12. elokuuta 2010

Prinsessaähky

Tämä arki vie multa mehut! Kuppi on ihan tyhjä, vaikken itse ole muuta kuin organisoinut. Heilunut herätyskellon kanssa ja koittanut pitää aikataulut kasassa. Omat opiskelut eivät ole vielä edes alkaneet ja olen jo täys työllistetty! Pienen työkeikan tosin kävin nyt illalla heittämässä myös itse. Onneksi tällä iällä on jo sen verran kokemusta, että tietää arjen helpottavan, kun kaikkeen menemiseen ja tulemiseen tulee taas rutiini. Pelottavan tylsä sana, mutta tällä hetkellä tuntuisi helpotukselta.

Rempparintamalla ei mm. edellä mainituista syistä tapahdu mitään! Masentavaa... Siitäkin huolimatta laitan teille pari kuvaa Vean huoneesta, jota en ole tainnut vielä vilauttaakkaan. Tai no okei, huone ja huone, vois paremminkin puhua seinästä :).


Asutaan nimittäin pienimmän kans samassa huoneessa. Hyvä näin! Makkari on niin iso, että hyvin mahdutaan! Tilaakin jää. Mitään muutoksia ei ole vielä tehty, eli laitetaan nää kuvat nyt sit vaikka tulevaisuutta varten vertailun vuoks. Seinässä on vanha ruskea tapetti, joka on ihan siedettävä, mutta menee ehdottomasti vaihtoon! Raot seinissä halutaan nimittäin peittää, ja suunnitelma sen toteuttamiseen on jo valmiina. Kertoilen siitä sitten myöhemmin kunhan päästään hommiin. 


Vaaleanpunainen lipasto, jonka raskausaikana maalasin lattialla kontaten ja pyörien mahani kanssa, jakaa seinän keskeltä kahtia. Sänky ja nukkumanurkkaus ovat, ja tulevat olemaan oikealla puolella, ja vasemmalle puolelle tulee leikkinurkkaus. Nukkumanurkkaukseen on jo katoskin valmiina, mutta täytyy ensin malttaa odottaa, että saadaan seinät ja katto kuntoon. Voitte olla varmoja, että hempeetä tulee! Sen varran kauan tästä tytöstä olen haaveillut.  Lapsi raukka on varmaan ihan prinsessaäkkyssä parin vuoden päästä!


Sänkyä vartioi Tuki-lammas, joka oli mukana myös leikkaussalissa 10 kk ikäisenä.


Tässä huoneessa saan toteuttaa nyt sitä hempeää lastenhuoneen sisustamisviettiäni ihan urakalla, jonka perään poikien huoneita laittaessani hieman haikailin. Aion ottaa kaiken irti! Kuinka monella teistä on jo prinsessaähky? Mulla ei vielä. Hihkasen sitten kun tulee.


Sängyn päädyssä roikkuu H&M:ltä mukaan tarttunut aikas söpö neuletakki!
Jospa se jo kohta saadaan käyttöön!

18 kommenttia:

Tuire kirjoitti...

Mä olen ihan varma, ettei mulle koskaan voisi tulla prinsessaähkyä. Vain prinsessa puuttuu. :)
Nauti minunkin puolesta!
Me prinsseillään :)

Tarja kirjoitti...

Täällä ei vielä mitään oireita prinsessaähkystä, vaikka jo seitsemän vuotta täytti tuo meidän prinsessa ♥
Mukavaa viikonloppua sinulle :)

malla kirjoitti...

ei oo,ei tuu:))

Mari kirjoitti...

Mulla ei vieläkään ja neitokainen kuitenkin jo 5v ;D.

Aarre kirjoitti...

Uskon, että tytär saa ennemmin prinsessaähkyn kuin minä, ikuinen pinksutyttö.

Hanna kirjoitti...

Ihanaa, hempeää :)

anrinko kirjoitti...

Mulle ei tullut ähky mutta tytölle tuli, kuin salamaniskusta. Ei voi sietää enää 7v ikäisenä mitään kaunista, suloista, hempeää, tyttömäistä.
Arizona cardinals football paita ja harmaat baseball shortsit nyt lempivaatteet. APUA, MAYDAY MAYDAY!!!
Arvaatko mitä mä ajattelen tästä vaiheesta???
(Tyttö suunnittelee talolle huoneen väriksi violetti ja seinille Bakugan hahmoja ja Pokemon julisteita...yes yes.)
Nauti siis niin kauan kun voit!!!

Sanna-Mari kirjoitti...

Heh, mää uskon prinsessa-aivopesuun heti vauvasta...pinnasängyssä on heti alusta asti ollu katos...nyt on isompi sänky ollu useemman kuukauden "testikäytössä" pinnasängyn rinnalla ja toissapäivänä valaistuin, että siihen on saatava katosta kanssa, mutta paksummalla kankaalla (samaa ei tietenkään voi isojen tyttöjen sänkyyn laittaa...:P :D). Vielä en tiä miten sen nysvään kasaan, mutta jotenkin.
Hauskaa viikonlopun alkua!

-Jassu- kirjoitti...

Meilläkin eletään samassa post-muuttovaiheessa, paukut alkaa olla ihan käytetty ja nippelihommat seisoo. Täytyy ottaa vielä joku viimeinen kurinpalautus, muuten huomaamme elävämme ilman kattolamppuja vielä ensi vuonnakin! :-D

Ihana tuo nukkumanurkkaus ja tuo neule on tosi suloinen!
Meillä tytön huonessa on myös hempeitä värejä, mutta itse "prinsessateemaa" yritetään välttää mahdollisimman pitkään. Eiköhän ne Barbi/Prinsessajutut kohta sieltä tarhamaailmasta meillekin kotiudu. :-)

Niina K kirjoitti...

Heh.. Mä olen varmaan jotenkin immuuni kaikelle rinsessajutuille, vaikka tyttö onkin henkeen ja vereen rinsessa, ei se ole oikein koskaan näkynyt meillä sisustuksessa (siis jos ei oteta huomioon tota vaaleanpunaista älyromanttista rautasänkyä ja nyt jo poistettua ruusunnuppu-köynnös verhokatoshärpäkettä jossa oli ne ruusunnuppu hörhellykset roikkumssa) Meillä se rinsessuus (okohan toi edes oikea sana) on enempi sellainen sisäsyntyinen luonne juttu. Tosin johtuu varmaan siitäkin et en ole vaaleanpunaisen taikka hörhellyksen ystävä.. siis en vaikka meillä onkin se hailakan vaalenpunakka sohvaryhmä.. huomaatko mä yritän kovasti vakuuttaa et ollaan rinsessaähkyisiä, en taida onnistua kovin hyvin, kun on se rinsessa kattokruunukin siellä tytön huoneen katossa (se täydellinen ihanuus mikä vea'lakin on :) )
Mults on varmaan tyyli hukkunu matkalla mitä meidän kuutiokotiin tulee! ;)

Hanna kirjoitti...

Ihania prinsessa juttuja, tuo neule on ihanan suloinen!!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Kaunis ja hempeä on tytön nurkkaus.
Lipasto on ihan kaunis tuollaisena vaaleanpunaisena ja peitto on ihana.

Mukavaa viikonloppua sinulle!!

Sari. kirjoitti...

Vai että prinsessaähky - meinasin vetää teet väärään kurkkuun, aivan loistava termi!

Eikai prinsessajuttuihin voi koskaan tulla ähkyä. Eikä senpuoleen, en voi ähkistyä prinssijutuillekaan :)

Suloisen punaista viikonloppua ♥

Marielisa kirjoitti...

Suloista Vean nurkkauksessa kyllä on!

Meillä kuopukselle riitti pinkit ja vaaleanpunaiset 8-vuotiaana ja laitoin osan huoneen sisällöstä silloin surutta myyntiin, vain parhaat palat jemmasin varastoon odottamaan - ja tadaa, nyt äidin työhuone on enimmäkseen pinkki!! Hih.
Eikä mua ähkytä yhtään :)

Nautikkaa!

Olivieno kirjoitti...

Oi miten suloista! Neuletakkia myöten!

Arja kirjoitti...

Söpö:-)) Ei ole prinsessa ähkyä ainakaan täällä, mutta ei kyllä oo prinsessaakaan;-)
Mukavaa sunnuntai iltaa<3

Marjis kirjoitti...

Samoin kuin aarre kirjoitti "Uskon, että tytär saa ennemmin prinsessaähkyn kuin minä, ikuinen pinksutyttö."
Vaikka meilläkin nuorimmainen on tyttö mutta hän on niin prinsessa ja vaaleanpunaiseen ihastunut mutta äitinsä ei ole vaaleanpunaista voinut sietää (jostain kumman syystä siihen oppinut, muttei koskaan sitä lempivärikseen ota). On jakanut nuorimman veljensä kanssa huoneen ja tulee jakamaankin jotain pientä tyttömäistä löytyy kuitenkin omasta nurkasta ;)

marika kirjoitti...

Ihania kuvia! Ei ole prinsessaähkyä :) Prinsessajutut ei vielä ole oikein alkanutkaan, mutta sitten kun saan omalle tytölle huoneen niin...