21. tammikuuta 2010

Haastetta pukkaa...taas!

Koska en oikein saa mitään järkevää aikaiseksi, päätin tarttua taas haasteeseen, johon törmäsin blogikierroksellani. (Voi meitä naisia...kirppiskierrokset, blogikierrokset, ylikierrokset...yhtä kierrosta tämä elämä) Haasteessa haastettiin kertomaan ja kuvaamaan mitä päällä on juuri sillä hetkellä. Olisko tää nyt sit joku sellanen "päivän asu" homma vaikken näissä mitenkään parhaimmillani olekaan... Mutta jokatapauksessa, tässä tulee:

Olen yrittänyt "säästää" vaatteita Helsingin keikkaa varten, toisinsanoen pessyt ja pakannut niin, etteivät sitten kaikki olisi huomenna pesukorissa lähdön hetkellä, ja niinpä olen viikon aikana kaivanut kaapin kätköistä käyttövaatteiksi mitä ihmeellisimpiä vanhoja virityksiä. Tänään käteeni osui valkoinen mekko, jonka ostin joskus raskausaikana kesää varten. Noh, kesällähän se ei sitten änähtänytkään päälle! Kaapin perälle jäi pyörimään! Tänään päätin ottaa härkää sarvista ja testata, joko olisin tarpeeksi kutistunut. Ja voitteko kuvitella sitä riemua. SE MAHTUI!!!

Varaa laihtua on, mutta jotain sentään on jo tapahtunut!



Mekon päälle heitin lämmikkeeksi vanhan, nukkaantuneen villatakkini.
Kotioloissa ihan välttää.



Jalassa ruskeat saappaat.
Maahantuoja kävi esittelemässä tuotteitansa pihamaalla ja siksi ulkokengät :)




Kuten kuvista huomaatte, meillä ei oikein tämä itsensä kuvaaminen onnistu, kun koko taloudessa on vain tämä yksi kaamea peilinhirvitys! Niin, ja jos vaatteet olivat ne, mitkä juuri sillä hetkellä päällä sattui olemaan, niin niin ovat sotkutkin :) Jokapaikka on täynnä Vean leluja ja pääsipä hyppykeinukin keittiön oviaukossa mukaan kuvaan...

Nyt pakkaamaan!

<3Viivu

11 kommenttia:

Hallatar kirjoitti...

Olet kaunis. =)

Hyvää reissua.

Olivieno kirjoitti...

Hauska idea kuville! Ja kyllä noita nyt kelpaa esitelläkin. Onnea matkaanne!

Maaka kirjoitti...

Siunausta teidän reissulle. Enkeleitä Vealle ja äiskälle ja perheen miehille :) Hali.

Joko sulle on tavaraa tiedossa puotiisi! Jännittäävää!!! :)

Arja kirjoitti...

Ja mistähän rouva aikoo laihuttaa????Höpö höpö!!!
Kaunis olet kotonakin:-))
Turvallista matkaa huomiselle <3

JOHANNA kirjoitti...

Samat sanat olin "sanomassa" ku Arjakin! :)

Marja kirjoitti...

Tää kanssa yhtyy edellisten sanoihin! Ja sinä ihmettelit missä se mun vatsamakkara on.. samaa ihmettelen minäkin sinusta!! :D Tai sitten teillä on jotkut tooosi hoikentavat peilit!?! Kiva asukin sitäpaitsi, ihana mekko! Näihin päivän asuihin jää vallan koukkuun - siis muiden asujen näkemiseen, hauskaa. Välillä tosin mietin, olenko nyt taantunut teini-ikäiseksi kun olen näin innostunut päivän asuista, kosmetiikasta yms. hömpästä - mutta ihan sama, pääasia että on mukavaa :)

Sinne teille oikein paljon enkeleitä reissuun mukaan!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Mä en niinku niin pystyis tuohon. Mulla on risat plyysiverkkarit, joiden lahkeet on vedetty miehen saapassukkien sisään ja yöpaitakin on päällä ihan aina... :)

Pitäs vissiin katsoa vlillä peiliinkin!

Se on muuten kumma, että ei niihin toisten kuvien taustoihin kiinnitä huomiota. Itse aina huomaa kaiken, kun tietää, mitä siellä takana oikeesti on. Minun piti oikein kyylätä, että missä se hyppykiikku muka on. :)

mimmuli kirjoitti...

*komppaa Arjaa ja Johannaa* Mistähän tuon ALLA OLEVAN KUVASTON SAISI?=)

Viivu kirjoitti...

Kiitos kaikille enkeleistä ja muista voimaa antavista eväistä matkalle <3
Huomenna sitten startataan!

Marja: Aikalailla sai vatsaa vetää sisään ;) Huomaa jännittynyt ilme...Ja melkosta teinihommaahan tää elämä välillä tuooaa olemaan, mutta minkäs teet kun henkinen kasvu on pysähtynyt aikaa sitten...

Ai niin, ja niitä tuotteita olen katsellut kyllä, mutten vielä ole päässyt tilaamaan...Jonkinlaista kokonaisuutta alkaa kuitenkin jo hahmottua. Jännää :D

Mimmuli: Tilasin kuvaston Bloomingvilleltä. Kyseessä on tukkuhinnasto jälleenmyyjille. Tarkoitus on tässä blogaamisen ohessa laittaa putiikkia pystyyn, ja siksi näitä "ahmin" :D

Emilia: Luojankiitos oli ihan otollinen hetki tehdä realistinen, muttei ylijärkyttävä vaatepostaus. Arvaa vaan olisinko ottanut haasteen vastaan jos olisi ollut huono aamu :) No en! Jos se mekko vaikka ei olisi mahtunutkaan...

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Voi miten ihan liikutuin ja tuli haikea olo kun luin että leikkaukseen olette lähdössä ja vielä noin pikkuisen kanssa itsellä saman vuotinen pikku tyttö.

Olen vielä sen verran harvoin poikennut että en päässyt selvyyteen koko asiasta mutta toivon sydämmeni pohjasta voimia ja jaksamista teidän perheelle!Ja sehän on vain hyvä jos olet pystynyt ihan vain olemaan ja lukemaan lehtiä!

Koti asusi on niin kaunis(ja on muuten vyötärön metsästys mullakin vaikka sinä oot kyllä sen jo löytäny) ja haluan vielä kiittää ihanista kommenteistaisi!!!


Rauhallista matkaa!
Anu

Niina K kirjoitti...

Mitä vikaa asussa, Ei ollenkaan nuhjaantunut vaan nätti. Näkisit mun lökögolitsit ja numeroa liian piukeen dieselin hupparin. Mulla on aina huppari. Noloa. Toivottavasti teidän matka ja leikkaus sujuu ongelmitta ja saatte pirteän ja virkeän Vean hyvin hoidetuksi. =)