18. heinäkuuta 2010

Paluu arkeen

Täällä on vietetty koko perheen viimeistä yhteistä kesälomapäivää. Mitään ei oo tehty. Oltu vain. Toisaalta ihan hyvä joskus näinkin. Mietittiin, lähdettäiskö vaikka kesäloman viimesen päivän kunniaksi syömään ulos tai jotain koko porukalla, mutta kaivettiin sitten kaapista uusia perunoita ja laitettiin kiehumaan. Kun nyt kerran on kesä.

Minun ja lasten "loma"han ei suinkaan lopu, vaan arki tuo vaan muutaman pienen muutoksen kuvioihin. Kotona on päivisin vain yksi aikuinen siivoamassa, remppaamassa ja ruokkimassa nälkäisiä suita. Meillä ei enää ole päivisin autoa käytettävissä, ja koirat ovat palanneet kesälaitumilta. (Pissitystä tiedossa siis...) Ovat olleet pari viikkoa mummolassa "kesäsiirtolassa", ja meno on nyt sen mukaista. Ohjelmassa on ollut  kahden viikon ajan aamusta iltaan vapaana oleilua vanhan maatilan pihalla, ja nyt varsinkin isomman on aika vaikea sopeutua kaupunkioloihin.


Hermo meinaa mennä, kun iso Saksanseisoja ravaa edstakaisin ja ulisee mennessään, kun ei yhtäkkiä saakkaan kulkea ulko-ovesta miten huvittaa. Oletteko kuulleet kun Saksanseisoja ulisee? Se on jotain käsittämättömän rasittavaa! Onneksi tiedän, että pian ne taas tottuvat kotioloihin, ja mukava loma niillä on ollut maaseudun rauhassa! Ja onhan niistä paljon iloakin... Kunhan tähän karvamäärään taas tottuu...


Hmmm... Alkaa jo itsestänikin kuulostaa selittelyltä. Ensimmäistä kertaa en ole ihan hirveän innoissani siitä, että koirat ovat taas kotona. Onneks ne ei lue tätä blogia!

7 kommenttia:

Sanna-Riikka kirjoitti...

Heippa!

ovatpa söpöisiä karvaturreja molemmat teidän koirat. Aika rennnon näköinen kaveri tuossa hiekkalaatikolla:) Mutta, voin vain kuvitella sitä ulinaa, koska meidän ystävien mökkinaapureilla on 2 saksanseisojaa ja ulisevat jopa silloin kun menevät uimaan...eka kerralla luultiin, että ihan jotain kauheaa tapahtuu, mutta olivat vain innoissaan uimisessa nämä koirat:)

Loman loppuminen on ihan tylsää, varsinkin kun vieläkin nämä helteet jatkuvat...mutta kiva, kun saat vielä olla kotona ja "
nauttia" lasten ja koirien hulabaloosta.

Mukavaa viimeistä yhteistä lomapäivää toivotellen!

Viivu kirjoitti...

Moikka!

Se on tosiaan noilla Saksanseisojilla verissä! Ulistaan aina jos on kivaa, ja jos halutaan jotain. :) Sillon kun sitä jaksaa, se on itseasiassa aika huvittavaakin, mutta tänään ei oo naurattanu :)

Mukavat kesän jatkot sinnekkin!

Rilla kirjoitti...

Heh, osaan hyvin kuvitella tuon... :D Meillä ennen ollut aina koiria ja allekirjoitan täysin!

Nykyisin saan näppylöitä vaan lasten sotkuista!

Sissi kirjoitti...

Ymmärrän tuon koirattoman kauden ihanuuden. Välillä tekis mieli tehdä koirasta rukkaset... Onneksi toinen koirista reissaa hyvin mukana, vaikka onhan se sitä pissittämistä koko ajan. Täällä kotona kun saavat olla vapaana koko ajan.

kisu kirjoitti...

Jäin vain miettimään, auttaisikohan meidän tyttöjen (=minä + tytöt) koirakuumeeseen parin viikon lainakoira?

Leppoista arkeen paluuta!
-kisu-

Marielisa kirjoitti...

Hih, kuultu on!!
Ja komppaan Sissiä tossa rukkasasiassa, välillä omatkin ajatukset on just tuollaisia ;)

Kaikesta huolimatta, mukavaa paluuta arkeen sinulle...! :)

Anonyymi kirjoitti...

:D Kuulostipa kovin tutulta! Oon monesti koiralle jupissut ääneen, että pitääkö siellä ulkona yhtäkyytiä rampata. Levotonta menoa meilläkin aina mökkireissujen jälkeen, eikä meillä ole kuin yks koira;) Mut on ne niin ihanii!!!