29. heinäkuuta 2009

Siinä maha missä painitaan!

Tänään vilauttelin sivulla jo uuden blogin aloittamista muun perheen yksityisyyden turvaamisen takia, mutta toivottavasti kovin moni ei sitä postausta ehtinyt lukemaan. koska enhän mää raaski!!! Päädyin nimittäin kuitenkin siihen, että haluan jatkaa enstiseen malliin. Ehkei enää niin suoria kasvokuvia pojista, joiden en halua kuulevan koulussa kavereiltaan mitä ovat blogistani lukeneet tai nähneet. Lapsia kuitenkaan sivuuttamatta, ovathan ne kuitenkin niin iso osa elämääni. En kuitenkaan halua lasten miettivän yhteisillä retkillämme mitkä kuvat heistä päätyvät nettiin jne... Ymmärrätte varmaan. Pojat kun ovat pian jo esimurrosiässä, vai miksi sitä kutsutaan.


Sen sijaan päätin antaa kasvot itselleni.




(Välillä jo epäröin, muttei tämä ohjelma suostunut poistamaan kuvaani, joten siihen se sitten jäi)

MIKSI?

Siksi, että sisustelun lisäksi myös vaatteet ja tyylit, ok, myönnetään, ulkonäkökin kiinnostavat.

Pinnallista?

Kyllä, sitäkin, mutta sitten taas välillä kovinkin syviä vesiä. Nyt kun sisustelu on varsin vähäistä (puitteista johtuen) halusin jakaa kanssanne muutamia sanottaisiinko "ihmisläheisempiä" juttuja.

Kuten tarkimmat lukijani ovat huomanneet olen synnyttänyt 4kk sitten nuorimmaiseni. Siitä minua muistuttaa keskivartaloon kertynyt uimarenkaan tapainen, joka kelluu varsin kehnosti. (En tosin ole tänä kesänä koittanutkaan, koska inhoan kylmää ja märkää) Ehkä juuri siksi vaatekaappini on täynnä purkamattomia jätesäkkejä täynnä liian pieniä vaatteita, joihin en ole halunnut muuton jälkeen edes vilkaista.




Nytpä sitten vilkaisin... Raskausaikana turvauduin ajatukseen, kuinka voin syödä surutta kahden edestä, koska "imettäessähän ne sitten lähtevät". Niin oli käynyt edellisillä kerroilla. Mutta kuinkas sitten kävikään... En voinutkaan minusta riippumattomasta syystä imettää! Tänne jäin painimaan 20 liikakilon kanssa! Poikien jälkeen laihduin entisiin mittoihin tosi nopeasti. Nyt mikään ei tunnu tepsivän.

Kaappi täynnä ihania farkkuja, joista näissä kuvissa vain murto-osa, mutta vailla käyttäjää. Myymistä en ole edes harkinnut, koska aion mahtua niihin vielä... joskus... Mahdunhan?



Siellä ne taas ovat, varpaat <3 (Mulla on niihin joku ihan ihmeellinen suhde, tulette huomaamaan...)

Uusin silmin


Ei niin kamalaa ettei jotain kaunista.


Tänä aamuna huomasin, että olen melkein alkanut pitämään noista kivisistä
ikkunasyvennyksistä.

Niihin on kiva asetella kauniita esineitä silmän iloksi.
Aikaisemmin minulla ei ole ikkunalautoja ollutkaan.



Kauniita pieniä asioita päivääsi!

:)Viivu

28. heinäkuuta 2009

Ei mitään uutta talorintamalla

Oikeastaan tuo pelkkä otsikko riittäisi kertomaan mitä täällä tapahtuu;

Ei niin kerrassaan mitään!!!

Olen koko kesän ollut sellaisessa kärsivällisyyskoulussa että oksat pois.
Olen uskonut, toivonut ja taas uskonut, että VIIMEISTÄÄN koulujen alkuun mennessä
me saamme kodin.
Kohta ovat koulut täydessä vauhdissa, ja tuntuu
ettei mikään liikahda mihinkään suuntaa.

Minun toiveeni,
haaveeni,
on edelleen kaupan, muutta myyjä ei vastaa tarjoukseen millään tavalla.

Katsellaan, odotellaan, venytellään...

GRRR...





Tuolla se olisi, noiden koivujen ja tuon keltaisen talon takana...

Siispä sinne hiippailin "salaa" kamerani kanssa illan viiletessä.
Maa oli kylmä ja kostea jalkojani vasten, mutta
askel kevyt kotitietä kulkea.



Siellä!

Vaalea, sinertävä puutalovanhus.
Rakennettu 1947

Ei kovin hieno, ei kallis tai pröystäilevä, vaan kodin siitä tahtoisin.
Oman pesän.
Jossa villasukkia kuluttaa.


:)Viivu

27. heinäkuuta 2009

Syksyn tuntu


Kauhuissani katselin kun viime viikolla alkoi joihinkin blogeihin tupsahdella sanapari
"syksyn tuntu".
En halunnut hyväksyä moista sanahirviötä ja suljin silmäni siltä osin,
kunnes eräänä iltana ruokaostoksilla huomasin selailevani Novitan neulelehden syysnumeroa
ja miettiväni millaisen neulemekon neuloisin
prinsessalle.

Syksy on ihanaa aikaa, mutten haluaisi luopua kesästä vielä.



Iltojen pimetessä tekee kuitenkin mieli kaivaa esiin kynttilät ja nauttia
hämärän rauhasta.
Pimeydessäkin on jotain kaunista.

Ja onhan siinä syksyssä sekin hyvä puoli, että kaikki ruskea ja rupsahtanut sopii
oikein hyvin näihin meidän kaakeleihin... ;)
Eikä ruskeakaan ole niin ruskeaa pimeässä.


Terveisiä magneettitehtaasta


Nämä myynnissä pikku puodissani...





Sydämellisin terveisin