16. heinäkuuta 2010

Kurkistus saunalle

En ole vielä tainnu esitellä teille meidän saunaa? Se on aika ihana! Ei ehkä ulkoisilta avuiltaan, mutta siellä saa parhaat löylyt ikinä! Uusille lukijoille tiedoksi, että me siis muutettiin tähän asuntoon n. kuukausi sitten, ja tarkotus on pikkuhiljaa rempata tästä meidän näköinen. Mennääs ensin kurkkaamaan saunan eteiseen, josta on hyvää vauhtia kuoriutumassa viihtyisä pieni saunakammari.

Ihan parasta on, että sauna sijaitsee erillisessä ulkorakennuksessa.


Ulko-ovesta tulee valkoinen kunhan päästään sinne asti.


Sisällä pukuhuonetta/saunatupaa kiertää puolipaneeli, joka on osittain tuollainen samanlainen ruskea kuin vessankin seinä ensialkuun, ja osittain männyn värinen. Kiva! Tänään jo vähän aloittelin maalaamista. Kaikista puuosista tulee siis valkoisia. Patterikin täytyy käsitellä. Ruskeita roiskeita saanut sekin. Sohva on edellisten asukkaiden jättämä, ja saa olla tuossa sen aikaa kun saadaan siihen mieluinen. Ikkunaan virittelin tänään vaijerin avulla uuden verhon vanhan tilalle. M niinkuin meidän sukunimi :)


Seinälle maalailin niinikään hyllyiksi pari vanhaa omenalaatikkoa. Tässä näkyy nyt sitten vaihteeksi sitä mäntyseinää. Valkoiseksi menee tämäkin. Tuo taso lähtee myös pois ja tilalle tulee ihan vain valkoisesta laudasta tehty taso, joka kätkee alleen pyykkikoneen ja pyykkikorit. Tästä tykkään kanssa, että pyykkihuolto on kokonaan saunalla. Ei enää kuivaustelineitä sisällä ympäriinsä!


Seinällä oli edellisten asukkaiden jäljiltä myös vanha kaapin runko, joka oli ihan hyväkuntoinen. Virittelin siihen tänään astiapyyhkeestä verhon, joka piilottaa taakseen pyykinpesuaineet. Samalla se muistuttaa, että elämä on tässä ja nyt. Tilassa on myös vanha kaappi, joka sai myös jäädä. Valkoista väriä vain pintaan, ja uusi nuppivedin. Säilytystilaa kun ei koskaan tunnu olevan liikaa!


Hyllyllä muuten nuo kaksi tyhjää lasipulloa, jotka löysin tänään kirpparilta.


Tällasta ja paljon kaikkea muuta on tänään saatu aikaiseksi. Niistä sitten myöhemmin, koska nyt me aletaan odottelemaan viikonloppuvieraita Joensuusta. JEEE!!!



Terkuin,


Ai niin... ja ens kerralla mennään sinne saunaan asti!

15 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kivan näköinen, tulee varmasti tosi upea kaikkien kertomiesi muutosten jälkeen! Laatikkohyllyt on ihanat. Niitä saunakuvia odotellessa.

Niina kirjoitti...

Vitsit miten hyvä idea maalata nuo omenalaatikot!!
Kivalta näyttää muutenkin jo nyt!
Mukavaa viikonloppua!

Arja kirjoitti...

Kaunis on tulossa kaikkien muutoksien jälkeen.... joita aijoit tehdä:-))
Mullakin on samanlainen astiapyyhe;-)
Mukavaa viikonloppua<3

Hanna kirjoitti...

Kodikkaan näköistä. :) Me miehen kanssa haaveillaan erillisestä ulkosaunasta - puusaunasta. ♥

malla kirjoitti...

kiva saunatupa!ja kodikkaalle näyttää jo nyt.tutun näkönen verho lasissa:)

Marielisa kirjoitti...

Mitä luksusta tuo ulkosauna ja sen yhteydessä pesutupa, wau!

Kivalta näyttää jo nyt, saati sit kun pääsette tositoimiin...

Mukavaa viikonloppua teille!

Sanna kirjoitti...

tuosta tulee varmasti aivan ihana! :) nuo laatikot on kans ihanat :) ja mikä ihana ajatus ettei pyykkitelineet ole ympäri huushollia ;DD

Mukavaa viikonloppua vieraidenne kanssa!!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Saunasta tulee kaunis! Tiedätkö, jatkan jouluteemalla näillä helteillä (palasimme eilen kotiin Itä-Suomesta, siellä oli vielä eilen +30, täällä nyt aamulla +27), hieman jouluhullu kun olen ;-) Voin vain niin kuvitella, millaisen tunnelmallisen kynttiläpolun voit tehdä saunalle sitten adventtiaikaan. Ulkosaunasta on paljon iloa niin kesä- kuin talvaikaan :)

Eva-Liisa kirjoitti...

Herranen aika, miten ihana!!

Täällä on muuten hiukan viilentynyt Joensuun puolessa, vain +22

Jenna kirjoitti...

tullee varmasti tosi ihana kunhan pääset maalailemaan :)

Silkku kirjoitti...

Voin uskoa että löylyt tuolla saunassa on mitä mahtavimmat (vaikka saunasta ei kuvia vielä ollukaan). Joku ilta tämä tyttö hipsuttelee teille saunaan ;) No ei vaisinkaan...=) Mut ihanan näköstä varmasti tulee.<3

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ihanaa ja suloista. Olen aina haaveillut erillisestä saunasta tupineen päivivneen. :) Sinne hiljaa hipsuttelee illan hämärissä, kynttilän valossa. Ihanaa. :)

-Sannas-

Hanna kirjoitti...

Ihana sauna teillä, mistäs tuon kivan verhon olet ostanut? Kivan näköiset nuo laatikko hyllyt:)

Elisa LPP kirjoitti...

Tästä tulee varmasti tosi kiva!

Tykkäisin myös omasta pyykkituvasta :)

Päivi kirjoitti...

Oi, jään innolla odottamaan saunan sisäkuvia, tämä tupa on suloinen jo nyt. Varmasti vielä ihanampi, kun saa valkoista ylleen. :)
Tosi suloiset nuo omenalaatikoista tehdyt hyllyt! Kiva idea!

Mukavaa viikonloppua!

-Päivi-