Erilainen joululahja

Äitiys on ihmeellinen asia...
Se laittaa sydämeen koko maailman lapset.
Se kuulee koko maailman itkun ja ikävän,
haluaisi antaa lämpimän ja turvallisen sylin jokaiselle.

Kuka vain näistä pienistä voisi olla minun lapseni.
Jonkun tärkein,
jonkun oma,
mutta ilman äitiä ja isää.


Mitä minä voin antaa?
Tänä iltana minä otan nuo lapset ajatuksiini,
suljen rukouksiini, ja niiden siivin
kannan jokaisen Taivaallisen Isän turvalliseen syliin.

Aamulla sain ystävältäni viestin, joka antaa minulle myös konkreettisen mahdollisuuden helpottaa näiden lasten elämää:

ERILAINEN JOULULAHJA ?

Mitähän sitä keksisi jälleen kerran lahjaksi sukulaisilleen ja ystävilleen, kun heillähän on jo kaikkea? Moni meistä varmasti miettinyt samaa asiaa ja palaa taas samaan ongelmaan viimeistään ensi jouluna…


Olin vapaaehtoistyössä vuosi sitten Keniassa Arap Moin lastenkodilla Nakurussa, kodilla asustaa n. 150 orpoa tai hylättyä 0-18 vuotiasta lasta. Suurin osa lapsista on alle kymmenen vuotiaita. Ruokavalio lastenkodilla on yksipuolista ja annokset ovat säännösteltyjä. Ilmastonmuutos on aiheuttanut sen että sateita ei ole tullut Keniaan, vaikka on ollut sade kausi, ja näin ollen ruoan hinnat ovat taivaissa.

Ruoan lisäksi lastenkodilla tarvitaan lääkkeitä, pyykinpesuainetta, saippuaa jne.


Haluan haastaa kaikki tänä jouluna mukaan antamaan lahjan sellaisille, jotka ihan oikeasti tarvitsevat jotain, voimme yhdessä saada hymyn monen pienen ihmisen kasvoille tänä jouluna ♥ Lähden Keniaan 4.12, ja olen avannut tilin lahjoituksia varten! Lahjoitus menee lyhentämättömänä Arap Moin orpokodin hyväksi, käyn itse ostamassa ruokaa/tavaraa lahjoitetuilla varoilla.
Tilinumero Sampo, Kaijaleena Muchiri, lastenkodin lahjoitukset 802057-10060193


Tiedän sen kuulostavan kliseeltä, mutta suurin lahja, jonka voit antaa, on jonkun toisen auttaminen ♥ - Norma Kamali

Kuvat ovat Kaijaleenan ottamia harjoitteluajalta.

Kiitos Kaijaleena tästä mahdollisuudesta!
Olet rohkea nainen!

Pieni lause voi muuttaa koko päivän

"En muista kiilsikö siinä talossa tiskipöydät,
mutta loistivat lasten silmät"

Huomatkaa miehinen ote <3

Pikku emäntäkin pääsi "leipomaan"...

Meidän poikain makuun hilloa pitää olla reilusti!!!

Ja valmista tuli.

Tänään meillä siis leivottiin lasten ehdoilla. Liian pienessä keittiössä paskanruskeiden kaakeleiden säestyksellä lainapöydän ääressä, mutta hauskaa oli! Äidin selkäkin taipui jo sen verran että saatiin tortut uuniin ja ulos. Pienin leipuri sai ekat maistiaiset luumuhillosta, mutta ei kerrota sitä neuvolan tädille, juukosta?

:)Viivu

Joulukorttirumba

Taas se tuli ja yllätti meikäläisen...

Kuulun niihin jouluihmisiin, joiden on tehtävä joulukorttinsa ehdottomasti itse ja käsin. Mieluiten hyvissäajoin ennen joulua niin, ettei tarvitse sitten kiireessä viimetipassa öitä askarrella. Jostain kumman syystä se viimeinen yö ennen korttien lähetystä menee kuitenkin aina liiman kanssa heiluessa ja kortit ehtivät kuin ehtivätkin vastaanottajilleen ajoissa... tosin sillä kalliimmalla ykkösluokan postimerkillä varustettuna, koska minä en taaskaan ehtinyt ajoissa!

Nettiaikana minun ei kuitenkaan tarvinnut itse edes yrittää muistaa startata korttirumbaa, vaan ystävällinen valokuvafirma muistutteli minua tulevasta urakasta suoraan sähköpostiini jo hyvissä ajoin ennen marraskuuta. Mielessä alkoi kyteä houkutus päästä tänä jouluna helpolla ja tilata kortit valmiina. Nykyisin kun se on niin turkasen helppoa...ja persoonatonta!

Perinteisesti meillä lapset on istutettu jouluiseen maisemaan, ja sitten on räpsitty rullallinen sillä paremmalla järkkärillä joka ei vielä ole siirtynyt digiaikaan. Katseltu kuvat läpi, mietitty, pohdittu, mittailtu ja viety lisätilauksia liikkeeseen, kunnes on alkanut varsinainen korttien askartelu. Nyt päätin käyttää kiireisen kotiäidin arkea alibina ja räpsäistä pesueesta mallikelpoisen kuvan digikamerallani ja laittaa sen valokuvaliikkeen sedälle verkossa menemään. Mutta kuinkas ollakkaan: päivänä muutamana avasin sähköpostini:

"Tarjous voimassa enää tämän päivän"

Apua! Nyt tuli kiire! Ei ollut aikaa odottaa perheen miesvoimia koulusta vaan istutin prinsessan hätäpäissäni jouluvalojen alle ja istutin niinikään tonttulakin pieneen päähän (onneksi olin sen sentään ostanut hyvissä ajoin). Muutama räpsäys (montaa en uskaltanut ottaa, koska pelkäsin kuvaussession loppuvan valtavaan räpsäykseen sähkövalojen ollessa hätää kärsimässä) ja viiden minuutin kuluttua kortit olivat jo matkalla painettaviksi.

Kerrankin olin ajoissa!

Valmiit kortit tulivat tänään, ja olen ihan tyytyväinen. Alimmaisena kuva, joka lopulta päätyy kaikkien mummojen ja tätien seinille jouluun mennessä. Toivottavasti joulumerkillä varustettuna!

:)Viivu

Sellaista sattuu

Eilen illalla selkä sanoi lopullisesti sopimuksen irti.
Kaikenlainen liikkuminen on yhtä tuskaa!
Joku on iskenyt puukon alaselän nikamien väliin ja vääntää sitä aina kun yritän liikahtaa.

Sain silti onneksi toteutettua muutaman päivän aijan kyteneen haaveen ompeluhetkestä,
ja illan istumisen tuloksena syntyi soma kasa tällaisia pieniä ripustettavia sydämiä lämpöisillä jouluajatuksilla.

Nämä kuusi etsivät tiensä putiikkiin.
Aika suloisia,
vaikkapa kortin korvikkeeksi :)

<3viivu

Valo ikkunassa

Jouluinen tunnelma on muuttunut mustaksi loskaksi.
Vesisade soittelee ikkunaruutua öisin ja sälekaihtimet tekee mieli pitää kiinni ympäri vuorokauden harmauden torjumiseksi. Tähän asti olen onnistunutkin.
Valo ikkunassa luo sisälle kodikasta lämpöä ja torjuu harmaan hyökkäykset.

Tänään kuitenkin erehdyin astumaan ulos.

Ajattelin piristää itseäni pienellä ostosreissulla miehen pitkäksi venähtäneen työpäivän jälkeen. Koska joudun tekemään ostokseni iltaiseen aikaan, ovat ainoat shoppausparatiisit supermrketit. Täällä kun ei kauppoja pidetä auki kuin pieni hetki päiväsaikaan. Työssä käyvän perheellisen on turha haaveilla rentouttavista ostosreissuista ilta-aikaan.

Prisman pihaan ajaessani (klo oli noin 19.30 tasan) olin lentää pyrstölleni.
Iso parkkipaikka ammotti tyhjyyttään!
Autoja oli omani lisäksi kuusitoista!
OIKEASTI!!!
Kuusitoista!!!

Eikö tässä kaupungissa kukaan liiku enää seitsemän jälkeen?
Vai käynkö mä väärässä marketissa?

Ymmällänsä,
Viivu