12. lokakuuta 2010

Pitkäkyntinen

Pitkäkyntinen (ja suuri syntinen), se olen minä. Vihdoin eilen toteutin hurjan (?) unelmani rakennekynsistä ja nyt olen vuorokauden miettinyt, oliko se nyt sitten kaiken sen 90€:n arvoista. En ole vielä päättänyt. Onhan ne ihan hirmuisen nätit, siistit ja helpot, mutta huoltoväli hirvittää. Mikäs siinä, jos 90€ :lla saan kauniit, helpot kynnet, mutta entä sitten, kun kynsistä tuleekin kierre. 60€ kynsiin joka kolmas viikko taitaa sittenkin olla liikaa...Vai onko? Onko lukijoissa kynsikoukkuun jääneitä? Nyt kaivataan vertaistukea ja myös niitä mielipiteitä. 

Pitkäkyntisen elkeet minussa nousivat muutenkin pintaan uudet kynnet saatuani, ja ensitöikseni kotona kävin vohkimassa tyynyt kaikista sängyistä ja kuskasin ne raa'asti roskikseen. Syynä siihen liian pitkä ajomatka kynsistudiolle ja radio-ohjelma, jota satuin matkan aikana kuuntelemaan. Ei pitäisi kuunnella radiota. Siellä nimittäin valistettiin meitä siitä, millaisia terveyshaittoja ja  törkyläjiä meidän pesemättömät, ikivanhat tyynyt ovat. YÄKS! Sen jutun jälkeen lähti meillä kaikki tyynyt vaihtoon!

Tyynyt pitäisi kuulemma pestä kahden kuukauden välein ja vaihtaa kokonaan muutaman vuoden välein, muuten tyynyn hukka perii... Noh, meidän tyynyjä ei kannata tässä yhteydessä edes mainita... Niinpä vähin äänin päätin hankkiutua eroon todistusaineistosta. Illalla sitten karmea totuus paljastui kanssa-asukkaille, ja kyyneleitä vuodatettiin pelkälle lakanalle. Korvaavia tyynyjä tarjottiin, mutta meidän keskimmäinen on nyt vakaasti päättänyt kaivata vanhaa rutkuansa eikä aio enää koskaan ottaa tyynyä itselleen. Ei ikinä! Jollain tasolla ymmärrän tuskan. Muistan, kun pienenä äiti meni pesemään rakkaan mollamaijani, joka haisi niin ihanasti mummolalle (=kissanpissalle). Sellaisia asioita ei vain voi antaa anteeksi!




Ps. Täällä muuten on taas maassa lunta :)

44 kommenttia:

Ira kirjoitti...

Oih ihanainen, kauniit kynnet! Tahtois myös, mutta tuo 60 e huolto pistää miettimään... Nyt opiskeluaikana varsinkin. Mutta toisaalta se raha menee/voi mennä helposti johonkin muuhun. Mutta KAUNIIT ne on jokatapauksessa! :)))

Marja kirjoitti...

:) hienot on, mutta aika hurjan hintaiset?! Minä oon ollut rakennekynsikoukussa jo kolmisen vuotta.. nämä tuntuu jo ihan omilta. Sen jälkeen kun olen ottanut kynnet, on esim. kampaajakäynnit harventuneet tosi paljon - kun raha ei vaan riitä kaikkeen. Joten tukka ponnarilla ja kynnet terävinä ;) Mähän olen sinänsä "huono" asiakas, koska mulla huoltoväli on jopa 6-7 viikkoa! Omat kynnet kun kasvaa turkasen hitaasti ja rakenteetkin pysyy hyvin paikoillaan...

Pirteää pakkas(?)päivää!

Viivu kirjoitti...

Ira: Heippa ihanainen <3 Paljosta vetoa, niin kohta sullakin on tällaset ;) Voidaan sit sanoa, että eipä onnistu enää hiontahommat... Tosin testasin just sitäkin kun meillä on edelleen sairaspäivä. Vean kans yks penkki joutessa hiastiin ja ei ollu kynnet tiellä. Poikkeahan taas kaupalla vaikka. Vois mennä joku päivä vaikka syömään... :)

Marja: No onpas sulla pitkä huoltoväli tosiaan! Mulla ei vielä ole varmuutta siitä kun eka kerta vasta, mutta mä veikkaan, että se on mulla sitä lyhyempää mallia. Kynnet kun kasvaa ihan sairaan nopeeta... Viimeseen asti meinaan silti venyttää :) Ja mä en juuri voi enää kampaajamenoista karsia, kun kerran vuoteen siellä on melekeen pakko käydä ;)

Marjis kirjoitti...

Mulla oli kerran rakennekynnet. Ekan kerran kun lappasin pyykkiä koneeseen, katkesi eka kynsi ja siitä sitten pikkuhiljaa muutkin. En tiedä oliko vika minussa vai kynsissä.. ehkä en vaan osannut toimia niiden kanssa? Toi huoltohinta on kyllä aika kova, varsinkin kun kampaajallakin pitää rampata kerran kuussa ja 70 e pulittaa joka kerta..

Mä pesen tyynyjä vähän väliä, rummussa kuivaaminenkin onnistuu melko helposti. Tosin ostan uusiakin vähän väliä, kun tuntuu, että vanhat muuttuu yhtäkkiä niskalle sopimattomaksi..

Viivu kirjoitti...

Mannukka: Kuulostaa vähän siltä, että kynsissä on ollu vikaa... Nimittäin nämä ainakin tuntuu niin jämäkältä, että en vois kuvitella näiden katkeavan. Olen tosiaan jo hionut, pessyt pyykkiä, astioita, kakkapyllyä ja kaikenlaista touhuillut, eikä ole ollut ongelmaa...

Aarre kirjoitti...

Kauniit kynnet. Meillä on tuo tyynyjuttu taas ihan päinvastainen. Miehelle ostetaan aina uusi tyyny, kun edellinen on liian kova, pehmeä, korkea, matala, hiostava, mitä milloinkin. Usein nukkuukin sitten ilman tyynyä, kun mikään ei kelpaa.

j o n n a kirjoitti...

Kauniit kynnet tosiaan <3 Mulla on omasta takaa aika pitkät kynnet joten en oo rakennekynsiä edes harkinnut.

Tyynyt meni vaihtoon kun viimeksi Ikeassa käydessä ostin uudet. Siellä ne on niin halpoja että voi huoleti uusia tiuhemminkin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hienot kynnet, onko ne geelit vai akryylit? Ite otin kesällä akryylikynnet, olivat tosi kauniit ja kestivät oikeestaan ihan mitä vaan :) Mut sit jotenkin niitä aikani pidettyäni ne ei tuntunutkaan mun jutulta,ovat kuitenki niin "teko". Ja itellä kans omat kynnet kasvaa tosi huimaa vauhtia, parissa viikossa alkoi oma kynsi näkymään häiritsevästi sormenpään alta ja raja muodostumaan kynsinauhan juureen,eli huollossa olis pitäny kaydä tosi ahkeraan :( Kun mun mielestä ne pitää olla sitten koko ajan siistin näköset.

Janna kirjoitti...

Mulla on ollut akryylit jo noin viisi vuotta. Enkä meinaa luopua näistä ennen kuin on pakko. :)

Geelejä en ottaisi ikinä vaikka maksettaisiin, niistä olen kuullut vain tuota, että kynnet irtoaa jne. Viiden vuoden aikana, multa ei ole koskaan irronnut yksikään kynsi, vaikka välillä huoltoväli on mennyt pakosta jopa 8viikkoon.

Normaalisti mä käyn huollossa 4-6vkon välein. Useesti menee se 5 viikkoa. Kyllähän se kynsikasvaa, muta ei ne vielä niin rumat ole etteikö niiden kanssa voisi olla. Paljonhan se on kiinni siitä miten nopeesti oma kynsi kasvaa, mutta musta tuo 3vko huoltoväli kuulostaa vain ja ainoastaan rahastamiselta.

Ja hei, mä olen tämän viiden vuoden aikana remontoinut kaksi kämpää lattiasta kattoon, kuopinut maita ja mantuja metsästysreissuilla, touhunnut pihahommia, tehnyt kehitysvammatyötä pari vuotta (paljon pyllypesua jne.), saanut kaksi lasta ja hoitanut heidän kakkapyllynsä, harrastanut ja elänyt ihan normaalisti ILMAN MITÄÄN ONGELMIA. :)

Kyllä näihin koukkuun jää. Toisin kuin ripsienpidennyksiin. Mä kokeilin vajaa kaksi viikkoa sitten. Ei ollut mun juttu. Huono tekijä, huonot fiilikset, mutta se onkin jo eri tarina.

ps. mä tein juuri viime huollosta postauksen, käy kurkkaamassa jos kiinnostaa: http://mistaonpienettytottehty.blogspot.com/2010/09/pimp-my-mum.html

Hanna kirjoitti...

Kauniit kynnet, mutta ite en ois kyllä valmis maksamaan. Apua mikä summa KYNSISTÄ! ;D Mun on pakko pitää vaan nää mun omat tynkä kynnet ja leikata ne tiuhaan tahtiin, koska muuten ne aina lohkee - onnistun aina tökkäsemään ne johoskin!! xD

Me hankittiin viime jouluna uuet tyynyt ja peitot, joten noilla onneksi vielä pärjää - joulun alla pitäs pestä kyllä. :) Aika paha kun tyynyllä oli niin suuri tunnevaikutus, mutta eiköhän se siitä! ;) Meillä on esikoisella rakas ruttuinen suttuinen unipupu, joka ois kans taas jo pesun tarpeessa. :))

Pieni Lintu kirjoitti...

Auts! Karseen hintaset. Mun kaveri just otti Tallinnassa ja sai vähän edullisemmin. Hienothan noi on. En ehkä osais olla ihan noin pitkillä kynsillä. Vaikka yleensä mulla pitkät kynnet on - omat.

Mä tapaan kyllä pestä tyynyjä säännöllisesti, no en kyllä kahden kuukauden välein..heh..Just oli kaikki tyynyt pesussa ja peitot kans, mökiltäkin syksyllä. Karsee urakka.

malla kirjoitti...

mä maksoin omistani 40e ja seki tuntu kalliilta:)mulla pysy hyvänä neljä viikkoa,sitte alakas kyllästyttää,mulla oli kyllä pitemmät ja siks ärsyttävät,esim.pyykkihuollossa.toistaseks päätin olla laittamatta uuestaan...siistithän ne oli!

voi ei...pitää vissiin lähteä tyynypyykille?!!:)

Milla kirjoitti...

Nätit on :)
Ittellä oli rakennennet reilun puoli vuotta ja i love it!
Kihlautumisen kunniaks annoin ittelleni ottaa ja koukkuun jäin.. Pois otin kun laskin kuinka paljon rahaa niihin oli menny.. Ei kaduta olleskaan! Välillä saa ja pitää olla turhamainen ja piristää itseään! Johonkin se raha aina menee.
Itse antaisin sellasen vinkin että kannattaa hankkia hyvä tekijä/huoltaja. Halvin on harvoin paras.. Itse kävin varmaan Tampereen kalleimmassa kynsistudiossa MUTTA kynnet pysy aina hyvin ja siistinä, huoltoväli oli n.6vko. Eli makso ittensä takas kun ei sen useemmin tarvinnu huollattaa..
Joten nauti kynsistä ja ota kaikki ilo ja ihailut irti!! :)

Jemina kirjoitti...

Tosi nätit kynnet! Itse olen myös pitkään harkinnut laitettuja kynsiä (entisellä työpaikallani joka toisella oli rakennekynnet), mutta aina on pelottanut juuri tuo "kierre", mihin se voisi johtaa. Hmmm, mutta ehkä vielä joskus! Voin vain kuvitella sen leidi-fiiliksen, minkä ne saavat aikaan:)

Anonyymi kirjoitti...

Veera täällä moi.. Nii oliko akryylillä vai geelillä? Ite olen näistä geeleistäni tykännyt, huoltoväli on minulla 4viikkoa .. Kerran olen 5viikkoakin pitänyt :)
Jos se raja tulee (tai vaikka petsiä ;D) nii ei kun vaan lakkaa päälle ja on ihan ok! Se 60€ hupsahtaa helposti muuhunkin :) Bookissa on uusimmista prinsessa kynsistä kuvat :)

Mari kirjoitti...

Meillä kaipais tyynyt vaihtoa!! Uuteen kotiin en nykyisiä vie, en varmasti.

Ihanat kynnet. Mulla oli joskus geelikynnet... Aika montakin kertaa, mutta sitten ajattelin elämän olevan niiiiin paljon helpompaa ilman niitä. Ja ei ne kyllä tässä nykymenossa mulla kestäiskään;)

Rouva V kirjoitti...

Ihanat. :P Mulla on ollut monet kerrat rakennekynnet ja haluaisin taas, mutta just tuo huolto maksu pistää miettimään. :/

Anu kirjoitti...

Minulla on ollut rakennekynnet jo puolitoista vuotta ja päivääkään en ole katunut. Omistan paperin lujuusluokkaa olevat omat kynnet ja nyt on elämä kynsien suhteen tosi helppoa. Ei koskaan tarvitse miettiä missä kunnossa kynnet on ja mitä niillä kestää tehdä. Hintaakaan en pidä kynnyksenä, helposti tuon summan saa kuukaudessa menemään vaikka tupakkaan...eli paheiden summa on vakio :)

Anonyymi kirjoitti...

Wau, onpas hienot kynnet! Minä en voi tuollaisia ikinä laitattaa-meillä töissä ei edes saa olla rakennekynsiä. Eli voin vaan ihastella toisten upeita, pitkiä kynsiä...
Joensuussa paistaa aurinko täydeltä terältä(ainahan täällä, hih)eikä lumesta tietoakaan, vielä.
Oli mukava nähdä sinut!
Heini

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
itelläni oli reilun puolivuotta
geelikynnet,maksoivat kanssa 90 euroa.Huoltoväliä pidensin 4 viikkoon kun hinta oli 40 per huolto.Olihan ne ihanat kun olen kaupassa töissä.Oli tosi kiva kun kädet siistit kun kassallakin asiakkaat kiinnittää niihin huomiota kuitenkin.Mutta sit alko tympiä se hinta,laskeskelin että niillä rahoilla jota olin kynsiini upottanut olis tehnyt jo vaikka mitä.. joten nyt on omat kynnet melko lyhyet.Kynsien pureskelun kyllä geelikynsien aikaan lopetin,heh,siis jotain hyötyä siitäkin kokeilusta.

Valkoisen Tilan Hanna kirjoitti...

Moro! Kokeilin kerran yhteen kynteen ku ilmasiks sai. Mua sattu koko ajan kynnen alle ja kynnestä eroon pääseminenkin oli kivuliasta. En koukkuuntunu..:)Ihan hyvä toisaalta näissä hommissa. Aina olis maalii kynsien alla. Ei hyvä.

Sissi kirjoitti...

Kauniit on mutta en raaskis maksaa, olen sen verran pihi. :D Tosin huoltovälikin olis varmasti aika lyhyt, kun omat kasvaa aika vauhdilla joten tyydyn omiin, vaikka ne välillä lohkeileekin.

Tyynyt taitaa muuten lähteä pesukoneeseen tän postauksen luettuani... :O

Anonyymi kirjoitti...

Olen ollut kynsikoukussa puolisen vuotta, ja kyllä se aina riipii maksaa huollosta 70-80e, mutta ovat niin huolettomat ja siistit! Omat kynteni katkeilevat ja repeilevät, ja nämä ongelmat ovat nyt poissa. Ja tuo huoltoväli riippuu sekä tekijästä että aineistakin. Aikaisemmalla tekijällä huoltoväli oli maksimissaan 3 viikkoa, kun kynnet irtoilivat ja hiuksiakin meni kynsien alle. Kun vaihdoin tekijän toiseen, huoltoväli piteni 4-6 viikkoon, ja nyt kynnet todella pysyvät! Suosittelen muuten käyttämään liukuvärjäystä, jolloin oman kynnen kasvu ei haittaa niin kuin ranskalaisessa manikyyrissä.
t. Bertta, uusi täällä

ps. Ihanat sivut ja ihania ideoita!!

Milla kirjoitti...

Moikka moikka! Loistoidea nuo linkit vanhoihin juttuihin; löytyy loputtomasti uutta kiinnostavaa luettavaa ...aiheuttaen sen että tänne jää pitkäksi toviksi surffailemaan eikä malttaisi pois lähteäkään :)!
Hyvää syksyn jatkoa sinulle!

Elsa kirjoitti...

Luonnolliset ja kauniit kynnet!

Täällä yksi kynsikoukussa oleva, ja erittäin mielellään. Jo kaksi vuotta minulla on ollut geelikynnet, eikä minulla ole mitään valitettavaa. 4 viikon välein käyn huollossa. Se raha menisi kuitenkin johonkin muuhun. Ja lisäksi kynsihuolto on mukava hemmotteluhetki itselleni.

Joten hurraa rakennekynsien puolesta!

tinttarus kirjoitti...

Tunnustan. Olen koukussa. Totaalisesti. HUoltoväli 5 viikkoa. Kertaslaaki noin 60e koristeista ym riippuen. Maksaa kamalasti. Myönnän. Ja välillä on huono omatuntokin. Mutta ilman en enää osaa olla......

Anonyymi kirjoitti...

Rakennekynsiä ei ole, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan. Osasiko sitä olla vähän "pidemmissä kynsissä".
Meidän koirulin kasvattaja tilasi itselleen Saksasta(?) tarvikkeet kynsien tekoon. Hän laittaa itselleen kynnet ja välillä myös tuttaville. Tuotteet ovat riittäneet pariksi vuodeksi ja maksoivat alle 100e.
Taitaa olla aikas kannattava bisnes.

Mökö

Unknown kirjoitti...

:( kurjuus. blogisi uudet päivitykset näkyy vihjeinä lukijat-widgetissäni, mutta kun painaa linkkiä aina aukeaa vain nämä "kynnet" uusimpana juttuna! Mistäköhän johtuu? Ja minua kun eivät kynnet edes kiinnosta!:P

Anonyymi kirjoitti...

Taidat vaan haluta että kävijälaskuri raksuttaa. Eihän täällä mitään uutta ole.

Elina kirjoitti...

Meikäläinen oli rakenne(akryyli)kynnet 1,5 vuotta. Tykkäsin kyllä tosi paljon, pysyi ana sikahyvin vaikka huoltoväli oli 5,5 vkoa.
..kunnes viime kuussa kävi niin, että irrotin pölypussia imurista ja luukku ei meinannut aueta, revin kovempaa ja..kaksi kynsistä irtosi nurinperin toooosi väkivaltaisesti ja verisesti... ( Älä avaa mitään luukkua väkisin) kuljin pari viikkoa laastarit sormissa kun ei ollut kynsiä juuri lainkaan. sitten päätin että nyt onkin hyvä aika lopettaa koko touhu. Aika kurjaa on nyt kasvattaa näitä pois ja odotella omia paperikynsiä saapuviksi... ;))Oishan ne voinu hiotakin pois, mutta en halunnut.
Toisaalta oli aika kivaa lakata kynnet ekaa kertaa pitkään aikaan.

Viivu kirjoitti...

Aarre: Meillä kun kaikki tykkää littanoista, niin kukaan ei halua mistään hinnasta luopua omasta vanhasta luttanastaan :)

Jellis: Ah ollappa ikea lähempänä!

Anonyymi: Ilmeisesti nää on geelit. Näin ainakin olen ymmärtänyt. Nähtäväksi jää miten kestää... Luultavasti kyllä pärjään ilmankin jos niikseen tulee :)

Nasba: Kääks! Toivotaan, et nää pysyis matkassa ainakin sen kolme-neljä viikkoa. Muuten kyllä saa mulle riittää... Kiitos muuten postausvinkistä!!!

Peikkotyttö Hanna: No mutta omilla pärjää varsin hyvin! :) Ja meillä kans nuo tyynyt on varsinkin lapsille nimenomaan se tunnejuttu...

Pieni Lintu: Kieltämättä olis varmaan mullakin aika helposti voinu jäädä kynnet laittamatta, mutta päätin nyt sit kuitenki kokeilla... Kuten sanottu, voisi sen rahan huonompaankin käyttää. Tosin parempaankin. Otan tän nyt sit vaikka niin, että tuin nuoren perheellisen naisen pienyritystä :D

Malla: No itse en kyllä kans ottas pidempiä, voin kuvitella, että ne on hankalat! Tsemppausta sinne pyykkihommiin! Parempi pestä ennen ku tarttee kokonaan uudet :)

Milla: Kyl näitä nyt oon ihastellu <3 Ei harmita, mut katotaan nyt kuinka kauan tätä jaksan...

Jemina: No mulla on sama homma, että tutuilla tosi monella on, ja sittenhän se piti itekkin kokeilla :) Eihän sitä tiedä onko ne hyvät vai ei ennen kun itse kokeilee.

Veera: Ilmeisesti nää on sitä geeliä (????). Mie en tiennykkään, että sullakin on :) Harmi etten ollu kaupalla tänään. Siun pitää tulla uudestaan joku päivä!

Mari: Hyvä periaate :) Mulla nää kynnet ei vielä ainakaan oo ollu tiellä. Aika näyttää...

Naana: no kieltämättä sitä mietin minäkin! Auts! Valmiiks jo kirpasee...

Anu: No ehdottomasti olen minäkin kynsien puolella ;)

Heini: No voin vaan kuvitella, ettei ne sinne teille töihin oikein sopis :) Mutta elä hätäile, ilman pärjää! Oli tosi kiva ylläri kun pistäydyitte!!! Aina niin ihana nähdä ihmisiä Joensuusta <3 *hali*

Anonyymi: Niinpä! Siks miekin nyt päätin kokeilla, kun oon kassalla ja kädet on kokoajan siinä asiakkaan silmien alla. Olen niin laiska kynsien hoidossa, että omat on aina ihan törkeen näköset!!! Jos omat saiskin pidettyä siistinä, niin mikäs siinä!

Valkoisen Tilan Hanna: :) No niinpä! Siks miekin valitsin koepätkäksi tän työharjottelun. Voi olla, ettei nää oikeen kouluhommissa toimi :)Mulla ainakaan kynsien laitto & pitäminen ei satu. Katotaan sit miten nää saadaan isti revittyä... ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!

Sissi: Saa mullakin jäädä, jos huoltoväli on oikeesti vaan kolme viikkoa. Liian kallista! Mutta jos pärjäisin vaikka 5 viikkoa, niin sit voisin harkita.

Bertta: Hienoa, tervetuloa!!! Ja kiitti varteenotettavista vinkeistä! Pidän mielessä!

Milla: Kiva kun oot viihtynyt :) Se kai on sitä parasta kiitosta, vaikka omaksi iloksi tätä teenkin :) Ihanaa syksyn jatkoa sinulle myös, ja tervetuloa vaan aina uudestaan!

Elsa: Kiitos! Mulla olikin ainoana toiveena, että haluisin mahd. luonnolliset. Tuo kimalle ja kukka tuli sit kuitenkin laittajan ehdottamana laitettua, mutta kovin koristeelliset ei oo mun juttu. Jos joku kerta esittelen leopardikynsiäni, niin toimittakaa mut hoitoon :D

Tinttarus: Sinäkin! Hip hei! :D

Mökö: No varmasti saa aikalailla halvemmalla jos itse tekee! Tai kaverit toisilleen. Ilmeisesti on aika kannattavaa, koska tiedän ihmisiä, jotka itsensä kynsillä elättää.

Leena: No voi kurjuus! Mutta kaikelle tälle löytyy ihan luonnollinen selitys :)Mun oma töppäily. Lisäilin nimittäin tuonne puodin puolelle uusia tuotteita, ja koska sekä puoti, että blogi ovat samassa hallintapaneelissa, niin julkaisin kaksi kirjoitusta vahingossa illan mittaa tänne blogin puolelle! Poistin ne tietty sit heti samantien, kun eihän ne tänne kuulu. Olen pahoillani!!!! Kiire mi kiire :) Joskus rapatessa roiskuu.

Anonyymi: :D Haha :D Ettäs sain hyvät naurut :) Selitys tähän mystiseen ilmiöön löytyy tosta yltä.

Elina: HYIIIIIII! Jus tota mä pelkään ehkä eniten! Yäks! Täytyy olla varovainen.

Tuulella kirjoitti...

Hui, mikä hinta ;) En ole itse ollenkaan tietoinen enkä ole harkinnut koskaan, sillä minulla on aina ollut aika passelit kynnet. Varmasti kuitenkin piristää tuollainenkin kaunistautuminen.

Mutta tuolle tyynyjutulle kyllä nauroin. Pesen tyynyjä ja ostan uusia, pehmeitä ja napakoita ja korkeita ja matalia, ja ymmärrän, jos joku kaipaa omaa vanhaa tyynyä. Olen kuullut, että joillakin on sellainenkin tyynykriisi, että yön aikana käytetään kolmea eri tyynyä nukkuma-asennon mukaan. Toivon, että oma kriisini ei menisi ihan samalla asteelle, sillä yöllä olisi ihan kiva nukkua tyynyjen kanssa vehtaamisen sijaan :))

Viivu kirjoitti...

:D Ihanalta kuulostaa siun vehtaaminen :D Voin hyvin kuvitella tilanteen! Hih!

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Kauniit luonnollisen näköiset kynnet!

Olin koukussa kymmenen vuotta ja en olisi kynsistäni luopunut, mutta tekijä jäi äityislomalle. En osannut oikein muualle mennä, kun samalla käynyt niin pitkään. Mulla oli tapana sanoa etten tarvitse psykoterapiaa, käyn kynsihuollossa kerran kuussa. Kiireen keskellä ihana hetki vain itselle ja tutun tekijän kanssa tuli ilot ja surut käsiteltyä. Säästöä sekin!

No nyt olenkin sitten koukussa ripsien pidennyksiin. Enkä edelleenkään tarvitse muita terapeutteja ;D Enkä maskaraa.

Nauti kynsistäsi!

Viivu kirjoitti...

Bea's: Voi miten ihanan positiivinen kommentti tälle aamulle :) Kiitos siitä! Sait minut hymyilemään! Muuten onkin vähän kehno olo kun tauti iski... ei auta ripsienkään pidennys, kun silmät on tulehtuneet ihan umpeen :) Noh, onneks on kynnet kunnossa!

Ihanaa päivää sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Juuh no pittääpä pyörähtää tai voitha siehi ;)Pakko nähdä siun kynnet.. Ekkö tienny...? Vaikka hirmu vali valin pijin koulussa kun petsi pääsi kaksien hanskojen läpi mun kynsiini :D -Veera

Lettu kirjoitti...

Saapa nähä, onnistuuko kommentointi.. Seuraava postauksesi ei näy, otsikko näkyy blogissani mutta sitten tulee näykyviin tämä kynsipostaus. Samoja ongelmia on ollut muillakin. Arsyttävää ku täällä töikkii vähä kaikki... Toivottavasti korjaantuu, niin pääsee taas kommentoimaan ja lukemaan uusia juttuja.

Kivat kynnet ja sulla on ihan unelma työpaikka! :)

Krisse kirjoitti...

Tuota tuota..täällä puhutaan rakennekynsistä, geelikynsistä ja akryylikynsistä.
Rakennekynnet on aina sellaiset missä on irtotippi eli tekokynsi liimattuna oman kynnen päälle.
Geeli laitettaan aina myös rakennekynnen päälle samoin kuin akryyli.
Ja geelit ja akryylit laitetaan myyös omien kynsien..pitkien tai lyhyiden päälle. Omien kynsien päälle laitetut geelit ta akryylit ei kyllä irtoa yhtään minnekkään.
Minulla ollut monta vuotta jo geelit omien kynsien päällä ja kaivan maata kun kukkia laittelen..tiskaan...pesen pyykkiä...ihan mitä vaan ja aina pelittää. Kynnet pysyy kauniina. Käyn kerran kuussa huollattamassa ja se maksaa 45 e....
Jos joku haluaa kurkkia minun kynsiä...löytyypi www.villavaarala.blogspot.com...

En sanoisi että olen jäänyt koukkuun mutta haluan ehdottomasti että minulla on aina siistit..kauniit kynnet.
Mukavaa keskiviikkoiltaa toivottaa Vaaralan Krisse

Krisse kirjoitti...

Jäi kirjoittamatta että sun kynnet on hienot....

Viivu kirjoitti...

Kiitos Krisse tästä :) Olen tosiaan ekakertalainen, joten en edes tiennyt mitä eri vaihtoehtoja on. Sen tiedän, että mulle ei laitettu niitä tippejä, vaan oman kynnen päälle ilmeiseti sit sitä geeliä. Tosi jämäköiltä kyllä tuntuu!

Anonyymi kirjoitti...

Akryylit kuivuu itsestään, geelit täytyy kuivattaa uv-valolla.

Tää ei nyt ole todellakaan faktaa, mutta mistä ihmeestä mulle jäi päähän lukemus/lausahdus että Jenkeissä tota uv-valon vaikutusta ja sen mahdollista haitallisuutta juuri tutkaillaan...

No, mulla, petolinnun sillä, on yksi hyvä kohta josta olen tyytyväinen. Kynnet. Mun kynnet on luonnostaan pitkän malliset, eli vaikka se valkoinen osa ei pitkäksi kasvakaan, on mun kynnet lyhyeksikin leikattuna hyvän näköiset. Eikä työkään sallisi minkäänlaisia kynsilisiä.

Siispä käytän sen saman summan mitä sinä kerran kuussa kampaajapalveluihin :)

Eli saahan sitä omiaan supsuttaa ja tuhlata :)

Viivu kirjoitti...

Okei, eli mulla on kuin onkin ne geelit :) UV valoa niille näytettiin, ja kyllä itsekin mietin tuota säteilyn turvallisuutta. Jos ottais tavakseen näitä käyttää, niin pitäis varmaan perehtyä asiaan tarkemmin. Kiva kun kommentoit :)

Janna kirjoitti...

Eipä se nyt olekaan ihan noin mustavalkoista. ;) Mulla on akryylit, jotka eivät tosiaan itsessään tarvitse uv-valoa kovettuakseen, mutta päälle laitettava lakka tarvitsee. :))
Eli vaikka sulla olisi akryylit, niin voit silti joutua valon alle.

Ja mun mielestä rakennekynnet on rakennekynnet - oli ne sitten geeliä tai akryylia tai oli sulla tipit tai ei. Jos ei ole tippejä, puhutaan yleensä oman kynnen vahvistamisesta, mutta rakennekynnet ne silti on, koska sulla on se akryyli/geeli siinä oman kynnen päällä kuitenkin. ;)

Viivu kirjoitti...

Ooookei :) Eli tää onkin sit paaaaljon monimutkasempi juttu kuin koskaan olin ajatellu :) Mutta yhtä kaikki, kynnet on hienot! Olen tyytyväinen, ugh!