18. maaliskuuta 2010

Oma tyttö onneni

Viime yönä se sitten tapahtui: meillä ei enää ole virallisesti vauvaa! Vuosi sitten noin kahden tunnin köllöttelyn (kyllä, luit oikein) jälkeen syliini laskettiin maailman täydellisin tyttö. Vielä vähän ennen kahtatoista yöllä olin lähettämässä Assea kotiin nukkumaan, kunnes kahdeltatoista supistukset alkoivat oikeasti RÄJÄHDYSMÄISESTI!  Koko oleminen oli yhtä suurta supistusta. Ei minkään valtakunnan välejä! Kirjaimellisesti konttasin ja syöksyilin seiniä pitkin osastolta synnytyssaliin. Elämäni pisin selviytymismatka! Ystävällinen anestesialääkäri odotti jo minua suunnitellusti spinaalipiikkinsä kanssa, ja sen jälkeen sitten vain köllöteltiin.

 Ensimmäistä kertaa äidin sylissä. Ikää 2 min.

Siitä lähtien synnytys oli käytännössä täysin kivuton. Siunattu spinaali! Tunnin päästä sainkin jo ponnistaa ja 3min kestäneen ponnistusvaiheen jälkeen minulla oli tytär! Lääkärin ja kätilön ennakkosuunnitelmien ansiosta synnytys oli niin helppo kuin se ylipäätään olla voi. Aikaisempien traumaattisten kokemusten jälkeen tämä tuntui ihan käsittämättömältä.

 Syömäharjoituksia ensimmäisen vuorokauden aikana.
Siitä alkoi Vean matka.

Kotona äidin tekemän peiton alla ikää 3 vrk.

Ikää hurjat 1 viikkoa.
1 kk

2 kk

Ja tähän on tultu: Meillä asustaa reipas yksivuotias, joka nauraa, laulaa, tanssii, hoitaa nukkeja ja tekee mitä milloinkin mieleen juolahtaa. Kahden poikalapsen jälkeen äitinä olen sitä mieltä, ettei tytön mieleen juolahda lähellekkään niin paljon kuin poikien. Ainakaan se ei näy yhtä voimakkaasti ulkoisina merkkeinä, kuten pitkin kylppäriä levinneinä pesuaineina ja mustina kuhmuina otsassa. Tai sitten olen vain yksinkertaisesti kaikkien näiden vuosien aikana oppinut sulkemaan ovet perässäni ja kopin ottamisen jalon taidon. Tiedä häntä.

Synttärikuvia saatte vasta viikonloppuna, koska loppu viikko meillä keskitytään köhimiseen, räkimiseen ja kiukutteluun. Perinteinen juhlapäivä ;)

 

36 kommenttia:

Miukka kirjoitti...

Onnea teidän perheelle ja yksivuotiaalle! Meilläkin tytyllä sama ikä lähestyy muutaman kuukauden päästä, mutta synnytys ei ollut ihan noin auvoinen kokemus. Ehkäpä minäkin muistelen sitä lähempänä kesää. Mukavaa viikonloppua!

Nonnukka kirjoitti...

Voi suloisuus! Onnea Vealle! On noita synnytyksiä ja vauva-aikoja mukava jälkeenpäin muistella. Mukava, että synnytys oli hyvä kokemus! Ihana että on valokuvia mistä voi tunnelmia fiilistellä. Kivaa päivää teille ja paranemisia!

Johanna kirjoitti...

Jos jollakin ei ollut vauvakuume ennen tätä, niin nyt on varmasti ;D. Ihania kuvia <3

Teija kirjoitti...

Onnea hurjasti <3 Onpa ne vauvat pieniä, ihan tässä on unohtanut, melkein neljässä vuodessa :)

Ja huh, kuulostipa synnytys kadehdittavan helpolta! ;)

Viivu kirjoitti...

:) No kaksi poikaa itsekin "luomuna" synnyttäneenä, pelkän ilokaasun voimalla ja ilman puudutuksia repeilleenä tiedän mitä synnytys voi olla... Niinpä en olisi suostunut jalallani saliin astumaan jos mulle ei olisi luvattu kaikkia mahdollisia piikkejä, ja täytyy sanoa, että tällä kertaa homma toimi!!!

virva kirjoitti...

Onnea Vealle valtaisasti!
Ihana tuo kuva missä neiti pötköttelee äidin tekemän peitteen alla,herkkä..Peittokin on muuten suloinen.Onko sänky semmoinen vuokrasänky? (itse jälkikäteen ajateltuna meinaan sellainen olisi voinut olla hurjan hyvä)
Kaunis ihana tyttö!

Mimmuli kirjoitti...

Pljon onnea ja siunasta pienelle prinsessalle ja koko perheelle<3

Viivu kirjoitti...

Sain ton vanhan sairaalasängyn mun työkaverilta lainaan vauva-ajaksi. Tykkäsin siitä kamalasti! Itse ne oli sen ostaneet jostain kirpparilta ja kunnostaneet&entisöineet, joten se oli priimakunnossa!

Nukutin Veaa siinä aina päivisin olohuoneessa, kun se oli helppo rullailla siitä sitten keittiöönkin tarvittaessa. Oli vauva aina "käden ulottuvilla" :)

Liisa kirjoitti...

Paljon onneeeeeaaaa vaaan, paljon onneeeaaaa vaaaan, pikku prinsessalle!!!

lumiomena kirjoitti...

Lämpimät onnittelut suloiselle yksivuotiaalle ja samalla koko perheelle!
Toivottavasti köhiminen, räkiminen ja (lapsiperheissä niin väistämätön) kiukuttele menevät nopeasti ohi ja pääsette viikonloppuna juhlimaan prinsessaamme oikein kunnolla!

Kikke kirjoitti...

ONNEA 1-VUOTIAALLE SÖPÖLÄISELLE <3!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Vea!! Luin huvittuneena "vertaustasi" tyttö ja poikavauvojen suhteen.. Tiedän ettei voi yleistää, MUTTA esikoisen (tytön) jälkeen tuntuu että olen välillä ihmeissäni tämän 1-vuotiaan poikavesselini kanssa. ;) Seinät,lattiat ja lipastot ovat tussin jälkiä täynnä, leluja löytyy vessanpöntöstä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää!! Eikä tietoakaan rauhallisista lukutuokioista kuten tyttäreni kanssa :D Pysyypähän mamma liikkeessä!! Mukavaa kevättä!
;) Anu

Viivu kirjoitti...

Anu: Niin juuri. Yleistää ei saa, mutta kyllä ainakin meidän perheessä energiamäärät ja tohelointi on jakautuneet sukupuolen mukaan! Ottaen huomioon, että Vealla on vielä kaksi vilkasta isoveljeä joista ottaa mallia, olen lähes varma, että sillä täytyy olla joki tyttögeeni. Kyllähän se menee ja tekee, muttei tuhoa joka paikkaa mennessään :)

malla kirjoitti...

synttärionnea ja humua täältäki!!!!<3
siis pojat keksii ja kokeiloo paaaljon enemmän kaikkia juttuja ku tytöt,sen oon nyt oppinu tän parin vuojen aikana:))

Anu kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea ihanan suloiselle 1-vuotiaalle! Nopeasti on vuosi mennä vilahtanut, kun tuntuu, että vastahan minä ihastelin sylissäsi olevaa pikkuprinsessaa synnytysvuodeosastolla ;-).
Viettäkäähän mukavat synttäribileet!
Terkuin Heini

Nanna kirjoitti...

Voi miten suloisia kuvia!! Ei kyllä saisi tällaisia vauvakuvia katella tämän vauvakuumeen kanssa ;) voi voi..

Onnea 1-vuotiaalle prinsessalle!!:)

Mari kirjoitti...

Onneks olkoon! Koko perheelle:) Suloisia vauvakuvia. On tytöissä ja pojissa eroa... Oon ihan samaa mieltä. Tai sitten meille on sattunut kaksi samanluonteista tyttöä ja villimpi poikalapsi;)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon Onnea Pikku Prinsessalle!

Itsekin 2:n pojan ja 2:n tytön äitinä voin kans sanoa että kyllä ne pojat keksii, niiden kanssa saa olla koko ajan silmät selässäkin.

Mukavaa kevään jatkoa ja onnea kodin metsästykseen (ei kai minulta ole mennyt ohi uutinen uudesta jo löytyneestä kodistanne?) :)

Vakkari lukijasi Kuusamosta

Johanna kirjoitti...

Ja tietenkin piti vielä toivottaa:

Paljon Onnea 1-vuotiaalle Prinsessalle!!!

Viivu kirjoitti...

Kuusamon lukija: Valitettavasti ei ole mennyt ohi :) Niin paljon sitä kotia on odotettu, että kun se löytyy, siitä luultavasti KUULLAAN muutamaan otteeseen :)

Mari kirjoitti...

Onnea Vealle :). Meillä asustaa kyllä muuan rasavilli tyttölapsi, joten en halua edes kokea minkälaista on olla poikalapsen äiti, jos se tästä vielä pahemmaksi menis :D. Kuhmuja riittää kuin myös vessapaperilla tukittuja pönttöjä ja lavuaareja. Lähes päivittäin tyttö tekee jotain pöljää.

Tuire kirjoitti...

Voi liikutus! Pienen elämän alku on aina niin koskettavaa. Suloinen tyttö. Onnea!

Maarit kirjoitti...

Onnea sinne! Ihana, suloinen pikku-tyttö!

Hanna kirjoitti...

Onnea pienelle prinsessalle, aikas kätevältä kuullosti tuo teidän pinna sänky ja hienon peiton olet tehnyt:)

Piia kirjoitti...

Voi onnea onnea!!! Ihania kuvia!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Paljon onnea pienelle prinsessalle ja tietysti myös ylpeille vanhemmille! <3

Arja kirjoitti...

Onnittelut pikku prinsessalle!
Pikaista paranemista!
Viettäkäähän mukavat juhlat :-))

Heli kirjoitti...

Onpa hän pikkuruinen tuossa kylvetyskuvassa! Tai sitten jollakulla on TOOSI SUUUURET JA KARRRVAISET KÄDET... =D

Söötti tyttö, onnea teille! Ja meillä kanssa on sekä tyttöä että poikaa (molempia 2) ja kyllä, pojat on poikia.....

Ira kirjoitti...

Niin suloisia kuvia! <3 <3 <3

Ja samaa mieltä minäkin, tytöissä ja pojissa on eroa!!!

<3 ONNEA VEALLE! <3

Viivu kirjoitti...

Heli: Kyllä ne on ihan Assen käpälät :) Kun niistä kattoo mittasuhteita niin huomaa miten mahottoman pieni Vea oli :)

Laura kirjoitti...

ihana pikkuinen, onnea!!!<3
kivoja juhlintoja myös!:)
ps. sä olet tosi laiha!!!!!!! :)) voi kun mäkin pääsisin joskus tuollaisiin lukemiin...

Taina kirjoitti...

Voi vauvaiän ohittanutta vauvaa! <3

Anonyymi kirjoitti...

Ihana mikä pikkuisen pikkuinen prinsessa!<3 Onnea yksivuotiaalle! :)

T. Salainen Kirppisystävä joka täällä käy kurkkailemassa ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, onnea, onnea vaan tahdon täältä toivottaa 1-vuotiaalle Vealle!

Kolmen poikalapsen äitinä en voisi kuvitellakaan rauhallista meininkiä, tohinaa on kuin pienessä pitäjässä jokaikinen päivä.

Ja tosiaan tulee ihan vauvakuume kun katselee kauniita kuviasi. Pikaisia paranemisia!

T: äityliini Pohjois-Suomesta

Marika kirjoitti...

Minun äitini on aina sanonut, että veljeni oli niin kiltti ollessaan pieni - toisin kuin minä! :D

Minä olin kuulemma ihan hirveä touhottaja joka riekkui ja touhusi jatkuvasti. Siinä tuli piirreltyä seinät ja muut, ja olinpa kerran hakannut juuri remontoidun talon sähköjohdonkin täyteen nauloja - saamatta itse sähköiskua.. :D