6. syyskuuta 2010

Seinien taulutusta

Syksy on tosiaan tullut, kun mulla näyttää tarttuvan kaappien pohjalta ja kaupoista käsiin ainoastaan tummaa tavaraa. Tämän aika ihanan kehyksen löysin tänään pienestä kivasta kukka/sisustusliikkeestä, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Sopii aika täydellisesti olohuoneen seinälle (ja on luonnossa ja kynttilän valossa aika paljon kauniimpi kuin näissä sumusissa pimeissä kuvissa, grrr...).

Kuten kuvasta voi päätellä, olen vihdoin alkanut vasaroimaan. Pitkitin ja pitkitin taulujen seinälle naputtelua, mutta nyt tuli raja vastaan. Tarkoitushan oli, että laitellaan taulut vasta sitten, kun saadaan seinät ensin laitettua lopulliseen kuosiinsa, mutta koska remppa seisoo TÄYSIN, päätin nyt sit kuitenkin laitella vähän täytettä isoille paljaille seinäpinnoille. Ehkä hyvä näin, koska nyt voi sitten rauhassa makustella noita paikkoja. Vasaraa voi iskeä säälimättä, eikä reikiä tarvitse pelätä, koska seinät menee anyway uusiksi ens kesään mennessä.


 Vea on jo tottunu nukkumaan tasasessa paukkeessa. Naapurin mummolta en ole kysynyt, enkä taida kysyä.


Ihan parhaita tauluja on muuten valokuvat. Itseasiassa meillä onkin vain muutama muu taulu seinällä. Peltiset kattokruunut olen joskus aikaisemmin esitellytkin, ja sitten on vanhoissa kehyksissä oleva naisen kuva, jonka olen joskus hankkinut kirpparilta. Jostain syystä tykkään siitä. Maalattuja tauluja en kaipaa  ainakaan tällä hetkellä ollenkaan.


Kohdevaloina kynttilät. Ihanaa kun illat taas pimenee ja valo vähenee.
keskeneräiset seinätkin näyttää kauniimmilta.
Taidan lähteä niitä ihastelemaan!

Ps. Meillä on meneillään väsytystaisteluprojekti nimeltään "pupu".
Isi johtaa 6-3,
mutta me ei luovuteta!
Nythän meillä olis taas tilaa...





6 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Mielestäni taulusi antavat mukavasti särmää seinälle.

Näyttää kivalta :)

Sissi kirjoitti...

Kaunis seinälyhty!

Meillä on väsytystaistelu pupua vastaan... Tai ei oikeastaan raukkaa pupua, vaan lasten laiskuutta vastaan. Sanoin yks päivä lapsille, että pupu on keittona, jos ei sille ruokaa jakseta laittaa. Heh, onneksi eivät tiedä etten hennoisi ottaa raukkaa hengiltä. Sitkun se heittää henkensä, uutta ei kyllä oteta.

Mun mies söi lapsena lemmikkikaninsa. Ihan aikuisten oikeasti, kyllä! Isänsä oli lopen kyllästynyt kun ei poika ruokkinut pupuansa, ja laittoi pupun pataan. Kysäisi sit ruokailun päätteksi pojalta että tiedäks mitä tänään syötiin... Että näin täällä maalla! :/

pikkukimalainen Satu kirjoitti...

Meillä oli vastikään seinillä noin 60 kpl tauluja (ihan hyvä, kun on kaksio kyseessä), mutta uuden kämpän toivossa pakkasin niistä jo puolet. Kaikkee löytyy! Tsemppiä koulun penkille, näytä niille :D

Jemina kirjoitti...

Onpas herttaisia kehyksiä. Minustakin valokuvat ovat niitä parhaita kehystettäviä. Välillä syyhyttäisi hakkaila muutama lisänaula seinään, mutta vuokranantajan ajatteleminen estää moiset aikeet:) No, joskus sitten oma tupa ja oma lupa.

Johanna kirjoitti...

Hei Viivu! Mulla oli jostain syysta semmoinen olo, etten voi kommentoida Sinun sivuillesi. En ymmarra, mista tama johtuu. Tannehan oli helppo tulla tupsahtaa.

Kehykset ovat suuri intohimoni ja heikkous (eikopa vaan kaikki intohimot ennen pitkaan ole heikkouksia...). Loysit kauniin yksilon!


En ole ennemmin sitten tainnut sanoa, mutta Sinulla on hurjan kauniit sivut. Naihin on ilo tutustua.

Viivu kirjoitti...

Ainosofia: Kiitos :) Näin syksyllä o hyvä tuudittautua siihen, että kynttilän valossa kaikki näyttää kauniilta :)

Sissi: Siis YÄK!!! :) Hurja tarina! Meilläkin aina vitsaillaan pupupaisteilla ja koirannahkarukkasilla, mutta että oikeasti, hui! Ja ei mekään sitä sit loppupelissä otettu... Otettiin järki käteen ja luovuttiin ajatuksesta.

Satu: Näin teen! Harmi kun taas tänään unohdin kaivaa kameran esiin repusta koululla... Ja tuo kuulostaa jo siltä, että kohta teillä on ihana uus talo/koti!!! Toivotaan niin! Terkut sinne rakkaaseen Jojensuuhun <3

Jemina: No ei kai se vuokranantaja muutamasta naulasta... :) Muistan kyllä nuo ajat kun meilläkin opiskelijakämppään olis pitäny taulut viritellä siimoilla... Oi ei!

Johanna: Heippa!!! Ja ISO kiitos ihanasta kommentistasi *rutistus*. Kiva kun kokeilit kommentointia, niin nyt tiedät, että sekin onnistuu :) Kehykset ei kuulosta ollenkaan pahalta intohimolta. Heikkouksia vois olla paljon vakavampiakin ;) Ja yksilö...NIMENOMAAN! Sellainen sen kehyksen pitää olla. Tuokin tuskin on ainoa maailmassa, mutta kaupassa se oli yksi ja ainoa, ja ehkä se juuri siksi piti saada...

Tervetuloa uudestaankin :)