15. tammikuuta 2011

Siivouspäivän iltana

Muutama kevätkuva meidän siivouspäivästä.


Ennen joulua tilaamani kirjan välissä tuli pari tuollaista kivaa paperiarkkia,
ja tänään leikkelin 
ne iloiseksi tauluksi.


Hiiripariskunnalle raivattiin "pesä" hyllyn kätköihin.


 Tekstiilitkin sai vaihtua keväisiin ja raikkaampiin.


Talven aikana meille on muuttanut myös "iso tyttö", joka rakastaa kaikenlaista pukemista.
Kaksi päivää se on kulkenut flamencomekossa,
kruunu vinossa 
ja puhallellut höyrypilviä ikkunaan.


Vauvan niskatukka mallia "pappa" sai myös kyytiä.
Nyt sitten vain odotellaan, että hiukset kasvaa...


Leppoisaa sunnuntaita kaikille!


Pikapostaus


Nyt siis on viimeistään aika herätä.
Mikäs siinä kun kahvi on valmiina ja... noh, tortutkin syöty.
Että sillälailla täydellinen aamu.

Bongasin Nannan Ruusutapetilla blogista hauskan "pikakommentointimahdollisuuden"
ja päätin kokeilla sitä myös omaan blogiini.
Katotaan miten se toimiin
Mikään ei kuitenkaan korvaa teidän ihan omin sanoin sanailtuja kommentteja,
joita on aina vaan niin ihana saada. Ajattelin, että kun me kuitenkin aina välillä ollaan
niin turkasen kiireisiä, niin tää vois olla siihen rinnalle ihan hauska vaihtoehto, jonka avulla 
voin vähän kuunnella myös teidän mielipiteitä, mikä kiinnostaa jne...

Sinänsä mielenkiintoinen ilmiö muuten...
Ensin tuli pikaruoka.
Olisinkohan sillon uskonut, että joskus pikaruokaa syödessäni voin laittaa sähköisesti
pikakommentin jollekulle, jota en ole koskaan edes nähnyt.
Juu, ei pidä ajatella liikaa...

Voiskohan muuten siirtyä pikauniin niin jäis enemmän aikaa tehdä kaikkea muuta
pikapikaa.

14. tammikuuta 2011

Kevättä rinnoissa (molemmissa)


Meillä sairastetaan taas!
Pienin se taas perinteisesti kaatui petiin, ja meitä on nyt täällä siis kaksi kotimiestä.
Sisällä ollessa ei melkein enää edes muista, että ulkona on talvi.
Olenkin uppoutunut korviani myöten ihastuttaviin kevät/kesä kuvastoihin.
Tässä teillekkin muutama tunnelmakuva.

(Kuvat Nordal)

SULAA MAATA! AH!


 (Kuvat House Doctor)


(Kuvat Ib Laursen)




12. tammikuuta 2011

Sisustusmietteitä


Turkoosin seinän lopulliseksi sijoituspaikaksi on arpoutunut makkari. 
Alunperin suunnittelin sinne vaaleanpunaista prinsessan valtakuntaa (nukkuuhan meitä siellä sentään kaksi kultakutria), mutta turkoosi taitaa viedä voiton. Makkari onkin vielä kokonaan remontoimatta muuton jälkeen, joten jospa piankin päästäisiin tuumasta toimeen...  Voihan sitä pinkkiä sitten ripotella joukkoon sinne tänne. Niinkuin nyt vaikka tämän söpösen kirahvin, joka muutti sekä putiikin että meidän hyllylle. Tästä tulee erehdyttävästi mieleen nalle, jonka ompelin yli vuosi sitten...


Ehkäpä tuo kirahvi juuri nallen takia pääsikin valikoimiin. 
Olen nimittäin tykkäillyt nallesta hurjasti!

Viime aikoina olen metsästänyt myös sänkyä meidän jo isoksi kasvaneelle vauvalle.
Pinnasänky meni alta joulun alla (serkkutytön tyttärelle, perintökalu), eikä uutta enää kannata ostaa, vaan on aika siirtyä ihan oikeiden lasten sänkyyn.
Alunperin ajatuksissa oli vanha, puinen päästä vedettävä, mutta koska huoneesta taitaakin tulla nyt ainakin seinän puolesta meidän kodin väripilkku, niin sänky saisikin ehkä olla vähän "kevyempi".
Ei mene liian paatokseksi...

 Ikeasta löytyisi sopivan kevyt vaihtoehto.
Myös hinnaltaan...

Nyt pitäis vaan perustaa se Ikea näille korkeuksille.
Vapaaehtoisia?

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


10. tammikuuta 2011

Ei niin kerrassaan mitään... eli sitä sun tätä

Nyt on kerrassaan köyhät jutut. Ei niin mitään kerrottavaa, paitsi että


- Nukuin pommiin, kukaan ei herättänyt
- En ehtinyt kouluun
- Olen tehnyt koko päivän muita hommia
- Rahat (monta euroa) meni väärälle tilille
- Nettipuoti valmistuu (hitaasti!)
- Löysin vanhat kengät kaapin periltä (En suinkaan siivonnut sitä. Viskoin vain tavaroita kiireessä ympärilleni...  ja tein löydön.)
- Join aamukahvit klo 19.10 (about tasan)
- Lankesin Runebergin torttuun, vaikka olen herkkulakossa
- Lempparisukkiin on näköjään tullut reikä


Tähän väliin mahtuu maha.

Mites teillä?

Hiirikin näemmä hajoilee...
Kohta menee varmaan kone.
(Printteri meni eilen...)

Oikeastaan sen muistolle voisinkin laittaa kuvan mummon muistokukasta, jonka laskin hautajaisissa arkulle vähän ennen joulua. Sain kuvan vasta nyt myöhemmin äidin kameralta, ja haluan sen teille jakaa. Kiitos Siltasaaren porukka! 


Tykkäsin tästä valkoisesta, puhtaasta sydämestä tosi paljon!

(Tilauksen vastaanottaja muuten paljastui blogini lukijaksi...
Suomi on pieni maa,
mutta ihana!)