22. elokuuta 2010

Toimisto

Kyllä tästä viikonlopusta nauttii ihan eri tavalla kun on viikon ensin raatanut niska limassa! Koskaan ei ole siivoaminen ja ihan tavallinen kotielo tuntunut näin mukavalta. Silti ei harmita yhtään, vaikka koulu taas huomenna alkaa. Innoissani jo odotan sitäkin, mutta sitä odotellessa pari kuvaa mun "kotitoimistosta".


Remppa odottaa edelleen rahoittajaa, mutta laitetaan nyt silti vähän väliaikakuvia. Tässäkin tilassa on siis tarkoitus laittaa kaikki muut pinnat, paitsi lattia uusiksi. Tila on aikalailla syrjässä luonnonvalolta, ja tänä aamuna heräsikin ajatus ikkunasta. Tuon vasemman oven takana on kylppäri, jossa on reilun kokoinen ikkuna takapihalle. Kylppäri on ihanan valoisa, ja tuli ajatus, josko tekisin kotitalostani jääneestä vanhasta, pitkästä ja kapeasta ikkunasta pitkän ja matalan ikkunan tuohon oven päälle. Sellaisen, josta ei olisi tarkoituskaan katsella sisään, vaan josta luonnon valo pääsisi tähän pikkuruiseen "toimistooni".


Vaikka tila on pieni, on aika huippua, että omistaa oman paikan keskellä kaikkia arkiaskareita. (Sijainti keittiön, eteisen ja olkkarin välisessä kulmauksessa) Tässä minä myös blogaan ja pidän kirjanpitoa.


Täältä siis lähtevät myös Viivu's Home -blogiputiikin paketit :)


...ja tuo sininen seinä lähtee ensimmäisenä...
Harkitsin jo sen nopeaa väliaikaistapetointia tässä yks ilta, mutta en 
sitten viitsinyt nähdä turhaa vaivaa.
Ehtiihän tuota.

Lepposaa sunnuntaita kaikille teille lukijoille!


9 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Ihana, tuollainen ikioma soppi. :) Meillä on myös ajatuksissa tuollainen valoa tuova ikkuna yläkertaan. Siellä on käytävä, joka on JÄRKYTTÄVÄN pimeä. Suunnitelmissa on ostaa vanha ikkuna ja puhkaista sille paikka johonkin.

Ihanaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa kouluviikkoa! :)

-Päivi-

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Mulla on tietsikkakaappi jonne aina melkein itekkin lukittaudun kun alan bloggaan... Tai sit vaan sohvalla läppärin kans.

Mukavaa sunnuntaita! :)

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

FB: ssa esittelit sitä ihanaa bloomingvillen lamppua, mikähän sen hinta on...Sellasta oon aina halunnu ; )
Ittellä on ollu myös haaveissa pikku sisustusputiikin pito mutta en tiedä onko vielä tilaa yhdelle... Ihan ajatuksissa asia vain, ei mitenkään siis edes viety sen pidemmälle.Eikä varmaan viedäkään mutta haaveilla aina saa.Tsemppiä tähän kaikkeen sun tohinaan mitä elämä on nyt pullollaan, onneksi ne on positiivisia asioita!

Hanna kirjoitti...

Ihana toimiston alku. ;)

Mia kirjoitti...

Todella viihtyisä toimisto :)
Täällä kanssa yksi jolla haaveissa oma pieni putiikki, jossa myisin lähinnä omia töitäni sivubisneksenä, kunhan ensin löytyisi hieno ja vanha puutalo ja tarpeeksi tilaa :D

Hyvää sunnuntain jatkoa !

Helena kirjoitti...

Kiva kotitoimisto.

Ihanaa ja ahkeraa kouluviikkoa toivottelen sinulle!

Kati kirjoitti...

Ihana oma soppi!
Mulla myös pieni oma "soppi" meidän takka/kodinhoitohuoneessa, pieni pätkä pöytätasoa, muutama kaappi ja ompelukone. ;-) Just sen verran omaa rauhaa kuin meidän talossa on mahdollista saada, tosin juuri nyt jaamme sen Nöpiksen kanssa sillä pojan vaipanvaihtopiste sijaitsee samoissa tiloissa...
Jotain piristystä munkin soppi kaipaisi, tuntuu vaan että on näitä tärkeämpiäkin remmpakohteita/rahanreikiä tässä odottamassa hieman TLC:tä joten mun soppeni saa vielä odottaa...

Esmeralda kirjoitti...

Ihana! Kyllä tuolla kelpaa työskennellä. :)

Jonna kirjoitti...

Miten mulla on aivan mennyt ohi tämä postaus :) Ihana toimisto on!