24. syyskuuta 2010

A Mother is

Ensin meillä oli kaksi poikaa, sitten meille tuli vauva.
Vauva kiljui, kukelsi ja kakkasi.
Vauva vei kaiken huomion.
Yhtäkkiä äiti olikin olemassa ensisijaisesti vauvaa varten. 



Pojat sopeutuivat, niinhän ne isot pojat tekee.
Kukaan ei koskaan valittanut.
Vauvasta.



Silti huomasin, kuinka urheat isoveljet välillä olivat eksyksissä omien tunteidensa kanssa.
Kuinka vaikeaa oli olla iso, kun oli niin hirveän pieni vielä itsekin.
Kuinka ovet paukkuivat välillä pahasta olosta,
jota ei osannut vielä itsekkään käsittää.



Silloin halusin sulkea heidät syliini. 
Vakuuttaa, että jokainen, iästä huolimatta oli yhtä rakas. 
Tyynnyttää huonon omantuntoni siitä, ettei aika vain yksinkertaisesti riittänyt kaikille
niinkuin itse olisin toivonut.


Tästä korusta on tullut mulle aika tärkeä. 
Se kertoo niistä ajatuksista, jotka tulee liian harvoin sanottua ääneen.
Että se tiuskiva, pahantuulinen murrosiän kynnyksellä keikkuva
iso miehen alku on ihan yhtä rakas kuin se vaaleanpunainen mytty.


Ulkona sataa, mutta läheisyys lämmittää <3
Pitäkää huolta toisistanne!



18 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu <3 Rakkauden täyteistä viikonloppua!

Eva-Liisa kirjoitti...

Voi kun kauniisti osaat pukea tunteet sanoiksi!!! Pidetään toisistamme huolta!!

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Ihana koru ja asiaa kirjoitit. Esimurkkuja poikia täälläkin ja ei se tunteiden näyttäminen niin helppoa ole :/
Blogissani on sulle jotain :)

Unknown kirjoitti...

kaunis koru ja kauniita ajatuksia!! Mukavaa viikoloppua!!

Rouva V kirjoitti...

Nyyyh, liikuttavan kauniisti sanottu. :') Mistä tuommosen korun saa? Todella ihana. <3

Lenni kirjoitti...

Ihana postaus <3 Suloisia sanoja. Ja niin tosia. Hurjan kaunis rannekoru!

Huomasitko muuten kun kävin teillä kylässä pari yötä sitten :D Ruusutapetilla blogissa puhuttiin unista, ja sinne kommentoinkin poikenneen teillä, heh. Olit istuttanut piharinteen täyteen mansikantaimia ja teillä oli tosi kiva koti, kuinkas muuten. Kaikkea sitä uniin tulee :D

Rutistus isoille ja pienille. Kaikki ovat yhtä tärkeitä, vaikka on pienin ei ole vähäisin <3

Anonyymi kirjoitti...

Moikka,

täällä 6- ja 8-vuotiaat pojat ja se vaaleanpunainen mytty. Tiedän täsmälleen mistä puhut, kiitos kun puit sen niin hyvin sanoiksi.

- t. Anonyymi lukijasi, joka tykkää blogistasi!

Anu kirjoitti...

Viivu, heippa pitkästä aikaa!
Kauniisti kirjoitit ,huoh...äidinrakkaus:)

Pidetään huolta isoista & pienistä.

Hanna kirjoitti...

Voi miten kauniisti kirjoititkaan. ♥ Itsekin noiden tunnontuskien kanssa painin, kun molemmat pojat ovat vielä niin pieniä, mutta huomiota ei kuitenkaan pysty samaan aikaan tarpeeksi aina antamaan, ja sitten isomman pitäisi osata odottaa... :')

Ihanaa viikonloppua! ♥

Siili kirjoitti...

Snif :) Kaunis kirjoitus

Anonyymi kirjoitti...

Totta joka sana!

Tässä yhtenä päivänä katselin keittiön pöydän ääressä syödä mussuttavaa melkein 15-vuotiastani ja mun vatsaa kouraisi. Ajattelin, että ensi viikolla jo 15 v, ja muutaman vuoden päästä, eli tosi pian, lentää pesästä. Koko maailma avoinna, omine toiveineen ja tavoitteineen, ehkä enemmän tai vähemmän pää pyörällä, paljon kysymyksiä, vähän vastauksia... Mun teki mieli rutistaa ja halia. Näytti jotenkin pieneltä ja suloiselta. Kauniilta. Kasvot ovat vielä pikkupojan. Katseli ulos ikkunasta. Mitähän ajatteli? Nyt ei saa halailla "isoa" poikaa. Pikkuisen saa joskus, ihan nopeasti paijata, kun toivotetaan hyvää yötä. Annoin ajtuksissani ison halin ja toivoin hänelle kaikkea mahdollista hyvää. Itkua piti pidätellä ja salaa pyyhkiä kyynel...

- Kristiina -

Elmiira kirjoitti...

Niin se äidinrakkaus:) Tiedän mistä puhut. Kolme pojan viikaria ja se pieni mytty(vaaleansininen).

Linda kirjoitti...

Liikuttavasti kirjoitit, tippa linssissä luin loppuun. Tosi kaunis koru ja niin totta joka sana!
Ihanaa viikonloppua!

TainaSusanna kirjoitti...

Ihanaa Viivu.
Kyynel nousi silmiin myös Kristiinan kommentista <3

Mä odotan viikonloppuja, eläen toivossa että oot päivittänyt :D Kiva kun jaksat kertoilla kaiken muun ohella.

Lämpöistä vkl.

Marja kirjoitti...

Kauniisti kirjoitettu :´) Noinhan se juurikin varmasti menee kun on eri-ikäisiä lapsia.. tosin niin kai se meilläkin menee - kaksosuudesta huolimatta. Meillä tosin selkeästi kyllä molemmat huomionsa hakevat, keinolla millä hyvänsä. Kun olivat vauvoja, tuntui välillä ettei syli riittänyt molemmille, tai kädet kantamiseen.

Aurinkoista sunnuntaipäivää!

Misty kirjoitti...

Kiitos kaunis taas! Ihana ja tärkeä asia ja niin koskettavasti kirjoitettu.
Käyn joka päivä blogissasi mikäli vain suinkin ehdin <3

Teija kirjoitti...

Olipa ihana postaus. Ja ihana on korusikin.

pikkuthti kirjoitti...

kaunis koru -ja kaunis postaus <3