18. heinäkuuta 2009

Kesän eka mansikkakakku

...siis itte tehty...
Se maistuu aina yhtä hyvälle,
paitsi että tämä maistui paremmalle kuin koskaan.
Resepti oli uusi, ja maku makean marenkinen.
Paras mansikkakakku ikinä!
Tai ainaski tänä kesänä.


Jos haluat kokeilla, ota esille
75g voita
1 dl sokeria
(vaahdota keskenään)
Lisää joukkoon 4 keltuaista
1,5 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
ja
2 rkl maitoa
Levitä pellille.
Tulee ihan mahottoman ohut lätty, älä säikähdä :)
Kuuluu asiaan...
Sitten vatkaa marenki:
4 valkuaista
2dl sokeria
Levitä se kakkupohjan päälle.
Ripottele vielä pinnalle mantelirouhetta.
Paista 175 asteessa 20-25 min
Sitten se paistunu pohja laitetaan kahteen osaan.
Irrottele varovasti lastalla leivinpaperista, ja kokoa kakku.
Väliin ja päälle kermaa ja mansikoita.
NAM!




Ei kuitenkaan leipojallakaan niin kiire, ettei ehtisi kaupoille.
Noin kahdessa minuutissa kävin pikapikaa penkomassa uudet ja vanhat
Tilda-kankaat kun kerran Joensuussa ollaan.

Kajaanista en ole moisia vielä löytänyt.


Mukaan tarttui tämä ihanan hempeä
ruusukangas.









Ai niin... tänään minulle esitettiin haaste nykyisen kotimme
esittelystä, koska sitä aina niin morkkailen.
Aion toteuttaa toiveen,
ja jahka täältä kotiin päästään,
näette tekin ne "piip"ruskeat kaakelit
joiden keskellä sitä unelmien tunnelmallista
kotia etsitään.


Hyvää yötä, ja levontäyteistä lepopäivää kaikille!

Viivu


3 kommenttia:

Ainosofia kirjoitti...

Tervehdys toiselta yökyöpeliltä.

Herkullisen näköistä ja kuuloista kakkua.
Pitänee kokeilla.
Otanpa ohjeen talteen. Kiitos :)

malla kirjoitti...

joo,tuo kakku on HYvää!!!!vadelmat sopii siihen kans:) arvailin täällä yhteisiä ystäviämme ja aattelin,että kun kerran joensuussa olet ja sieltä tunnen pari tyyppiä,arvelin osuvani oikeaan ja...eilen sain s.postia ystävältämme T:ltä;) mutta kysymys kuuluu,että kuinka ihimeessä Minä tuun siellä teiän juttuihin??!!??:)

Viivu kirjoitti...

Ainosofia: Juu, tää on menny ihan mahottomaks tää valvominen... Mulla alakaa unikoulu kun päästään kotia :)

Malla: Mehän ei muusta puhutakkaan kun siusta ;) No ei vains... Panin sulle sähköpostia aiheesta kun on NIIN pitkä juttu.