20. joulukuuta 2010

Ihanat lapset Nakurussa

Muistatteko, kun viime vuonna keräsimme yhdessä lahjoituksen lastenkodin lapsille Nakurussa?
Uudet lukijat, voitte kurkistaa viime jouluiseen projektiin tästä
(Eikä vanhoillekkaan tee pahaa kerrata):


Ja tästä, mitä sitten saatiinkaan aikaiseksi:


Me tehtiin se, pieni ihme.

Tänä jouluna minä aion taas tehdä sen.
Lähettää osan yltäkylläisestä joulustani noille rakkaille.
Jonkun lapsille ilman vanhempia.

Kaijaleena on jo paikan päällä, mutta raha kulkee ilman kantajaakin.
Jos sinä haluat myös osallistua, voit tehdä oman lahjoituksesi tilille
802057-10060193 / Kaijaleena Muchiri.

 Vanhaan tapaan raha menee lyhentämättömänä suoraan lasten tarpeisiin ilman välikäsiä.
Ja tottakai kerron sitten teille taas joulun jälkeen Kaijaleenan kuvaterveiset 
Nakurun lasten joulusta :)


Raha on muuten hyvä lähettää viimeistään keskiviikkoon mennessä, 
niin se varmasti ehtii jouluksi!

Ihanaa joulun odotusta ihan jokapuolelle!

19. joulukuuta 2010

Ostajaiset

Työntäyteinen viikonloppu takana Paltaniemen vanhalla tunnelmallisella puukoululla. Viivu on nyt kovasti väsynyt, mutta onnellinen! Oli ihanaa tavata teitä lukijoita ihan livenä. Sitä ei voi sanoin kuvata. Kauppakin kävi taas mukavasti ja se kertoo sen, että joulua valmistellaan joka puolella  nyt ihan urakalla.

Oma pelastukseni oli se, että viereisessä pöydässä myyntikojuaan pitivät Kivikylän kotileipomon tytöt Ristijärveltä. Olin kauhuissani jo panikoinut jouluruokien ja leivonnaisten  kanssa (ihan vain ajatuksen tasolla) kun viimeinenkin viikonloppu meni yllättäen työn merkeissä, mutta nuopa reippaat tyttöset olivat leipasseet muutamat sadat kakkuset ja piiraat, ja päivän päätyttyä poistuin paikalta laatikko notkuen mitä perinteisempiä jouluherkkuja.

Joulumielen toi myös se, että tänä jouluna meillä ihastellaan koululaisten  ITSE kasvattamia hyasintteja! Ihana ajatus! Viidesluokkalaiset olivat puutarhalla kasvattaneet hyasintteja, hoitaneet niitä, koristelleet, ja vieläpä möivätkin myyjäisissä. Luokkaretken hyväksi, tottakai! Näin lämmöllä kasvatettuja hyasintteja meillä ei ole ollut vielä koskaan! 



Kukat ovat vielä sopivasti nupulla, ja ehtivät hyvin juuri jouluksi.



Loppujen lopuksi en ole ihan varma oliko kyseessä minun osaltani enemmän myyjäiset vai ostajaiset,
mutta yhtä kaikki,
hauskaa oli!

Mukavaa viikkoa sinulle!
Ai niin, ja ensi viikolla arvotaan kyltti!
Pysykäähän kuulolla :)

18. joulukuuta 2010

Paljon onnea

Brad Pitt
47-vuotta
( Ei voi... VOI EI!!!!)




Katie Holmes
32-vuotta
(wow)


ja
minä!
25-vuotta 
... ja risat 

Itseasiassa olen aina ollut sitä mieltä, että syntymäpäivänä pitäisi sankarin sijaan juhlia ennenkaikkea äitiä.
Enhän minä mitään tehnyt.
Synnyin vain.

Huomenna siis tarjoan äidilleni kakkua.
Ison palan.
Koska ei tänään päässyt.

Viivu

14. joulukuuta 2010

Puodin puolelta

Tulin vain kertomaan, että puodin puolella jouluisia hintoja on nyt alennettu, ja torstaihin mennessä tehdyt tilaukset ehtivät vielä jouluksi kotiin! Tervemenoa kurkkimaan muutkin kuin tontut :)

13. joulukuuta 2010

Haudan reunalta

Heippa vaan kaikille pitkästä aikaa! Kiirettä pitää, mutta en suinkaan ole teitä unohtanut. Olis niin monta postausaihetta, mutta kaikissa joku mättää. Kamera reistailee ja siitäkin pitäisi kirjottaa joulupukille, mutta kun pikkuisen epäilen, ettei se pukki lue tätä(kään) blogia. Vahinko!

Silloin kun ei keksi muuta sanottavaa, ei ole saanut kuvattua mitään uutta,  tai ei vain muuten jaksa edes yrittää keksiä mitään kovin kehittävää me äidit voidaan aina puhua lapsista ja niiden suolen toiminnasta. Jälkimmäiseltä teidät säästän, mutta kuvaksi saa nyt kelvata se ainoa kelvollinen otos jonka tuo kameran raato suostui hautajaisista ottamaan. Viikonloppu meni siis flunssassa (kyllä, taas!) ja hautajaisissa. Surullinen juhla sujui onneksi hienosti kaikkien osalta. 

Niin mielelläni olisin laittanut tähän kuvan myös meidän kauniista kukkalaitteesta, mutta se jää nyt sitten myöhemmäksi. Kaiken surun keskellä oli hauska seurata lasten käyttäytymistä ja syvällisiä pohdintoja elämästä ja kuolemasta. Niin ihanan mutkatonta!  Samassa lauseessa pohdittiin "Mahdankohan minä päästä hautaan jo kymmenen vuotiaana vai vasta vanhuuksena" ja kiiteltiin karjalanpaistin kokkaajaa sopivasta suolasta.


"Tässä on suola kohillaan"

Mitään lempparijuhlia hautajaisista ei varmasti koskaan tule, mutta oli ihanaa tavata eläviä sukulaisia ja todeta, että elämä jatkuu. Mummo on poissa, mutta 91-vuotiaalle se suotakoon. Mummo tunsi Tien, ja on nyt kotona. Päällimmäisenä siis kiitollisuus pitkästä, rikkaasta elämästä.


Ps. Vielä ehditte osallistua arvontaan!