Parakki napsahti

 Kiitos TUHANNESTI monista kannustavista kommenteista edelliseen postaukseen! Me on oltu niin kiireisiä, etten ole ehtinyt niihin edes vastaamaan, mutta lupaan vastailla esitettyihin kysymyksiin pikkuhiljaa tässä matkan varrella. Nyt se nimittäin  sitten vihdoin tapahtui: me muutetaan!!!

Tänään käytiin jättämässä tarjous välittäjälle kirjallisena, ja myyjä hyväksyi sen heti! Kyllähän me se toki tiedettiin, koska tällä kertaa myyjä oli tuttu ja hinnasta oli sovittu etukäteen. Eipäs ehtinyt välittäjäkään juonia, kun tarjous oli lähinnä vain muodollisuus. Meillä on nyt sitten  ihka oma parakki!  Kuntokartoitus tehdään ensi viikolla ja seuraavalla päästään jo muuttamaan. Tässä oli sittenkin johdatuksen sivumakua... Pojat ovat aivan onnessaan, isäntä tyytyväinen ja minä en meinaa pysyä housuissani. Nyt alkaa suunnittelu! Voitte olla varmoja, että kaikki aikani parin viikon sisällä menee tapettikaupoilla. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan...

Asunto on pääosin hyväkuntoinen, ja saadaan "oman näköiseksi" pelkällä kevyellä pintarempalla. Isot linjat, kuten ikkunat, lattia, keittiön kaapistot, sauna ja kylpyhuoneet saavat jäädä käsittelemättä. Voi kun odotan, että pääsen laittamaan teille kuvia ja kertomaan tarkempia tietoja! Vielä en kuitenkaan uskalla... Odotetaan, että saadaan nimet paperiin. Sen verran olen vuoden aikana oppinut, että aina voi mennä jokin pieleen.

Sen verran kuitenkin jo tapettihehkutusta, että pojat saavat luonnollisesti vaikuttaa aikalailla omien huoneittensa sisustukseen. Ne on jo niin isoja, että jos minä alkaisin huoneessa liikaa sooloilemaan, saisin luultavasti nukkua siellä pian itse. Onneksi sentään pahin Spiderman ikä on jo ohitettu... huoh! Ja ainakin isomman pojan toive luultavasti toteutetaan ihan sellaisenaan. 

Viljami nimittäin haluaa huoneeseensa ehdottomasti mustaa tähtitapettia. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa mustana, mutta kuinkas ollakkaan löysin tällaisen vaihtoehdon Pikkukengurun sivuilta. Hyvin todennäköisesti tämä tapetti tulee vain huoneen yhdelle pitkälle seinälle, ettei yleisilmeestä tule liian synkkä. Mielestäni ihan kelpovalinta 11-vuotiaalta pojalta.Vai?

Ihanaa loppuviikkoa jokaiselle!!!

...ai niin... ja voitin vielä blogiarpajaisissakin! 

Pitäsiköhän tällä viikolla lotota?

Tähänkö tää nyt loppu?

Unelmista tottassamme tänään...

Me on nyt totaalisesti kyllästytty tähän talon etsintään ja aletaan ihan vakavasti ja oikeasti harkita tilavampaa , kauniimpaa, viihtyisämpää, ilmastoituvampaa ja vähemmän kakanruskeaa väliaikaisasuntoa. Tänään on käyty jo kaksi kertaa katsomassa halpaa, 60-luvulla rakennettua rivaria, johon aletaan kallistua. Talo on ruma ulospäin, mutta siinä on silti jotain tosi kodikasta. Voisin hyvin kuvitella asuvani asunnossa pari vuotta, jonka aikana sitten voitaisiin etsiä unelmaamme ja harkita, halutaanko me ihan oikeasti edes asettua Kajaaniin pidemmäksi aikaa... Parasta tuossa rivarissa olisi, että rahaa jäisi pieneen remppaan ja kodista voisi siten saada oman näköisensä, sisältä.

Ollaan oikeastaan aika helpottuneita. Itseasiassa järkevin vaihtoehto tässä tilanteessa onkin laittaa unelmat pieneksi aikaa jäähylle ja keskittyä säästämiseen (säätämisen sijaan). Assen kanssa saatiin hyvät naurut, kun ilmoitin lähteväni päivittämään blogiini "unelmista tottassa" -osiota. Voisin kuulema tätä asuntolöytöä juhlistaakseni lopettaa koko blogin pitämisen :) Sitä unelmataloa kun ei koskaan löytynyt, mutta en minä lopeta... Tässä blogissa etsitään unelmien taloa vielä kahdenkin vuoden päästä, mutta siinä välissä voitaisiin rempata ja sisustaa yksi 60-luvun rivari... Vai mitä?

Ps. MUISTAKAA ARVONTA!

Arvonta

Kiitos jokaiselle edelliseen postaukseen kommentoineelle! Näin saatiin kiva muisto tästäkin ajasta kirjoihin ja kansiin. Ehkäpä jonain päivänä katselen noita kahta mahtavaa taulua ja muistelen tässä murjussa vietettyä aikaa hymyssäsuin. 

Mutta sitten siihen asiaan, eli pidemmittä puheitta arvontaan. Huikeat 100 000 klikkausta ja yli 200 tassunjälkensä jättänyttä. Siitä on syytä kiittää! Olen saanut uskomattoman määrän ystäviä ja kottikärrykaupalla hyvää mieltä blogaamisen, ja ennenkaikkea teidän kommenttienne kautta. Kaiken kokemani voisikin oikeastaan tiivistää C.S. Lewisin sanoihin:

Ystävyyden avaussanat ovat todennäköisesti tämäntapaisia: 

"Mitä?

Sinäkö myös?

Minä luulin, että vain minä."

Tällä kertaa arvontapalkinnot ovat vuodenaikaan sopien raikkaan kesäisiä. Teitä on niin hurjan monta, että ajattelin arpoa kaksi pakettia, joissa:

• vihreäsävyinen koriliina
• Drink coffee magneetti
• Cath Kidston villikukat -saippua

• vaaleansininen koriliina
• Belgialaista pähkinä-rusina suklaata
• Cath Kidston villikukat -saippua

Tällä kertaa ihan kaikki saavat osallistua! 

Jätä vain kommenttiboksiin merkki käynnistäsi ja olet mukana.

Sinun ei siis tarvitse olla kirjautunut lukijaksi, mutta toki ilahdun jos sen teet!

Jos kommentoit anonyyminä, muista mainita nimimerkkisi.

Osallistumisaikaa on viikko,

ja aika alkaa NYT!

(Arvonta päättyy 2.6. klo 15.39)

Arvonta on päättynyt.
Kiitos kaikille osallistujille!

Pikkuinen lintu

Voi teitä kun kerralla rykäsitte kaksi sataa lukijaa täyteen!!! Huomenna laitan arvonnan pystyyn, olette te sen ansainneet.

Tällä kertaa lapset saavat toimia tunteiden tulkkina... Niin osuvia kuvia molemmat pojat toivat koulusta tällä viikolla. Veeti oli piirtänyt ja maalannut kuvan kodista ja sen ympäristöstä. Täällä me siis asumme: betonisen kirkon alakerrassa on pieni puinen ovi, josta meille tullaan sisään. Naapurissa asuu äkäinen mummo, joka ei voi sietää lapsia. Sen mummon auto piti tietysti myös piirtää kuvaan.

Minulta on monta ketaa kysytty miten jaksan elämää tällaisissa olosuhteissa. Kuulin perjantaina erittäin opettavaisen tarinan ja haluan jakaa sen teille. Hauskaa tarinassa oli se, että minua on usein verrattu pikkulintuun. Tarina kertoo siis pienestä linnusta...

"Olipa kerran pikkuinen lintu. Se oli aivan kyllästynyt oloihinsa ja päätti lähteä kauas pois parempaa elämää etsimään. Kun se oli lentänyt jonkin matkaa, tuli sille hyvin kylmä, ja se jäätyi umpijäähän. Jäinen lintu ei tietenkään voinut lentää, vaan se tipahti keskelle suurta peltoa. Sillä kävi tuuri, sillä pellolla sattui asustamaan lehmä. Juuri kun lintu oli kuolemaisillaan, kulki lehmä ohi ja kakkasi linnun päälle. Pikkuhiljaa lämmin, tuore lanta alkoi sulattaa lintua ja pian se oli taas voimissansa. Huomattuaan mihin oli joutunut, lintu avasi nokkansa ja alkoi huutaa ja sirkuttaa äkäisesti suureen ääneen. Juuri samalla  hetkellä ohitse kulki kissa, joka ei haistanut lintua, mutta kuuli sen äänen ja nappasi sen suuhunsa. Sen pituinen se lintu."

Mitä me opimme tästä?

Kun sinusta tuntuu, että olet hukkumaisillasi ******n,

älä aukaise suutasi, vaan odota vielä hetki.

Kaikki tapahtuu sinun parhaaksesi.

 

Tähän minäkin uskon, ja se auttaa minua jaksamaan, vaikka välillä olo onkin kuin *****n hukkuvalla.

Siinäpä tämän päivän syvällinen ajatus... Miettikää sitä :) Huomenna pääsen onneksi kaupoille ystävän kanssa hieman tuulettumaan ja meinaan ostaa pihakukat tähän asfalttiviidakkoon. 

Ja sen arpajaispalkinnon teille tietysti :)

Alemmissa kuvissa Essu ja Aura katsastavat potentiaalisia kukkapaikkoja...

...Niin ja meidän pojathan tosiaan ovat jo 8 ja 11... Eivät mitään Picassoja ;) mutta äidille nämä ovat sitä parasta taidetta!

Ihan tavallinen tarina

Aamuheippa täältä sateisesta Kajaanista! Huikeat 100 000 vierailua on nyt täynnä (ISO KIITOS siitä teille kaikille, etenkin äidille joka jaksaa aina käydä täällä kurkkimassa ja kommentoi sitten tekstiviestillä :D )Vieläkään en starttaa luvattua arvontaa, koska odotan, että tuo lukijalaskuri pyörähtää sinne kahden sadan paremmalle puolelle, että saadaan juhlia sitten kaikki lukemat yhdellä kertaa :) Ei sillä, että tätä lukijoiden keräämismielessä tekisin, mutta joku järjestys se olla pitää, eikö?

Meidän asunnon etsintä se saa aina vaan uusia jännittäviä piirteitä. (Itseasiassa tässä ei kyllä ole mitään uutta, saati sitten jännittävää, vaan touhu alkaa käydä jo liiankin tutuksi...) En edes jaksanut tästä aikaisemmin kirjottaa, mutta kerrotaan nyt sitten tämäkin käänne.

Koska siis sunnuntainahan me käytiin katsomassa taas yhtä vaihtoehtoa. Tällä kertaa ihan upouusi! Niin uusi, ettei ollut vielä edes valmis. Siellä se kökötti myllätyllä tontilla munalukko ovessa (jota ei ollut) ja me odoteltiin välittäjää saapuvaksi. Oltiin oikein saatu lastenhoitokin järjestettyä niin, että päästiin kerrankin oikein kahdestaan katsomaan. Välittäjä vain ei sitten saapunut koskaan paikalle ja ovet eivät auenneet meille... 

Vasta tänään sain välittäjän puhelimitse kiinni. Oli kuulema perunut näytön tekstiviestillä keskiviikkona... Meille asti se viesti ei kuitenkaan koskaan tullut... Noh, onneksi talossa oli vain yksi vessa. Ei me sitä oltaisikaan haluttu.

Tämän päivän kuvat ovat keittiöstä. Haluaisin ihan hirmuisesti maalata tuon pöydän, mutta kun se on meillä vain lainassa tässä asunnossa, en voi... kökkö!