2. joulukuuta 2009

Luukun välistä

On täällä vielä muitakin kuin Maria ja Joosef jos joku jo ihmetteli että kummallista porukkaa... Ajattelin vain näin joulun kunniaksi ilahduttaa teitä pienellä joulukalenterilla, jonka teeman nokkelimmat jo ehkä olette arvanneetkin. Kuvat on otettu joulukuussa 2006. Tehtäväni oli tehdä lasten kanssa ohjelmaa seurakunnan joulujuhlaan ja kuin salama kirkkaalta taivaalta iski idea päähäni vasta edellisenä iltana ennen joulujuhlaa. Ei muuta kuin soitto Tainalle ja kohta mentiin helmat heiluen kohti Utran saaria. Lunta ei ollut ollenkaan mikä sopi oikein hyvin suunnitelmaan. Lopputuloksen näette joulukuun mittaan :)

Hauskaa oli, kiire oli, ja KYLMÄ oli!!!

Juhlassa sitten loppujenlopuksi luettiin jouluevankeliumi vapaassa kertomusmuodossa, sillälailla lapsen suuhun sopivasti. Pimeässä salissa soi jouluyö, juhlayö ja kuvat heijastettiin kertomuksen edetessä isolle valkokankaalle. Se oli hieno hetki!!!




Monta hienoa hetkeä on mahtunut näihinkin päiviin. Alkava konsultin "ura" on pitänyt minut kiireisenä, joskin se tässä tapauksessa on ollut ihan positiivista kiirettä. Ihanaa nähdä aikuisia ihmisiä! Tänään pistäydyin kaupungilla jouluostoksillakin. Siskon perheen paketit täytyy saada postiin, koska he ovat lähdössä Keniaan jouluksi.
Ja onpa minulla muuan salainen kirppisystäväkin joka pitää postin ja minut kiireisenä ;)



Ostin samalla reissulla sypressin, joka saa hoitaa meillä joulukuusen virkaa ainakin toistaiseksi. Voihan se olla, että se oikea kuusi on jouluun mennessä hankittava vaikka sitten metrin palasina...



Seinälle ripustelin puolukanvarvuista sidotun kranssin. Se tuoksuukin vielä ihan puolukalle <3

Mukavan touhukasta joulukuun alakua!!!

3 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihana kranssi! Ja mukava kuvaus joulujuhlasta muutaman vuoden takaa, tunnelmallista. Utran saarten mainitseminen sai taas haikailemaan Joensuuhun, vaikka asuin toisella puolella kaupunkia, tuli siellä vierailtua niin usein.

Viivu kirjoitti...

No tuo haikeus vaan lisääntyy kunhan matka jatkuu... Varmasti tuttuja paikkoja ;)

Siellä mekin vietettiin hyviä hetkiä niin kesällä kuin talvellakin. Oih!

Vekarus kirjoitti...

Ihana "kynttelikkö"!