan kauniin tunnustuksen Sarilta

Kaunista elämää -blogista:

KIITOS!!!

Mukana seurasivat seuraavanlaiset ohjeet:

Kopioi kuva ja liitä blogiisi
  1. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
  2. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
  3. Anna tunnustus seitsemälle
  4. Linkitä nämä blogissasi
  5. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

Eipä aikaakaan kun kertoilin kymmenen asiaa itsestäni,
mutta koitetaan keksiä vielä seitsemän lisää...

1. Olen mestari aloittamaan käsitöitä,
jotka jäävät nurkkaan lojumaan, koska keksin aina jotain mielenkiintoisempaa
jota täytyy alkaa kokeilemaan ihan just nyt ja heti.

2. Ehkä juuri edellä mainitusta syystä käsityönumeroni oli kouluaikana 7.
Lisäsyynä taisi olla itsepäisyyteni. Inhosin harsimista!!!
Kiukuttelin opettajalle ja halusin tehdä asiat oman pääni mukaan.
Nykyisin sitä ehkä kutsuttaisiin luovuudeksi, mutta 20-vuotta sitten se ei tullut kuuloonkaan.
Siskon, joka teki pilkulleen opettajan tahdon mukaan, veti aina todistukseensa kympin.
Tänäpäivänä hän ei tee käsitöitä.
Itse en taas juuri muuta teekkään :)

3. Minulla on krooninen vauvakuume.
Lapsia en kuitenkaan halua loputtomasti, joten tasaisin väliajoin, noin kahden vuoden sykleissä meille hankitaan jokin lemmikkieläin kuumettani lieventämään.
Kuumetta alentava vaikutus kestää noin kaksi vuotta, kunnes
löydän itseni taas eläinkaupasta.

4. Haluaisin joskus teettää koirallani pennut.

5. Haaveilen alanvaihdosta.
Opettajan työ on palkitsevaa ja mukavaa,
mutta haluaisin ammatin, jossa voisin paremmin kehittää luovia puolia itsestäni.

6. Olen luonteeltani sangviinikko.
Innostun helposti ja innostan muita.
Ystäviä ei koskaan ole liikaa, vaan jokaisella on oma tärkeä paikkansa.

7. Puhun ennen kuin ajattelen.

Tämän tunnustuksen haluan antaa eteenpäin sen nimen mukaisesti
sellaisille blogeille, jotka ovat omalla laillaan innostaneet ja kannustaneet ihan pelkällä olemassaolollaan minua luomaan jotain uutta.

1. Johannalle Nannamoi -blogiin
2. Piialle Pieni sukkapuoti -blogiin
3. Pienelle Linnulle
4. Annelle Kaunis pieni elämä -blogiin
5. Mille Köyhän kartano -blogiin
6. Mialle Peikkokukkulalla Chilen taivaan alla -blogiin
7. Riikalle Valkoista pellavaa -blogiin

Vain muutamia mainitakseni...

Kaikki te ihanat lukijat ja omien blogien pitäjät olette osaltanne innostamassa!

Parempaa päivää toivottelee:

:)Viivu

10 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Kiitos kaunis - lisään postaukseeni, että sain saman sinultakin. :)


PS. Tosi haalealla nuo jotkut tekstit niin ei mun pikkunäytöltä ainakaan oikein saa selvää.. ;) Tai sitten saisin käydä silmälääkärillä. :D

Viivu kirjoitti...

Kiitti vinkistä! Eroja on tosiaan näyttöjen suhteen, täytyy yrittää jotain jämäkämpää väriä :)

Anonyymi kirjoitti...

kiitokset tunnustuksesta :)

Taina kirjoitti...

Sut kyllä muistetaan vauvakuumeesta! Aina jonkun vauva kainalossa :D

Semmosta aiheen sivusta, että jos muuttaisit klikattujen linkkien väriä (visited links). Nyt se taitaa olla sama kuin taustaväri, joten ne periaatteessa katoavat, ellei vie hiirtä just sille kohdalle, jolloin niiden roll-over-väri, valkoinen, paljastaa linkin.

Viivu kirjoitti...

:) Mullon nää värit näköjään vähän kesäterässä :D Kiitti Taina :)

Anonyymi kirjoitti...

Unohtu sanoa että tein vanha kotikin oli tosi nätti,kuinkas muutenkaan ku sinä sitä oot ollu laittamassa :)

Tuo edellisen postauksen tupanen näyttää aivan ihanalta!
Jännitän ja odotan teidän matkaa kotiinne, sen päättymistä.
Täytyy lisätä iltarukouksiin.. :)

Kiva oli taas susta lukea,"jokapaikan touhottaja" :D <3

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Hei taas ja kiitos tunnustuksesta! Voisitko neuvoa minulle, miten tuo linkitys tehdään? Opin jo linkittämään gadgetin kuvan ohjeiden mukaan, mutta en tiedä, miten tekstin joukosta saa linkitettyä. Esim. sinä olet linkittänyt tekstin joukosta niille talomainossivuille (esim, sanasta "tästä") ja muiden blogeihin niiden nimen kohdalta. Sitä en osaa tehdä. Kiitos jo etukäteen avustasi.

Viivu kirjoitti...

Yritänpäs selittää... Eli ensin käyt kopioimassa haluamasi linkkisivun osoitteen. Sitten "mustaat" eli valitset omasta tekstistäsi sen pätkän, minkä haluat ottaa linkiksi. Kun teksti on "mustattu", napsautat yläpalkista "lisää linkki" kuvaketta. Se on siellä samassa rivissä missä kuvankin lisääminen. Ruudulle avautuu laatikko, johon liität sitten kopioimasi linkin osoitteen. Sitten vain tallennat muutoksen, ja tsädää, homma on valmis.

Toivottavasti saat jotain selvää ohjeesta, kun yritän ulkomuistista sitä muistella. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kokeilemaan!

Pieni Lintu kirjoitti...

Nyt näkyy..jeee!!!! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ooh, kiitos tunnustuksesta! Kiva kun luovuus on päässyt kukoistamaan! :)