24. elokuuta 2009

Homman nimi


Minulta on kysytty millaista taloa etsimme, ja ajattelin ihan näin yhteisesti tehdä uusille lukijoille pienen meriselvityksen siitä, kuinka me tänne oikein jouduimme, ja miksi me tässä loukussa edelleen asumme.

Olemme siis aikaisemmin asuneet Joensuussa. Siellä opiskelimme ja saimme elää mukavasti yli 12 vuotta. Kuusi vuotta sitten ostimme ensimmäisen pienen omakotitalomme. Oltiin vielä opiskelijoita, joten budjetti oli varsin vaatimaton ja neliöitä vain 86,5. Olimme silti onnellisia pienessä "mökissämme" ja pikkuhiljaa se alkoi muokkautua oman näköiseksemme.

Puolitoista vuotta sitten mieheni valmistui, ja heti oli selvää, ettei Joensuusta tulisi löytymään töitä kemian tohtorille. Mies alkoi kulkea viikot Kajaanissa töissä, ja minä odottelin kotona perheen kolmatta tulokasta. Halusin synnyttää Joensuussa. En pitkin hampainkaan olisi halunnut lähteä. Pikkuhiljaa ajatus alkoi kuitenkin kypsyä, ja joulun tienoissa päätimme muuttaa koko perhe Kajaaniin. Talo myytiin samantien, mutta saimme asua siinä toukokuun loppuun.

Koko ajan etsimme Kajaanista sopivaa omakotitaloa, mutta sitä ei löytynyt. Niinpä totuttauduin ajatukseen, että muutamme aluksi kaupungin vuokra-asuntoon, koska tarpeeksi isoja ei muuten ollut tarjolla. Muuttopäivä oli järkyttävä! Ajoimme lapsinemme, koirinemme tavaroinemme talon pihaan. Asunto oli asuinkelvoton! Tuntien neuvottelujen jälkeen kaupunki lupasi remontoida sen meille. Menin pihalle syöttämään vauvaa. Valehtelematta viiden minuutin aikana näin kaksi perheriitaa ja naapurin konttaavan kännissä perse paljaana taksiin. Lapset itkivät sisällä ja pelkäsivät. Pakkasin laukkuni ja ilmoitin, että tänne ei jäädä!!!

Tunnin mietimme, mitäs nyt. Ajelin kolmen lapsen kanssa vieraassa kaupungissa autolla ympäriinsä, ja ajattelin ettei se voinut olla totta! Samantien äiti soitti tietävänsä seurakunnan omistaman asunnon, joka oli vapautumassa. Tunnin sisään edelliset vuokralaiset olivat hakeneet loput tavaransa ja vapaaehtoinen siivousryhmä oli siivoamassa asuntoa meille. Saimme siis katon päämme päälle.

Nyt sitten etsimme edelleen taloa. Omaa. Tarkoitus olisi se ostaa, ei vuokrata. Mielummin vanha kuin uusi, rintamamiestalo tai vastaava, mutta tässä tilanteessa kaikki huomioidaan! Rakentamistakin on harkittu, ja se on pieni mahdollisuus, mutta minä NIIN toivoisin, että löytäisimme mieleisen valmiina! Ja tietysti kohtuuhintaan. Yhden ihmisen tuloilla ei linnaa osteta.

Mutta kuten sanontani kuuluu,
KOTINI ON MÖKKINI!

Ei tässä siis linnaa etsitkkään vaan paikkaa, missä voisi maata rapsuttaa
ja nurkkia maalailla.




11 kommenttia:

Maaka kirjoitti...

kiitos meriselvityksestä :)
Olipas se hurja tarina, tuo loppuosuus, mutta onnellinen loppu kuitenkin. Taivaan Isän ihme oikein.

Viivu kirjoitti...

No oli kyllä... Kun tuntui, että kaikki menee pieleen, ja sitten yhtäkkiä kaikki vain järjestyi. Se lohduttaa, että ihan varmasti ei ollut vahinko, että tähän muutettiin, vaan näin sen piti mennä. Halu olisi vaan kova saada se ihan oma koti...

Se lienee ei ole jäänyt kenellekkään epäselväksi :)

Possumamma kirjoitti...

Noniin, ihanaa, nyt onnistuu terveisten jättäminen!! :D

Olipas tarina! Onneksi asiat järjestyi, ja saitte katon päänne päälle, asiat voisi siis olla paljon pahemminkin! Mutta täällä yhä elellään mukana siinä toivossa, että se teidännäköinen koti löytyisi pian!

Viivu kirjoitti...

Juu :) Asiat tosiaan voisivat olla paljon huonomminkin. Tässä on sentään rauhallista ja turvallisen oloista lasten oleskella, Herran kukkarossa ;D

Ja onpas mukavaa että tuo viesti jättäminenkin nyt onnistuu. Ei tartte yksin täällä höpistä!

vanamo kirjoitti...

Kylla se talo viela loytyy:)! Mekin on koettu tuo suuremmasta pienempaan muutto ja tiedan mita on, kun mikaan ei mahdu mihinkaan:)

malla kirjoitti...

on teillä ollu kyllä aikamoinen muuttopäivä!!huhhuh...mutta ihan varmasti tämä vielä iloks muuttuu ja sitte pistetään kunnon hulabaloo pystyyn täällä blogistaniassa!:D

lämmin,luja halaus täältä ystävälle!<3

Maaka kirjoitti...

Eiköhän hän jatkostakin pidä huolen :) Ja silloin kun sitä vähiten odottaa... ;)

Viivu kirjoitti...

:) Toivossa on hyvä elää!!!

Maria kirjoitti...

Mikä tarina! Kiitos, että kerroit sen.
Kajaani on kaunis kaupunki, mutta talot ja asunnot tuntuu olevan kiven alla. Toivon ja tuuleen toiveen puhallan! Ja Tiedetäänhän me, että löytyy se, oma koti.

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Oho, olipa mielenkiintoinen tarina! Ettekö käyneet katsomassa sitä kaupungin vuokra-asuntoa etukäteen? Ja mikä ihme, että uusi vuokra-asunto löytyi niin helposti, kuin ihmeenkaupalla! Koko tuon ajan muuttokuorma odotti autossa? Voi ei, mikä soppa!
Kuten tiedätkin, niin minä tiedän, millaista on, kun täytyy odottaa, että JOTAIN KUNNOLLISTA löytyy! Vieläkään emme ole löytäneet mitään meille sopivaa. Viime viikonloppuna löysimme vahingossa ihanan paikan, joka sopisi kesäpaikaksi, muttei asumiseen. Tontti oli liian pieni meidän suunnitelmillemme ja paikkakin kyllä väärä. Silti se on jo uniinkin saakka päässyt:) No, ensi viikonloppuna lähdemme taas sille alueelle, josta yritämme jotain löytää.

Viivu kirjoitti...

Juu, semmonen oli se pätkä meidän tarinaa. Ja vaikka kaikki meni pieleen, oli tosiaan ihme, että yhtäkkiä saatiin tämä katto pään päälle kuitenkin. Hyvä tässä on olla.

Vuokra-asuntoa ei päästy katsomaan etukäteen. Jotenkin luotettiin, että asuttavia ne on, kun paikkakin oli rivitaloalue. Ei meillä ollut kokemusta kaupungin vuokra-asunnoista... Sitten kun matkaa oli yli 200 km ja vauva oli vasta 2kk niin ei käyty katsomassa... Oma moka!

Toivottavasti tekin löydätte etsimänne :) Mukavaa seurata muidenkin haaveiden toteutumista!