6. joulukuuta 2010

Itsepäisyyspäivä

Meidän lapset on varmaan käsittäneet tän itsenäisyyspäivän jotenkin väärin...

Siitäkin huolimatta ilmassa on myös juhlan tuntua...


Suomen suurta päivää täällä vietellään ystävien seurasta ja hyvästä ruuasta nauttien, sekä tietysti nenä tiukasti TV-ruudussa.


Löysin vielä purkamattomasta muuttolaatikosta vanhan liitutaulun, joka saa toimia tänään rakkaan kotimaan onnittelukorttina.


Sinivalkoiset kynttilät odottavat iltaa.
Siihen saakka mennään valkoisilla.


Tunnelmallista joulukuun kuudetta jokaiselle!


Toivottelee,



4. joulukuuta 2010

Pikkuinen joulu

Se oli eilen sitten jo kolmas jouluateria tälle joululle... Tästä ei hyvä seuraa! Taidan aattona haastaa possun muhkeilla muodoillani, *huokaus*. Ruoka on siitäkin huolimatta pikkujouluissa hyvän seuran jälkeen parasta! Ihanaa on myös kerrankin laittaa ihan kunnolla puuteria pintaan ja juhlia ihan aikuisten oikeasti.


Samaan syssyyn kävin myös pitkästä aikaa kampaajalla. Vahinko, ettei lopputulos pääse oikeuksiinsa näissä kuvissa. Väristä tuli nimittäin kerrankin hieno! Aurinkoraidoilla tehty vaalea, mutta hopeaan vivahtava, jossa seassa on tummempia raitoja sitä oikeaa, omaa maantien harmaata. Tykkään!  Tavoitteena hiukset, jotka voisi jatkossa käsitellä mahdollisimman hellävaroen ilman koko pään kestovärjäyksiä. Alku näyttää lupaavalta.


Hyvät pikkujoulut saa, kun tajuaa lähteä itse kotiin riittävän ajoissa!

Tänään on sitten vietetty leppoisaa kotipäivää ja leivottu ihanuuksia pakkaseen joulun varalle.

Ihanaa huomista adventtia kaikille!
Se onkin jo toinen.
Hui!
 



Ai niin, ja muistakaa myös arvonta, se jatkuu sivupalkissa olevasssa linkissä omalla painollaan...
Teidän viestejä on ollut AIVAN HUIKEAA lukea!!!
Kiitos kivoista yhteisistä kahvihetkistä ;)

30. marraskuuta 2010

Arvonta Ramsign-tyyliin

Huomenna se sitten taas alkaa, joulukuu ja joulukalenterin vimmattu avaaminen! 

Joulukuun kynnyksen kunniaksi avaan minä blogissani jouluisen arvonnan. Olisi ihan huippua taas päivittää ketä täällä käy, joten haastan teidät kertomaan jotain itsestänne! Saadaan muutkin ääneen kuin vain minut :) Laita siis pari sanaa itsestäsi, ja olet mukana! Kirjautumattomat lukijat laittakaa myös nimimerkki, niin voittajan löytäminen on helpompaa. Jos haluat jakaa tietoa arvonnasta, niin linkittäminen on myös sallittua!



Ajankohdasta huolimatta palkinto ei ole niinkään jouluinen, vaan ihan  pätevä mihin vuodenaikaan tahansa! Arvonnan voittaja saa nimittäin valita itselleen mieleisen kyltin Ramsign in emalikylttimallistosta. Mallistoon voit käydä tutustumassa TÄÄLLÄ.


Kyltti on käsin tehty ja valmistettu tuhat vuotta vanhan valmistustavan mukaan, juuri sinulle!


Voittaja saa nimittäin ihan itse valita omaan kylttiinsä tekstin tai numeron!


Kaikki saavat osallistua, ja aikaa on aina joulukuun 15. päivään saakka.


Ihania, eikö?!?
Arpaonnea kaikille!


28. marraskuuta 2010

Yksi kynttilä

Olin jo päättänyt, etten ehdi tänään tehdä sitä perinteistä adventtipostausta.
Ihan perinteistä postausta tästä ei sitten tullutkaan,
koska tänään meillä poltetaan yhtä kynttilää ihan toisesta syystä.



Illan tultua sain kuulla, että kauan hiipunut 
mummoni on äsken  nukkunut pois.
Mummon lähtö oli odotettavissa
ja mummolle itselleen helpotus,
mutta aina elämän rajallisuus saa ihmisen nöyräksi.

Yli kymmenen vuotta sidottuna sänkyyn,
ilman kykyä kommunikoida,
se tuntuikin jo liialta  yhdelle elämälle.
Silti mummo on minulle ennenkaikkea piirakan ja karjalanpaistin 
tuoksuinen muistikuva lapsuudesta.
Muistan lapsena itkeneeni onnesta, kun kuulin edessä olevasta mummolareissusta.
Sellaisesta muistosta ei voi kiittää kylliksi.
Siitäkin huolimatta,

Kiitos sinulle mummo!


26. marraskuuta 2010

Kotihommia

Korvatulehdus järjesti meille taas pari vapaapäivää. Mikäs siinä, mutta kauhulla jo ajattelen rästiin jääviä kouluhommia! Sen sijaan kotihommat tulee kerrankin hoidettua, neiti nimittäin on yllättävän urhea korvapotilas. Ainoastaan yöt on kaoottisia. Päivällä meillä häärää innokas pikku apulainen, jonka kanssa on nyt sit tehty vaihteeksi taas sitä verkkokauppaa vähän eteenpäin.


Tonttupoika pääsi keittiöön vahtimaan tulitikkuja.


Kaapin kätköistä löysin myös pari kanelitankoa. Ihan parhaat joulukoristeet!


Vanhat kuusenkynttilänpidikkeet on ihania, mutten osaa niitä oikeasti kuusessa käyttää. Muutama vuosi sitten näin Valkoisessa tilassa kauniin kirjan, jonka reunaan oli kiinnitetty vastaavanlainen pidike. Siitä lähtien olen ideaa aina joulun alla kopsannut. Kaunista! 



Joku jo kyselikin kirjasta. Kirja on ihan tavallinen vanha runokirja, joka on sidottu sieväksi narulla ja pitsillä. Kaunis koriste jouluiseen kotiin, ja jokainenhan voi tehdä omastaan ihan oman näköisen!


Pikku apulainen on ollut kädet kyynärpäitä myöten rusinapurkissa <3

Iloa adventin valmisteluun!

Tahmein terkuin,