Elämä kulkee usein sykleissä, ja olen huomannut, että kahden vuoden välein meille tulee joko vauva tai uusi lemmikki. Niin se vain menee. Kahden vuoden välein minulle iskee ihan hillitön tarve saada joku, jota hoivata, ja jonka kasvusta ja kehityksestä iloita. Tällä kertaa vauva ei enää tullut kuuloonkaan, joten... Noh, lopun te jo tiedättekin.
Meille on kyllä muuttanut ihan loisto veijjari! Onhan meillä ennenkin pupu ollut, mutta tämä on kyllä jotain, mitä en osannut odottaa ollenkaan (sori vaan Eikku, alias Einari). Munu on oikea superpupu lasten kanssa! Niin rohkea kaveri, etten ennen ole nähnyt moista. Se suhtautuu sekä koiriin, että lapsiin uteliaasti, eikä pelkää mitään. Ei edes vaaleanpunaisia valjaitaan, jotka sisäänajettiin tänään ilta-auringossa omalla pihalla. Edellisen pupun kanssa tällainen valjaskävely ei olisi tullut kuuloonkaan!
Oih, mikään ei voita työpäivän jälkeen aurinkoista kesäiltaa omalla pihalla lasten ja elukoiden kanssa!
Munu (=Muru) nautti vihreistä niityistä niin, että sisälle meno ei sitten niin maistunutkaan. Voikukan lehden kanssa se kuitenkin poseerasi sohvalla menestyksekkäästi.
Tämä pupuneiti näyttää kyllä monesti enemmän oravan poikaselta kuin jänikseltä :)
Viimeistään tässä vaiheessa, kun kaikki lapset sitä hellästi hoitavat, luulisi sen pötkivän pakoon, mutta sitkeä ja seurallinen on pupuneitimme tää.
Aivan ihana!
Voi millon me saadaan se maalaistalo keskeltä kaupunkia, niin että voidaan ottaa kahden vuoden päästä täydennystä meidän kotitilalle?
Lupsakkaa loppuviikkoa <3
Terkuin, Viivu
