6. tammikuuta 2010

Safaritunnelmissa

Tän postauksen voisi taas aloittaa sillä tutulla sanonnalla: "Parempi myöhään kuin ei silloinkaan!" Oli nimittäin tarkoitus esitellä teille tyyny, jonka VIHDOIN sain valmiiksi! Syksyllä joskus mainitsin sitä aloittelevani, älkääkä vaan tarkastako edellisistä postauksista kauanko sen kanssa loppujenlopuksi meni :) No, minua lohduttaa tieto, etten suinkaan ole sitä kokoaikaa neulonut, vaan se on välillä unohtunut kuukausiksikin lankakorin pohjalle.


Siinä se nyt sitten kuitenkin on!
Napit saksin vanhasta villaliivistä. Olivat niin sopivan ihanan tummat ja vieläpä puiset!
Tyynyn etualalla edelleen työn alla oleva Kaari Utrion kirja, jonka sain mieheltäni lahjaksi.



Tyynyn kanssa ajattelin esitellä myös uudet talvikenkäni jotka hankin viimeksi Joensuun matkalta. Näille kengille tämä salamavalopakko ei tee oikeutta ei sitten ollenkaan! Nahka näyttää ihan kummasti kiiltävältä, kun todellisuudessa vaikutelma on enemmänkin vanhan ja hieman kulahtaneen nahkan kaltainen. Myöskään nuo nahkapalasten erot eivät ole noin silmiin pistävät. Ihanan tummanruskeat nämäkin <3


Kengät on ostettu Kenkämekasta, paikasta, josta olen vannonut olemaan ostamatta yhtään mitään!
Mutta kun jaloilla on kylmä ja lompakossa 50 euroa unohtui kokonaan mokoma vannominen.
Siispä vannomatta paras!
Näillä mennään, kunnes tulevat ne lihavat vuodet (vai tulevatko?)

Ja sitten vielä niihin safaritunnelmiin:

Ehkä joku muistaakin, että siskoni perhe lähti jouluksi Keniaan. Kaijaleenan mukana lähti myös jouluinen rahapaketti orpokodin lasten iloksi. Kaijaleena ei siis ole sisareni, vaan siskon miehen sisko, ja sitä kautta meidän ystävämme. Tässä vaiheessa voin kertoa, että rahoilla saatin järjestettyä lastenkodille mm. joulu! Siitä enemmän myöhemmin. Sisareni perhe kuitenkin palasi matkalta viikonloppuna ja tänään saimmekin mummon ja ukin välityksellä pussillisen tuliaisia.



Isi sai masaiviitan.


Pojat antiloopin (?) sarvet.




Sekä tietysti safarille sopivat hatut.
Näistä meidän metsämiehet olivat innoissaan!
Ja kuten kuvasta näkyy, kalsarimuoti on näin kotioloissa kunniassa ;)




Mammalle huiveja ja koru,
ja katsokaapas näitä!!!




IHANAT mimiminimini rannerenkaat Vealle!!!
Laitoin tulitikun tuohon viereen mittasuhteita antamaan.
Nämä on kyllä niin suloset!
Meni prinsessakin sanattomaksi :)

Mukavaa loppiaisen jatkoa kaikille.
Tää lähtis nyt ihailemaan tuliaisia.

Viivu

11 kommenttia:

Olivieno kirjoitti...

Ihanuus tuo neuletyyny! Ja kyllä olettekin saaneet upeat tuliaiset! Voi miten ihastutti katsella ed. postauksen raikkaita värejä, kevättä kohti!

Viivu kirjoitti...

Ihania olivat! Mies tosin ei kelpuuttanut masaiviittaa päälleen lähtiessään äsken liikenteeseen :)

Omasta pussukastani löysin vielä toisen korun kaulaan ja rannerenkaan.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Todella kaunis tyyny! Ja kengät hyvän näköiset. näyttävät siltä, että niitä tule myös käytettyä.

Ihania tuliaisia olette saanut. En ole koskaan ymmärtänyt, että tuollaista kamaa myydään suomessa. Minusta se pitää olla oikeasti kaukomailta tuotua ja kantaa mukanaan tarina.

Muodikkaíta kalsaripoikia. :D

Villisilli kirjoitti...

Hieno on tyyny ja kengät myös :)

Ja ihanat tuliaiset tarinoineen!

Arja kirjoitti...

Ihana tyyny ja vau mitkä kengät, niin minun makuun:-)) Ihania tuliaisia oletta saaneet!Mukavaa loppiais iltaa!

Helikaroliina kirjoitti...

Ihana tyyny ja wau mitkä saappaat!! Kivoja tuliaisia saitte.

-sari- kirjoitti...

Ihanan tyynyn olet neulonut! :) Saappaat on kans tosi kivat.
Ja paljon kivoja tuliaisia! Yhdyn tässä kohtaa Emilian kommenttiin, että on kiva kun tavaroilla on tarina.

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

On upea tyyny!! Jossain oli vinkki että vanhoista villapaidoista tekis tyynyn, sitä aattelin joskus kokeilla :)

Teija kirjoitti...

Tyynystä tuli ihana! Voi jösses, missäköhän se mun tyynynkutale piileksii, voiskin kaivaa sen esiin :D (Alotettu elokuussa vissiin?)

OI ja tuliaisia on aina kiva saaada!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Hieno tyyny! Ja ihanat, mieltä varmasti lämmittävät, tuliaiset.
Kiitos muuten vielä siitä PhotoScape-vinkistä, olen ihan addiktoitunut :)

tinttarus kirjoitti...

WOU, mitä tuliaisia!!
Tyyny on superihku!!