3. huhtikuuta 2010

Pääsiäispoika

Pääsiäisellä on minulle monta merkitystä. Yksi näistä on se, että pääsiäinen on kirjaimellisesti minulle uuden elämän juhla. Ensimmäinen poikamme syntyi pääsiäisenä -99. Tuo pitkäperjantai oli todella nimensä mukaan p-i-t-k-ä perjantai! Koko päivän supistelin ja olin varma ettei se enää pahemmaksi voisi muuttua. Jokainen tunti kuitenkin vei minut syvemmälle siihen tietoisuuteen mitä todella oli tulossa ja helpotus koitti vasta lauantain puolella, kun sain ihanan, terveen esikoiseni ensi kertaa syliini. Minusta oli tullut äiti! Poikanen oli kuoriutunut.

Olin itse hädintuskin täyttänyt 20-vuotta ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Äitiys oli hämmentävää, mutta en olisi voinut olla onnellisempi. Nyt tuosta pääsiäisestä on kulunut jo 11-vuotta ja en voi muuta kuin olla kiitollinen niistä jokaisesta. Minulla on maailman ihanin poika joka on opettanut minulle, mitä äitiys on. Rakastan sinua!

Ensimmäistä kertaa tunnen pientä luopumisen tuskaa, kun reipas miehenalku ilmoittaa haluavansa järjestää kaverisynttärit rinteessä. Meitä ei siellä enää tarvita muuten kuin rahapussin kanssa. Niin se aika kuluu... Ja niin sen pitää kuluakin. Ylpeänä seuraan pikkuhiljaa irrottautuvaa, pientä poikaani. On se niin reipas ja omatoiminen kun touhottaa juhlia järjestäessään kuin äitinsä... Jokaisessa liikkeessä näen itseni ja hymyilen hiljaa sisäänpäin.

Paljon onnea ja siunausta matkaan seuraavalle vuosikymmenelle!

-Äiti-

31. maaliskuuta 2010

Päin pääsiäistä

Nyt on aika heittää talohuolet ja muut murheet hetkeksi ja keskittyä odottamaan kevään suurta juhlaa sekä valtavaa sukulaisryntäystä. Viimeistään pääsiäinen aloittaa meillä  kevään ja on varmasti joulun jälkeen se suurin sukujuhla. Etelän vetelätkin  pakkaavat pilkkinsä pakkeihin ja suuntaavat aurinkoisille keväthangille sankoin joukoin. Perinteisesti pitkäperjantai vietetään koko suvun voimin kotitaloni kyläseuran pilkkikilpailuissa. Kaikki saavat palkinnon! Yleensä meidän perheeseen on tullut se perinteinen Paltamon Osuuspankin pipo, tupsulla.

Valmistautuminen alkaa tästä:


Seuraavat munat sitten rikotaankin kulhoon ja pääsiäisenä viimeistään saadaan suut makiaksi :)


30. maaliskuuta 2010

Vesperä

Vedettiin sitten taas vesperä talon suhteen.  Täytyy myöntää, että pikkuisen pahan mielenhän siitä taas sai. Talossa oli nimittäin ainesta. Aivan ihastuttava pohjaratkaisu ja hulppeat tilat! Olis ollu lääniä missä elellä, MUTTA:

En voi ymmärtää miksi joku menee bisnesmielessä pilaamaan loistavan talovanhuksen! Asukas on ostanut talon itse kaksi vuotta sitten ilmeisestikkin sijoitusmielessä, koska sitä on alettu heti remontoida. Kun remppa alkaa olla viittä vaille valmis (ta noh, viittätoista vaille valmis tässä tapauksessa...) myydään talo pois triplahinnalla. Remontoidahan voi, mutta miten? Itseasiassa joka kelpo talovanhuksen valmiiksi remontoituna löytää, on aikalailla onnellinen, MUTTA:

Aluksi päällisin puolin kaikki näytti suhteellisen hyvältä Kun kuitenkin ihan vain pikkaisen tarkensi katsettaan huomasi, että remontti oli tehty juuri, vain ja ainoastaan myyntihinnan korottamiseksi. Aivan uskomattoman huonoa jälkeä! Jopa MINULLE, joka yleensä en osaa pelata varman päälle tuli sellainen olo, että "mitähän tuolta alta mahtaa löytyä". Maalia ja seinäpinnoitteita oli roiskittu vähän sinne ja tänne suojaamatta paikkoja . Kaikki oli tehty "vähän sinne päin" joko hirveässä kiireessä tai sitten vain muuten puolihuolimattomasti. Ottaen huomioon, että talolla oli hintaa yli 200 tuhatta euroa, en tahtoisi alkaa laittamaan koko remonttia heti uusiksi.

Noin pikaisesti arvioiden olisi helpostikkin saanut 100 t kulumaan ihan vain remontin jälkien korjaamiseen. Tämä tuntuu aika uskomattomalta jos ottaa huomioon, että taloa myyvä mies omistaa oman remonttifirman. Itse en ainakaan tämän käynnin jälkeen uskaltaisi kyseistä firmaa palkata rempparemmiin :)

Ehkä huvittavin seikka koko talossa oli se, ettei makuuhuoneisiin oltu vedetty lainkaan paikkoja kattovalaisimelle. Katot ja pelit oli kyllä uusittu, ja katkaisijakin löytyi, mutta ei sitä paikkaa, mihin lamppu laitetaan. Ei ollut taas ihan loppuun asti mietitty ratkaisu ostajan kannalta. Noh, kesää kohtihan tässä mennään ja valon määrä lisääntyy, että mitäpä noista lampuista!

Et sellasii tällä(kin) kertaa. Ja nyt, totuuden nimissä alakaa hiipiä mieliin se rakentaminen...

Sitä ennen taidan pakata taas itseni ja pienimmäisen autoon ja hurauttaa Pohjois-Karjalaan :)


29. maaliskuuta 2010

Moottoritie oli kuuma

Takana 1000 ajokilometriä ja roima annos vauvahöyryjä.  Järjestettiin porukalla vauvakutsut rakkaalle ystävälle Kotkassa, joten kiirettä on piisannut. Valehdeltu on korvat punasina ja synninpäästökin saatiin, joten kylläpä kannatti! Kutsut tulivat kuin tulivatkin sankarille täytenä yllätyksenä vaikka pyöriteltävänä tuntui olevan välillä melkoinen paletti. Monien mutkien kautta saatiin rantamökkiin lopulta seitsemän ystävystä ympäri Suomea ja sellaisella porukalla ei voi kuin onnistua.

*Syötiin, saunottiin, kipsattiin maha sen varalle, että joskus tulisi vielä vauvakuume. Kipsatun mahan voi tiukan paikan tullen täyttää 10 kg:n hiekkasäkillä, kannella sitä viikon ja miettiä uudestaan.

*Maisteltiin pilttisoseita silmät sidottuina ja todettiin, että ennen niihin kyllä varmasti lisättiin sokeria ja mustikan makua ei tunnistanut kukaan.

*Lahjottiin,  pidettiin "puheita"ja hoidettiin äidin kynnet synnytyskuntoon.

Sekä äiti että vauva saivat mukaansa monenmoista mukavaa, ja vaipat tulevalle pikkuiselle lahjoitettiin tällaisen vaippakakun muodossa :) 

Nyt sitten odotellaan maha kuralla asuntoesittelyä... Jotenkin mulla vaan on semmonen paha aavistus, että siitä tulee vain paha mieli... Mutta ei auta, mentävä on!


26. maaliskuuta 2010

Pieni toivonkipinä

Pikapikapäivitys...


Tällaisen ihanan tunnustuksen olen tällä viikolla saanut VIIDESTÄ eri ilmansuunnasta!!!
Olen aivan sanaton, oikeesti! 
Niin kauniita sanoja on taas lausuttu ja kyllä vaan ne on nuhaisen ihmisen mieltä lämmittäneet ja antaneet voimaa tähän viikkoon. 
Mieli palaa jo viikonlopun viettoon, mutta:

Pakko kuitenkin vielä kertoa, että välittäjä soitti! (asunnon siis...)
EKAA kertaa koko meidän asunnonhakuaikana!!!
Jokohan me nyt oltais niiden "listoilla" ostovuorossa?
Toimistolle oli tullu myyntiin rintsikka, 150 neliötä ja rempattu.
Tarjosivat sitä sitten MEILLE.
Ennen kuin asunto on edes tullut julkiseen myyntiin.
Maanantaina mennään katsomaan...

Voihan se olla, ettei se ole sinnepäinkään, mutta alue on meidän suosikki
ja onpahan taas pikkusen toivoa ilmassa!

Rentouttavaa viikonloppua jokaiselle!
Maanantaina palataan, nyt on kiirusta tiedossa ;)