24. lokakuuta 2009

Kyllä kaikki sitten on toisin!

Karua... Olen vasta (jo) kolmekymmentä, ja meillä on iltatähti!
Vaikka lapsiluku oli kahden pojan jälkeen täynnä, haaveilin joskus salaa vielä yhdestä vauvasta.
Pojat syntyivät molemmat "pula-aikaan" kaskelle opiskelijakämppää,
eikä suuriin, tai ainakaan hinnakkaisiin hankintoihin ollut varaa.
Vaikka arki oli onnellista
unelmoin joskus vauvasta sitten, kun oltaisiin aikuisten oikeasti töissä.
Ei rahahuolia, vain tilaa ja aikaa!
Ostaisin hienot vaunut, syöttötuolit ja pelit!

Oikeastaan nuo vaunut ja syöttötuoli olivatkin ne, joista halusin viimeiseen asti pitää kiinni
kun sitten kuulin, että olin raskaana.
Mieleeni nimittäin oli hiipinyt aavistus siitä, etteivät ne aikuisten
oikeat työtkään mahdollistaisi ihan kaikkia mielihalujani.

Vaunut sain...
Melkein sellaiset kuin halusin.
Vanha väri vain, koska se oli 200 € halvempi.
Kuvitelkaa, 200 € halvemmalla se melkein paras vaihtoehto!

Syöttötuolista en kuitenkaan tinkisi!
Sen pitää olla tietysti se TripTrap.
Se kun on kuulema niin mahdottoman ihmeellinen.
Tyttö oppi kuitenkin istumaan ennen kuin sellaista ehdittiin hankkia.
Mistä minä olisin voinut muistaa että ne näin nopeaan?
Ei siis auttanut muu kuin kaivaa mummolan vintistä taas pöydänpähän se vanha hyvin palvellut
isin syöttötuoli.



Nyt olen katsellut vanhaa tuolia tuossa jo kuukauden.
Välillä keuhkonnut, että se uusi pitää kyllä saada!
Vai pitääkö?
Itseasiassa voisihan iltatähti istua sen pienen hetken mitä se syöttötuolia tarvitsee tuossa...
Kohta se istuu kanssamme tavallisella tuolilla kuitenkin.

TripTrap on oikeasti varmasti tosi hyvä!
Mutta ehkä me ei sitä tarvita.

:)Viivu

14 kommenttia:

maikku kirjoitti...

aivan ihana syöttötuoli!
ite ottaisin ainakin ennemmin tuon kuin trip trapin;)
ja se on kyllä totta, että niin vähän aikaa syöttötuolillekin on käyttöä.. meilläkin "iltatähti" 2,5v. on jo pitkään istunut ihan tavallisella tuolilla...

Henska kirjoitti...

VAU, minäkin pitäisin tuon tuoli. Aivan ihana ja ihanan värinenkin :)

Maaka kirjoitti...

Kauniin värinen syöttötuoli :)
Meillä on ollut tuo malli kans joskus ja triptrappen löytyy, mutta paras on tällä hetkellä ikean antilop (14,95) VYÖTÄRÖVYÖLLÄ!
Siihen ei voi kiivetä, kuten trippiinkin jo matka käy, siinä asiakas pysyy istumassa tiukasti vöissä, eikä heilu heti seisomassa, eikä sen jalkoihin lyö kipeästi varvastaan! :D Eikä se sen rumempi ole kuin TT:kään!

Pieni Lintu kirjoitti...

Meillä on tuosta se simppelimpi malli, joka ei taitu. Tykkään tosi paljon ja maksoi uutena vaan jotain 54e muistaakseni. :) Kohta meillä Karpaasi jo varmaan haluaa istua tavallisella tuolilla. :)

Marjutti kirjoitti...

Me ostimme kaikki Trip trapit käytettyinä ruotsista. Toimme jopa kaksi ilman autoa ! Hinnat olivat noin 30€ kappale. Pärjäätte AIVAN varmasti perinteiselläkin mallilla, Trip trap kulkee vain kauemmin mukana. Eli vaikka aikuiseksi. Jalat aina tukevasti oikealla korkeudella. Kiitos muuten ihanasta blogistasi !!!

-T kirjoitti...

Ihana, ihana syöttötuoli!!! (meillä on samanlainen, paitsi ei noin kivan värinen :)) Pärjäätte tuolla vallan mainiosti!!

Ihana lukea koko postaustasi :) Niin tuttuja juttuja... Esikoisemme saatuamme olin n 14 vuotta sitten ollut työttömänä jonkun aikaa (valmistumisen jälkeen) ja mieheni oli opiskelija. Vanhat brion rattaat saimme käytettyinä, vaunut kirppikseltä, tuollaisen syöttötuolin pienokaisellemme... Lähes kaikki kierrätettyä! Poikamme vaikutti ihan tyytyväiseltä kaiken keskellä :)

Ps.Ihanat kuvat tuosta tuolista!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Äääh, ja minä olen 35-vuotias, enkä ole edes sitä ensimmäistä vauvaa vielä uskaltanut hankkia...iltatähdistä puhumattakaan....paitsi ehkä tässä iässä jo se eka olisi iltatähti?

Lisay kirjoitti...

Kun meilla tuli ajankohtaiseksi pojalle syottotuoli,mieheni toi yks aamu ihan uuden nakoista syottotuolia sisalle.Han oli loytanyt sen talomme edesta,johon jatetaan joskus tavaroita,jos joku haluaa ottaa.Pesin sen hyvin ja on ollut hyva tuoli.Selkanoja taittuu ja poytaa saa siirrettya eteen tai taakse.
Tosin sita enaa kayttaa hoitolapsi,poikani on halunnut istua tavallisella tuolilla jo 1,5 vuotiaasta lahtien.....Tuolisi on paremman nakoinen mita uudet!Ei kannata ostaa,niin vahan aikaa sita kayttavat...

Rauhantuomari kirjoitti...

Isin vanha tuoli on IHANA.

Mutta ymmärrän pointtisikin :)

Eloveena kirjoitti...

Ihana syöttötuoli. Meillä on veljeni vanha, mutta ei maalattu kun se triptrap on hankintalistan kärjessä. Kuopus kun tulee tuosta menen tullen pöydälle. Isoveljellä on triptrap ja olen kyllä ylen tyytyväinen. Mutta ei tämä sillä etttä teidän tarvitsisi hankkia ;)

Viivu kirjoitti...

Tuo syöttötuoli hiottiin ja maalattiin silloin 10-vuotta sitten ensimmäiselle lapselle. Alunperin se on ollut kirkkaan keltainen, 70-luvun tyyliin.

Mia, minäkään ensin oikein sisäistänyt ajatusta iltatähdestä. Olenhan vasta(???) 30, mutta iltatähdestä ihmiset tuntuvat puhuvan kun on Veasta kyse. Onkohan se hienovarainen vinkki siitä, että meidän perheen lapsiluku voisi olla nyt niinkuin tässä?

PikkuBertta kirjoitti...

Syöttötuoli on kerrassaan kaunis.Minäkin olen etsinyt JUURI tuota taittuvaa mallia kirpputoreilta, sille mummin pikku Tinolle,mutta ei vain ole löytynyt.Tinon vanhemmat haluavat juuri tuollaisen tuolin kun ovat itsekin sellaisessa istuneet.Harmi kun kummankaan tuoli ei ole enää tallessa.

Viivu kirjoitti...

:D Toivotaan, että Tinollekin tuoli löytyy <3

Olivieno kirjoitti...

Meillä oli tuollainen kanssa lapsilla, anoppi sen joskus kirpparilta löysi ja edesmennyt appi sen ruskeaksi maalasi. En edes muuttanut väriä. Enkä kaivannut triptrappeja. Meillä on muutenkin liikaa tuoleja, mihin senkin nyt laittaisi. Ja jalatkin siinä niin leveät että tilaa vieväkin se on. Vaikka meidän syöttötuoli ei olekaan mikään sukukalleus, en pysty siitä luopumaan.