25. toukokuuta 2010

Pikkuinen lintu

Voi teitä kun kerralla rykäsitte kaksi sataa lukijaa täyteen!!! Huomenna laitan arvonnan pystyyn, olette te sen ansainneet.

Tällä kertaa lapset saavat toimia tunteiden tulkkina... Niin osuvia kuvia molemmat pojat toivat koulusta tällä viikolla. Veeti oli piirtänyt ja maalannut kuvan kodista ja sen ympäristöstä. Täällä me siis asumme: betonisen kirkon alakerrassa on pieni puinen ovi, josta meille tullaan sisään. Naapurissa asuu äkäinen mummo, joka ei voi sietää lapsia. Sen mummon auto piti tietysti myös piirtää kuvaan.



Minulta on monta ketaa kysytty miten jaksan elämää tällaisissa olosuhteissa. Kuulin perjantaina erittäin opettavaisen tarinan ja haluan jakaa sen teille. Hauskaa tarinassa oli se, että minua on usein verrattu pikkulintuun. Tarina kertoo siis pienestä linnusta...

"Olipa kerran pikkuinen lintu. Se oli aivan kyllästynyt oloihinsa ja päätti lähteä kauas pois parempaa elämää etsimään. Kun se oli lentänyt jonkin matkaa, tuli sille hyvin kylmä, ja se jäätyi umpijäähän. Jäinen lintu ei tietenkään voinut lentää, vaan se tipahti keskelle suurta peltoa. Sillä kävi tuuri, sillä pellolla sattui asustamaan lehmä. Juuri kun lintu oli kuolemaisillaan, kulki lehmä ohi ja kakkasi linnun päälle. Pikkuhiljaa lämmin, tuore lanta alkoi sulattaa lintua ja pian se oli taas voimissansa. Huomattuaan mihin oli joutunut, lintu avasi nokkansa ja alkoi huutaa ja sirkuttaa äkäisesti suureen ääneen. Juuri samalla  hetkellä ohitse kulki kissa, joka ei haistanut lintua, mutta kuuli sen äänen ja nappasi sen suuhunsa. Sen pituinen se lintu."


Mitä me opimme tästä?

Kun sinusta tuntuu, että olet hukkumaisillasi ******n,
älä aukaise suutasi, vaan odota vielä hetki.
Kaikki tapahtuu sinun parhaaksesi.

 
Tähän minäkin uskon, ja se auttaa minua jaksamaan, vaikka välillä olo onkin kuin *****n hukkuvalla.

Siinäpä tämän päivän syvällinen ajatus... Miettikää sitä :) Huomenna pääsen onneksi kaupoille ystävän kanssa hieman tuulettumaan ja meinaan ostaa pihakukat tähän asfalttiviidakkoon. 




Ja sen arpajaispalkinnon teille tietysti :)

Alemmissa kuvissa Essu ja Aura katsastavat potentiaalisia kukkapaikkoja...


...Niin ja meidän pojathan tosiaan ovat jo 8 ja 11... Eivät mitään Picassoja ;) mutta äidille nämä ovat sitä parasta taidetta!


20 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Opettavainen tarina, huumorilla maustettuna!! ;D Tuosta piretään kiinni! :)
Ihania nuo lasten tekemät kuvat.<3

Kirsikka kirjoitti...

Avan ihania nämä lasten luomukset ja mainio tuo pieni kertomus ;) Kyllä se teillekin vielä ihana oma koti löytyy, koita vielä kestää! Itseäkin tympii välillä hirveästi, kun ei päästä vielä uutta tilavampaa kotia etsimään, mutta uskon että pian sekin päivä tulee. Kukat ovatkin muuten loistava tapa piristää mieltä!

Unknown kirjoitti...

Onpa hienoja taideteoksia, onhan nää kuiteskin jo aika lähellä Picassoa! :)

Tarina piristi päivää kummasti. Tsemppiä viikkoosi!

Anu kirjoitti...

...niin nappi tarina:) Ja pojat On parempia kuin Picasso! Mun mielestä lasten taide on parasta!!!Ja eiks oo ihanaa...meidän 10 v miehenalku oli eilen niin huolissaan mun kipeestä hampaasta, että nyt on uravalintakin tehty: hammaslääkäri tai suukirurgi (ja ilmaiseksi saadaan kuulemma sitten aina käydä). Jes:) Taas on ihan pers auki, mutta otan mallia susta ja lähden huomenna veljen vaimon kera tuohon uuteen Ikeaan että oltais vielä vähän enemmän!

Helikaroliina kirjoitti...

No mutta noihan on tosi hienot maalaukset! Ja tarina tosi osuva, sen olen ainakin jo oppinut, että asioilla on tapana järjestyä ennen pitkää, kärsivällisyyttä siis vaaditaan...siinä on mulla kyllä vielä opettelemista :)

Viivu kirjoitti...

Voi te saatte mut aina niin hyvälle tuulelle :)

Peikkotyttö Hanna: Itse ainakin taas opin sen, minkä aina uudestaan joudun opettelemaan :) ...kun pääsee välillä unohtumaan...

Kirsikka: Kukkasista saa tosiaan iloisen mielen. Olen aina kuulunut niihin, jotka mielellään ottavat kukkia vastaan :) Ja aina pitää uskoa parempaan, joten koti varmasti löytyy niin teille kuin meillekkin :)

Eena: :) No vähintäänkin :) Tsemppiä myös sinulle!

Anu: Eikös ollut :)

Ihana Hammaslääkäri! Varaa mulle heti kans aika hampaiden valkasuun, kun tässä vielä pari vuotta kahvia ryystän... Ikea kuulostaa kyllä tosi hyvältä (me mennään Maxi markettiin...grrrrr... ja nyt täytyy vissiin taas lukea tuo tarina ettei auottua suuta enempää...) Onhan se Maxikin... omalla tavallaan "ihan kiva"...

Helikaroliina: Sen kärsivällisyyden kun joskus oppiskin... Minä ainakin olen niin kaikki-tänne-ja-heti-ihminen!

Piia kirjoitti...

Ai että tykkään noista lasten taideteoksista!!!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Ihania taideteoksia, tuo äkäisen mummon auto on kyylllä hauska yksityiskohta ;) Ja opettavainen tarina kyllä! Mukavaa (shoppailu)päivää :)

malla kirjoitti...

makeita taideteoksia!ja hyvä opetus,mikä kannattaa ehottomasti pitää mieles!:)

Ilse kirjoitti...

Hyvä tarina, ja vielä ihanammat kuvat! :)

Jonna kirjoitti...

Olipa ihania piirrustuksia! Ja tarina hyvä myös. Hauska tuo äkäisen mummelin auto kun on tullut piirrokseen myös :) Voih ihanaa arvonta..sitä odotellessa :) Mukavaa loppu viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Heips,
Teilläpä asustaa kaksi taiteilijan alkua, upeita piirrustuksia. :)

-Lukija Helsingistä-

Anonyymi kirjoitti...

Päivän piristys!

Ihanat piirustukset ja tarina, välillä täälläkin tuntuu että p****a riittää...=), mutta kestetään. Huomenna on parempi päivä!

Anonyymi kirjoitti...

Tooodella hienoja piirustuksia! Kyllä nämä ovat paikkansa seinällä ansainneet. :)

Marielisa kirjoitti...

Hienot on kyllä taiteilut ja tarinat!

Ihanat on koiraneiditkin =)
Meitin Samppa the Seisoja lähettelee hännänheilautusterkut (vähempikarvaiselle) lajitoverilleen <3

Kultsin kämppä kirjoitti...

Vastavierailulle piipahdin. Kiva blogi myös sinulla!

Kaunista taidetta ja opettavainen tarina!

sanna kirjoitti...

Hienoja piirrustuksia. Kyllä lasten piirrutukset ovat omalle äidille aina niitä parhaita. Kävisitpä mun kotona, siellä on vielläkin ainakin 5 mun maalausta seinällä ;) Ehkä nyt jopa alan ymmärtää sitä, kun esikoiseni on alkanut piirrella enemmän, ja tietysti aivan mahtavia piirrustuksia ;)

Hauskaa shoppailupäivää se tekee hyvää :)

Rauhantuomari kirjoitti...

Kiitos päivän opetuksesta! Ollaan työkavereitten kanssa tällä hetkellä hukkumassa töissä ******n, mutta linnun tarina antoi ajattelemisen aihetta :)

p.s. Aivan ihanat nuo piirustukset!

Pieni Lintu kirjoitti...

Opettavainen tarina..sopii nimen puolesta minulle.. ;)

Ihanat taulut pa*koineen päivineen.. :)

Mirja kirjoitti...

Tarina oli niin hieno ja totta, että otin heti talteen, muistutukseksi, jokaisella ajankohdalla ja olosuhteella on tarkoituksensa. Piirustukset ja koirat ihania myös.