4. maaliskuuta 2011

Katulyhty tuli olohuoneeseen

En tiedä viitsinkö edes tunnustaa, mutta olen ihan mahdottoman laiska sisustamaan omaa kotia nykyisin. En vain millään jaksaisi. Itseasiassa meillä ei tällä hetkellä näytä yhtään siltä, miltä haluaisin. Itseasiassa en edes tiedä mitä haluaisin... Niinpä en tee mitään. Tuskin jaksaisin edes siivota jos ei olisi koiria ja niiden karvoja.

Joku vaatii kokoajan jotain. Tänään jouduin lähes kantamaan pojat parturiin. Päät olivat kuin petolinnun pyrstö, mutta miehiä ei saa hiusten leikkuuseen kuin jalat edellä! Siellä sitten intetään hienostuneesti kaiken kansan kuullen, että otetaanko ne korvat näkyviin vai ei. Oli lähellä, etten pyytänyt ottamaan korvia samaniten, niin ei tule niistäkään enää ongelmaa.



Myös liika työnteko on vaatinut veronsa. Toinen käsi on käyttökelvoton ja lastassa. Jännetupen tulehdus ja rasitusvamma. Niinpä tässä yhdellä sormella napsuttelen kirjaimia pötköön. Pieneksi piristykseksi kannoin olohuoneen nurkkaan kauniin katulyhdyn. Oikeasti odotan kuin kuuta nousevaa, että kesä tulee, ja saan kantaa sen etupihalle, mutta kiva se on noinkin. Kampaaja oli kivalla päällä, ja sen lisäksi, että itsekkin pari päivää sitten sain uudet hiukset, sain myös hömppäpokkarin, johon aion uppoutua viikonlopun ajaksi. 2/3 lapsista on mummolassa ja hetken rauha on laskeutunut tähän taloon. Luojan kiitos!


Rentoa viikonloppua!

<3 Viivu

10 kommenttia:

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Viikonloppuja! Nauti♥ Täällä päätä särkee jne...flunssaa ollut jo reilun viikon ja tietenkin mulla, sillä jonka pitäs nyt eniten jaksaa taas. Elämä on.

Jessika kirjoitti...

levollista viikonloppua sinnekin:)

Kikke kirjoitti...

Nautippa oikein kovasti :)!
Ja lepäile mikäli se mahdollista on.

Hanna kirjoitti...

Ihanaa viikonloppua! ♥

tinttarus kirjoitti...

Heeeiiii....meillä on tuo sama lyhty. Kesät majailee terassin nurkalla ja talvet olkkarissa. Juuri tänään pölyjä pyyhkäillessä kuiskasin lyhtyselle, että aurinko kun sulattelee lumet terassilta, niin kannan hänet ulkoilmaan:)
Äitini osti pari vuotta sitten Adalmiinan Helmestä synttäriksi miulle ja tykkään siitä ihan hirmusti paljon!!!!
Lepoilua ja auringonpaistetta!!Sopivassa määrin. Mukavaista viikkistä!!

Tuire kirjoitti...

Ihana lyhty ja hauskan näköinen sisälläkin! Mukavaa, että saat hiukan rauhallisemman viikonlopun ja korvaongelmat jää taakse. :)

Anu kirjoitti...

Hyvin olet pokkarin valinnut! Samaa tavaten mäkin meinaan viikonlopun viettää! ...on vaan muuten himskatin pienellä präntätty tuo teos! ☺

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua sinulle!

-A-

Anu kirjoitti...

Nyt muistat levätäkin välillä, jookos?
Ja samaa alla olevaa House Doctorin kuvastoa selaillessa illat kuluu täälläkin...tipahti just postiluukusta viikolla:)

Joku hömppäleffa tekis terää täällä...kirjoja en ehdi millään lukea. Nytkin on ollu luvattoman kauan kesken yks hyvä kirja, voi kun saisi sen loppuun.

Taina kirjoitti...

Huonointa eilisessä oli eat pray love elokuvana, toivottavasti kirjassa on parempi meno!

Anni kirjoitti...

Mistähän mie löytäisin tuollaisen katulyhdyn? Tahtoo! :) Mutta ei ihan heti löytynyt mistään.