5. heinäkuuta 2010

Valo on valoa vain pimeyttä vasten

Olen täällä lueskellut pitkään ja hartaasti kommenttejanne edelliseen kirjoitukseen. Imenyt voimaa kauniista sanoistanne ja myötäelänyt myös teidän joidenkin omia taakkoja, joista avauduitte, tai olette aikaisemmin avautuneet! Kiitos teille kaikille kommentin jättäneille ja voimia myös omaan elämäänne!

Masennus on siitä merkillinen aihe, että toisaalta siitä puhutaan joka paikassa, ja sitten toisaalta kuitenkin liian harvoin. Minulla se ei koskaan ole ollut salaisuus tai häpeän aihe, vaan suhtaudun siihen kuin mihin tahansa sairauteen. Minä en masennustani valinnut, se vain tuli. Olen aina ollut puhelias, iloinen, ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen ihminen, ja minun olisi kai viimeiseksi kuvitellut masentuvan. Toisin kuitenkin kävi, enkä osaa selittää miksi. Enkä usko että tarvitseekaan.

En myöskään voi sanoa olevani millään tavalla ylpeä läpi käymistäni asioista, tyyliin "kyllä nyt olen sitten niin ihmisenä kasvanut" ja "nyt ymmärrän elämää..." jne. Jos olisin saanut, tai saisin valita, mielummin olisin valinnut terveyden. En silti voi kieltää, etteikö tuosta jotain hyötyäkin olisi ollut. En ehkä itse juurikaan jalostunut (hehheh) mutta olen saanut olla muutamalle saman asian kanssa painivalle  vakuuttamassa, että valo voittaa, ja elämä kuitenkin kantaa, vaikka juuri sillä hetkellä ei itse näkisikään mitään toivoa. Riittää, että joku toinen näkee. Jaksaa vakuuttaa ja seistä rinnalla, vaikkei masennuksen kanssa taisteleva sillä hetkellä tuohon toivoon uskokkaan.



Masennus jättää jälkensä, mutta siitä voi toipua! Niin kauan kuin on elämää, niin kauan on toivoa. Itselleni rakkaaksi lausahdukseksi on noussut:

Valo on valoa vain pimeyttä vasten.

Niin osuvasti sanottu!

Tänään me on nautittu valosta (pimeästä kuvasta huolimatta) rakkaassa Joensuussa rakkaiden ystävien seurassa!
Ihanata!!!

Huomenna suuntana Utran ranta...toinen koti :D

ps. Luen mielelläni kommenttinne ja boksissa vastaankin, mutta muuten tämä masennusosuus loppuu nyt tähän, koska elämä on kaikkea kaunista ja valoa täynnä!

<3 Viivu


7 kommenttia:

lumiomena kirjoitti...

Miten ihana ajatus tuo, että valo on valoa vain pimeyttä vasten. Niin totta!
Nauttikaa täysin siemauksin Joensuusta, Utran upeista rannoista, joen varsista, auringosta... Me suuntaamme samaiseen kaupunkiin ensi viikolla enkä millään malttaisi odottaa sinne saakka!

Viivu kirjoitti...

Lumiomena: Kyllä täällä nautitaan :) Täällä on jotenkin kevyempi hengittääkkin :) Ens viikolla me sitten ollaankin jo takaisin Kainuussa, mutta onneksi "Vielä ooon kesääää jäljellääää...."

Liisa kirjoitti...

Nauttikaa, ja kannattaa ajaa liperin suuntaan Kuoringan rannalle myös, siellä on lapsille ihana ranta, pitkälti matalaa ja aurinkoa riittää.

Elina kirjoitti...

Lisään vielä oman suosikkini: "Ei haavoittumaton simpukka helmeä synnytä."
Ihanaa rantapäivää!

Toukokuun Hanna kirjoitti...

Heippa Viivu!

En ole taas ehtinyt kommentteihin asti, kun sulta tullut päivityksiä tosi paljon :-)

Olipa jännä lukea tuo sinun kirjoitus teidän Veasta. Olen varmaan joskus kertonut blogissani taas meidän kaksospoikien "tarinan"? Ei ihan noin, mutta vähän kuitenkin sinne päin. Tosin itse en ole rask. jälk. masennusta tietääkseni sairastanut, mutta kun olin noin 20-21v olin noin vuoden aika syvän masennuksen alla. Se oli erittäin rankkaa ja sitä pitää edelleen "varoa". Tämä omani oli taas ehkä pidemmän ajan tulos, sillä olin aiemmin useamman vuoden ajan sairastanut toista fyysistä sairautta, johon liittyi ulkonäköön vaikuttavia oireita. (Mm. hiusten lähtö.) Kun teini-ikä meni outona ilmestyksenä ilman omaa syytä, se jätti jälkensä ja varmaan osaltaan silloin laukaisi tuon masennuksen.

Mutta ei siitä nyt muuta, piti vielä sanoa että mullakin noi Party Liten lasilyhdyt, tykkään ihan hurjasti. Tosin yksi puuttuu, se pienin. Saattaa olla, että tänä syksynä hommaan!

Lenni kirjoitti...

Olipa koskettava tarina ja kauniisti kirjoitettu! Hienoa, että rohkenit jakaa rankan kokemuksesi meidän lukijoidesi kanssa! Varmasti kertomuksesi sai monet ajattelemaan ja herkistymään, toi lohtua, toivoa ja uskoa myös. Loppu hyvin kaikki hyvin. Varmaankin osaat nauttia vieläkin enemmän, jos mahdollista, tuon kaiken jälkeen. Ihanista upeista isoista veljistä ja pienestä suloisesta tytöstä<3 Valoa ja aurinkoa kesäänne.

Viivu kirjoitti...

Liisa: Kuoringalla on käyty eräskin kerta :) Jo lapsena sinne joskus ajeltiin mummolasta joka oli Outokummussa maaseudulla. Ihana ranta <3

Elina: Kiitos lisäyksestäsi! Niin totta tuokin!

Toukokuun Hanna: Mä oon aika nopee näissä :) Pitäs malttaa välillä rajottaa...

Kiitos tästä kommentistasi! Pitäiskin käydä lueskelemassa noita sun tuntoja aikaisemmista postauksistasi. Masennus on rankka juttu, ja tiedän mitä tarkotat tuolla "varoa". Toipua voi, ja parantuakkin, mutta aina se kuitenkin kulkee mukana. Ei se minunkaan masennus ihan kirkkaalta taivaalta tullut, vaan nuoruudesta ja jopa lapsuudesta voi jo nähdä jotain merkkejä näin jälkikäteen. Oon vaan niin hirvittävän herkkä... Ja sitten sattu liian monta kuormittavaa tekijää yhteen kun varsinaisesti sairastuin. Niinhän se menee, että niitä laukaisevia tekijöitä voi olla useitakin. On lohduttavaa kuulla, ettei ole yksin asioittensa kanssa, vaikkei sitä samaa kohtaloa kenellekkään tietysti toivoisi. Kiitos siis, kun jaoit oman kokemuksesi.

Noi lasilyhdyt on muuten mun vanhin Party Lite hankinta :) Tosi monikäyttöiset!!! Tykkään! Enkä ainakaan vielä ole kyllästynyt vaikka ne on jo vuosia vanhat. Ihania kesäpäiviä sinne!

Lenni: Kiitos kauniista kommentistasi <3 Sanat ei riitä...