22. heinäkuuta 2009

Muistoksi

Tällaisia olen väkerrellyt tänään. Taidan olla vähän hempeällä tuulella, vaikka prinsessan nuha on rajoittanut harrastusta aina viiden minuutin välein...







Näitä voisi laittaa huutikseen myyntiin, tai talo täyttyy kohta korteista... Rikastumaan näillä ei pääse, sillä nämä tarvikkeet kyllä maksoivat enemmän kuin näistä ikinä viitsii pyytää, mutta se tekemisen ilohan se on tärkeintä.





Niin, ja se saamani tunnustus... Haluan antaa sen eteenpäin pieni oliivipuu -blogin Lisaylle. Tuore blogin kirjoittelija niinkuin minäkin :) On todella kiehtovaa seurata tunnelmia ja kuulumisia vieraan kultturin keskeltä! Blogissa on ihana tunnelma, joka lämmittää tänne sateiseen Suomen kesään asti.






21. heinäkuuta 2009

Aikainen lintu löytää madon

Tällainen toukka löytyi vierestäni tänään aamulla. Johdantona kerrottakoon, että näin normaalina kesäloman arkiaamuna meillä tavallisesti nukutaan ainakin kymmeneen. Kaikki lapset ovat rytmin omaksuneet, nuorimmainenkin, mikä on aiheuttanut ihmetystä niin minussa kuin muissakin.

Tänä aamuna tämä toukka kuitenkin pätti haukoitella pari kertaa makeasti (kuten kuvasta näkyy) ja räpsäyttää silmät selälleen klo 7.00. Liekkö tiennyt, että mummo ja ukki olivat aamuasioilla kaupungissa, vai mikä lie ollut.




Hetken noita silmiä katseltuani totesin, että noilla ei kyllä enää nukuta, ja niinpä päätin suosiolla nousta ylös kuuden tunnin pätkittäisten yöunien jälkeen ja soittaa mummon kahveelle.




Aamun hämyinen kahvihetki oli yllättävän kaunis sateen ropistessa olkona.
Voisihan sitä joskus toistenkin herätä ajoissa...




Perunoita

- Voisko joku auttaa ja pestä perunat?

- Miks?

- Koska syötän vauvaa.

- En mie jaksa...

- Entäs jos minäkään en jaksa?

- Siun on pakko, sie oot meijjän huoltaja.


Ja niin oli äidin tehtävä, mitä äidin on tehtävä...



20. heinäkuuta 2009

Lusikan uudet vaatteet

Löysin pakkauksista lusikkakokoelmani :)





Tällaista innostuin kokeilemaan kun nuorimmainen nukahti.










Totuuden hetki...

Nyt se sitten on koittanut,
totuuden hetki!

Aion esitellä teille nykyisen kotimme, eli kämpän.
Tänään onkin ollut erityisen vaikea päivä sopeutua näihin seiniin.
Uuden kodin löytäminen on tuntunut toivottomalta, miltei mahdottomalta
(no joo...voi olla että hormooneilla on osuutta asiaan...)
Mutta koulujen alkuunkin on enää kolme viikkoa, eikä valmista näytä tulevan.
Täällä on taas tänään asuntoesittelypäivä, muttei yhtään varteenotettavaa vaihtoehtoa tarjolla!

Tämän kaiken keskellä olin lentää pyllylleni onnesta ja ihastuksesta
kun avasin blogini oven ja huomasin saaneeni Vekarukselta
tämän ihanan tunnustuksen!


KIITOS!

Se todella piristi päivääni :)

Hetken aikaa mietiskelen kenelle sen antaisin eteenpäin...
Palataan myöhemmin asiaan.

Mutta nyt:

TERVETULOA MEILLE!


Auton voit jättää parkkiin ihan vaikka kätevästi keittiön tai olohuoneen ikkunan alle,
koska meidän pihahan on kokonansa parkkipaikkaa.
Asumme seurakuntarakennuksen vanhassa talonmiehen asunnossa,
joten varsinaista yksityisyyttähän täällä ei ole...

Mutta samapa tuo,
blogissa kerron meidän asiat kuitenkin.

Se hyvä puoli on pihassa, että pojat saavat skeittailla kyllikseen
ja talon ympäri pääsee pyöräilemällä.



Sisään-
ja uloskäynti





Eteinen on ihanan ahdas ja epäkäytännöllinen.
Seinässä on tuollaisia mielenkiintoisia nappuloita,
joilla on ilmeisesti joskus viritelty hälytysjärjestelmää.





Keittiö
on ruma, mutta toimii onneksi ihan hyvin.
Ruuasta tulee hyvää täälläkin :)

Huomaa ihanat keltaiset koukkukaunistukset!



Tämä on kotimme keskus,
Ahdas aula, josta avautuvat asunnon huoneet.
Ovet on aseteltu niin, että ne suloisesti kolisevat vastakkain :)

Tila toimii paitsi eteisenä, myös kodinhoitohuoneena,
koska kylpyhuoneessa on sen verran pullon tuntua ettei
siellä ilma kierrä niin paljon että pyykit kuivuisivat.



Ja siinä vielä kylppärin kaapit, jotka ovat siis täsmälleen samanlaiset
kuin keittiön kaapit ja lastenhuoneenkaapit ja makuuhuoneen kaapit ja eteisenkaapit.



Täytyy tunnustaaa, ettei ole tullut tehtyä juuri mitään asunnon viihtyvyyden eteen...
Voisihan täällä laitella kauniita esineitä ympärillensä, mutta
jotenkin on kokoajan niin irrallinen olo, ettei osaa asettua.

Joka ilta sitä kuitenkin nukahtaa toiveikkaana,
että jospa se vaikka huomenna jo olisi se oma koti!

Kiva kun kävit!
Kutsun sinut sitten kahville
sinne uuteen pesään...

Viivu