3. huhtikuuta 2010

Pääsiäispoika

Pääsiäisellä on minulle monta merkitystä. Yksi näistä on se, että pääsiäinen on kirjaimellisesti minulle uuden elämän juhla. Ensimmäinen poikamme syntyi pääsiäisenä -99. Tuo pitkäperjantai oli todella nimensä mukaan p-i-t-k-ä perjantai! Koko päivän supistelin ja olin varma ettei se enää pahemmaksi voisi muuttua. Jokainen tunti kuitenkin vei minut syvemmälle siihen tietoisuuteen mitä todella oli tulossa ja helpotus koitti vasta lauantain puolella, kun sain ihanan, terveen esikoiseni ensi kertaa syliini. Minusta oli tullut äiti! Poikanen oli kuoriutunut.

Olin itse hädintuskin täyttänyt 20-vuotta ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Äitiys oli hämmentävää, mutta en olisi voinut olla onnellisempi. Nyt tuosta pääsiäisestä on kulunut jo 11-vuotta ja en voi muuta kuin olla kiitollinen niistä jokaisesta. Minulla on maailman ihanin poika joka on opettanut minulle, mitä äitiys on. Rakastan sinua!

Ensimmäistä kertaa tunnen pientä luopumisen tuskaa, kun reipas miehenalku ilmoittaa haluavansa järjestää kaverisynttärit rinteessä. Meitä ei siellä enää tarvita muuten kuin rahapussin kanssa. Niin se aika kuluu... Ja niin sen pitää kuluakin. Ylpeänä seuraan pikkuhiljaa irrottautuvaa, pientä poikaani. On se niin reipas ja omatoiminen kun touhottaa juhlia järjestäessään kuin äitinsä... Jokaisessa liikkeessä näen itseni ja hymyilen hiljaa sisäänpäin.

Paljon onnea ja siunausta matkaan seuraavalle vuosikymmenelle!

-Äiti-

19 kommenttia:

Ira kirjoitti...

"Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan, vaan että heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä,
ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen,
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, joista lapsenne singotaan elävinä nuolina."

-Kahlil Gibran-

Kauniisti kirjoitit... Laitoin tämän Kahlil Gibranin runon, se on minusta kaunis. Ja niin totta!

Onnea teille molemmille! <3

Viivu kirjoitti...

Kiitos Ira! Kaunista!

Miia kirjoitti...

Kaunis teksti tuossa ensimmäisessä kommentissa. Se on kyllä hienoa ja haikeaa seurata lapsen kasvua ja itsenäistymistä. Onnea pojallesi!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Kaunis tuo Iran teksti!

Olet tullut nuorena jo äidiksi. Voin vain kuvitella, miltä nyt 11 vuotta myöhemmin tuntuu ajatellessa aikaa taaksepäin.

Onnea sinulle ja onnea pojallesi!

Ruusa kirjoitti...

Oikein paljon onnea koko väelle ja ihanaa pääsiäisen aikaa! :)

Taina kirjoitti...

Hirveen haikeaa. Ehkä siksi että mullekin saattaa joskus käydä noin, vaikka tunnistan itseni vasta tuosta kohdasta "poikanen on kuoriutunut". On se kummallista tää elämä, siunausta teille kummallekin, äidille ja pojalle :)

Vekarus kirjoitti...

Onnittelut isolle miehelle ja hänen äidilleen!

Jonna kirjoitti...

Voi olipas ihanasti kirjotettu! Suloinen kuva. Saadaan olla niin onnellisia näistä lapsosista! Onnea 11-vuotiaalle! -Jonna

Anonyymi kirjoitti...

Onnea pojallesi ja miksei äidillekin! Nopeasti se aika menee, lapsissa sen varsinkin huomaa. Kai sitä itsekin on muuttunut... :)

Voisitko suositella Kajaanista hyviä kirppiksiä? Mistä tekee parhaimmat löydöt, missä itse käyt? Ollaan tulossa viikon päästä vuokattiin ja tarkotuksena olis käydä jossain kirppiksellä.

Elviira

Arja kirjoitti...

Ihana oli Iran kirjoitus:-))Yhtä nuorena minäkin sain poikani, mutta siitä on huomattavasti kauemmin aikaa;-)(22v)
Paljon onnea synttärisankarille:-))

tinttarus kirjoitti...

Onnea ja suuri määrä iloa ja siunausta pojallesi ja sinulle! Teillä pääsiäisen juhla on tuplajuhla:)
Koskettava tuo Iran laittama Gibranin teksti. Pitää napata kainaloon....

Teija kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu! Kyyneleet silmissä, tälläkin tänään juhlitaan 4-vuotiastamme.♥

Niinhän se on, että lapset on lainassa vain.

Hanna kirjoitti...

Oi kuinka kaunis kirjoitus Iralta, paljon onnea, itse myös saman ikäisenä sain esikois tyttären.

Suvi kirjoitti...

Paljon Onnea synttärisankarille! Kauniisti kirjoitettu!

Ja ihana tuo Iran kirjoitus! Se pitää saada talteen johonkin.

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Paljon onnea pojallesi ja myös teille vanhemmille :) Lapsen saaminen merkittävimpiä juhlapyhinä (teillä pääsiäisenä; oma esikoiseni syntyi jouluyönä) antaa lisäperspektiivin näihin ihaniin ja erityisiin juhliin!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Onnea 11-vuotiaalle ja äidille myös!

Hyvää 1.pääsiäispäivää!

Niina K kirjoitti...

Onnea pojalle..Niin se aika kuluu! :)

-sari- kirjoitti...

Synttärionnittelut ! :)
Niin se vaan on, lapset kasvaa ja itse opettelee pikkuhiljaa päästämään irti. Itsekin ihmettelen miten aika voikaan kulua niin hurjaa vauhtia!

Marika kirjoitti...

Onnittelut täältäkin!
Olipa tosiaan kauniisti Ira kirjoittanut :)