Hei, meillä pyöritään!

Eilen se tapahtui!

Ensimmäinen pyörähdys!

Voittaja ilme!
(Että se niistä kasvokuvien rajoittamisista...)

Tänään onkin sitten menty jo neljän peräkkäisen voltin sarjalla maton reunalta toiselle!
Niinsanottua pitkää matkaa, pituus ainakin kaksi metriä.

Nyt pitää alkaa äidin treenaa että pysyy perässä.

Sukulointia

Tänään on ollut ihana kesäpäivä!

Ensiksi täytyy kuitenkin kehaista teitä mukavista kommenteista edellisessä postauksessa. Niitäpä oli ilo lueskella. Niin paljon oli samanlaisia kokemuksia kilojen kanssa painimisesta, ja Virva ymmärrän sinuakin. Itselläni oli sama tilanne ennen tätä nuorimmaista. Tuntui että saan syödä vaikka hevosen eikä näy missään. Liekkö sitten sattunut vanhuus ja raskaus saman vuoden sisään kun kuviot muuttuivat... Enhän minä kovin ylipainoinen ole vieläkään, mutta kehon kuvan muuttumista on vaikea hyväksyä. Vai liekkö tämä sitä kolmenkympin kriisiä...

Jokatapauksessa, karistin kilohuolet kannoiltani ja pakkasin taas lapset autoon karauttaakseni vanhempieni luo, jota myös mummolaksi kutsutaan... Rakas ja ainoa siskoni oli tullut porukoille lapsineen kesäloman viettoon, ja niinkuin tapoihin kuuluu, me ollaan aina yhdessä läjässä. Se on ihan kumma juttu. Porukoilla oli ennen mökkikin järvenrantatalonsa lähettyvillä, mutta se myytiin tarpeettomana, koska me kuitenkin kaikki aina ahtauduttiin samaan pieneen mökkänään. No mutta siis, ihana viikko tiedossa!!!

Mustikoita

ja ihanaa kesäruokaa!!!


...Puhutaan niistä kiloista sitten taas syksymmällä ;)




4-vuotias Helga-serkku kaivoi Vealle kasvimaasta ihan oman
"miniskidiperunan"!



Ja minä yritin parhaani mukaan istua laiturilla ja ruskettua.

Samalla virkkasin uutta tiskirättiä, johon sain talteen aimo annoksen kesää ja auringontuoksua!
Varsin hidasta puuhaa viiden lapsen uimavahdille,
mutta siitä viis.


Jokainen silmukka rakkaudella tehty!

Siinä maha missä painitaan!

Tänään vilauttelin sivulla jo uuden blogin aloittamista muun perheen yksityisyyden turvaamisen takia, mutta toivottavasti kovin moni ei sitä postausta ehtinyt lukemaan. koska enhän mää raaski!!! Päädyin nimittäin kuitenkin siihen, että haluan jatkaa enstiseen malliin. Ehkei enää niin suoria kasvokuvia pojista, joiden en halua kuulevan koulussa kavereiltaan mitä ovat blogistani lukeneet tai nähneet. Lapsia kuitenkaan sivuuttamatta, ovathan ne kuitenkin niin iso osa elämääni. En kuitenkaan halua lasten miettivän yhteisillä retkillämme mitkä kuvat heistä päätyvät nettiin jne... Ymmärrätte varmaan. Pojat kun ovat pian jo esimurrosiässä, vai miksi sitä kutsutaan.

Sen sijaan päätin antaa kasvot itselleni.

(Välillä jo epäröin, muttei tämä ohjelma suostunut poistamaan kuvaani, joten siihen se sitten jäi)

MIKSI?

Siksi, että sisustelun lisäksi myös vaatteet ja tyylit, ok, myönnetään, ulkonäkökin kiinnostavat.

Pinnallista?

Kyllä, sitäkin, mutta sitten taas välillä kovinkin syviä vesiä. Nyt kun sisustelu on varsin vähäistä (puitteista johtuen) halusin jakaa kanssanne muutamia sanottaisiinko "ihmisläheisempiä" juttuja.

Kuten tarkimmat lukijani ovat huomanneet olen synnyttänyt 4kk sitten nuorimmaiseni. Siitä minua muistuttaa keskivartaloon kertynyt uimarenkaan tapainen, joka kelluu varsin kehnosti. (En tosin ole tänä kesänä koittanutkaan, koska inhoan kylmää ja märkää) Ehkä juuri siksi vaatekaappini on täynnä purkamattomia jätesäkkejä täynnä liian pieniä vaatteita, joihin en ole halunnut muuton jälkeen edes vilkaista.

Nytpä sitten vilkaisin... Raskausaikana turvauduin ajatukseen, kuinka voin syödä surutta kahden edestä, koska "imettäessähän ne sitten lähtevät". Niin oli käynyt edellisillä kerroilla. Mutta kuinkas sitten kävikään... En voinutkaan minusta riippumattomasta syystä imettää! Tänne jäin painimaan 20 liikakilon kanssa! Poikien jälkeen laihduin entisiin mittoihin tosi nopeasti. Nyt mikään ei tunnu tepsivän.

Kaappi täynnä ihania farkkuja, joista näissä kuvissa vain murto-osa, mutta vailla käyttäjää. Myymistä en ole edes harkinnut, koska aion mahtua niihin vielä... joskus... Mahdunhan?

Siellä ne taas ovat, varpaat <3 (Mulla on niihin joku ihan ihmeellinen suhde, tulette huomaamaan...)

Uusin silmin

Ei niin kamalaa ettei jotain kaunista.

Tänä aamuna huomasin, että olen melkein alkanut pitämään noista kivisistä
ikkunasyvennyksistä.

Niihin on kiva asetella kauniita esineitä silmän iloksi.
Aikaisemmin minulla ei ole ikkunalautoja ollutkaan.

Kauniita pieniä asioita päivääsi!

:)Viivu

Ei mitään uutta talorintamalla

Oikeastaan tuo pelkkä otsikko riittäisi kertomaan mitä täällä tapahtuu;

Ei niin kerrassaan mitään!!!

Olen koko kesän ollut sellaisessa kärsivällisyyskoulussa että oksat pois.
Olen uskonut, toivonut ja taas uskonut, että VIIMEISTÄÄN koulujen alkuun mennessä
me saamme kodin.
Kohta ovat koulut täydessä vauhdissa, ja tuntuu
ettei mikään liikahda mihinkään suuntaa.

Minun toiveeni,
haaveeni,
on edelleen kaupan, muutta myyjä ei vastaa tarjoukseen millään tavalla.

Katsellaan, odotellaan, venytellään...

GRRR...

Tuolla se olisi, noiden koivujen ja tuon keltaisen talon takana...

Siispä sinne hiippailin "salaa" kamerani kanssa illan viiletessä.
Maa oli kylmä ja kostea jalkojani vasten, mutta
askel kevyt kotitietä kulkea.



Siellä!

Vaalea, sinertävä puutalovanhus.
Rakennettu 1947

Ei kovin hieno, ei kallis tai pröystäilevä, vaan kodin siitä tahtoisin.
Oman pesän.
Jossa villasukkia kuluttaa.


:)Viivu