Hjälp

Huomenta kaikille teille! 

Käykääs vaikka kahvikupposen lomassa äänestämässä meidän Veaa  

valokuvakilpailussa!  

Oltaisiin TOOOOOSI kiitollisia ;)

Yksvuotiskuva tulis enemmän kuin tarpeeseen kun tämä mamma on sen sujuvasti unohtanut...

Lisäksi tykkään ihan hirmuisesti Olivian kuvista!

...niin...ja tämä blogiin linkittäminen on kilpailun sääntöjen mukaan ihan luvallista :)

Pohjat ja vähän keittiötä

Kuntokartoitus on nyt sitten vihdoin tehty ja serkku antanut siunauksensa, että Viivukin voi turvallisin mielin muuttaa uuteen kotiin. Uskallan siis hieman enemmän jo raottaa teille uuden kotimme yksityiskohtia, koska kaupat nyt näyttävät todellakin toteutuvan. Hauskinta tässä koko hommassa on ollut se, että ihan tietämättämme ostimme Ira*s -bogista tutuksi tulleen Iran entisen kodin, johon he hyvällä maulla miehensä kanssa ovat tehneet meille ihanan saunan ja kylppärit n. 5-vuotta sitten. Kyllä maailma on pieni! Ja kiitos Ira, juuri samanlaisen lattian olisin itsekin valinnut vessaan ;)

Tässäpä teille sitten pohjapiirrustusta aluksi. Sisään tullaan kadulta autokatokseen, josta avautuu oma suojaisa etupiha kukkaistutuksineen (niistä kuvia myöhemmin). Etupihalla on myös ikioma pieni saunarakennus, jossa "kodinhoitohuone" josta olisi tarkoitus rempata sitten joskus viihtyisä "saunatupa". Se on kuitenkin remonttilistalla viimeisenä. Sauna ja kylppäri ovat vastikään remontoidut, joten niihinkään ei ole tarvis koskea.

Etupiha on ihan huippu lasten ja koirien kanssa! Tosi lämmin ja suojattu. Siinä voi vaikka maata kesällä bikinit päällä ilman naapurien katseita. Piha on ihanan vehreä ja pieni oma hiekkalaatikkokin löytyy... Haaveena olisi laittaa tähän etupihalle myös pieni "kahvittelukeidas" hiekkalaatikon viereen äiteelle ;)

Omalta pihalta kuistin kautta käy kulku varsinaiseen asuntoon. Tuossa ekassa vessassa on se huippu lattia, josta olen hehkuttanut. Muuten lattiat ovat kauttaaltaan mäntylautaa. Olenkin tässä arponut maalatakko vaiko ei... Näillä näkymin ainakaan tänä kesänä ei...

Olohuone on valoisa isoine, omalle pihalle avautuvine ikkunoineen. Muutenkin huoneet ovat reilun kokoisia verrattuna tänäpäivänä rakennettuihin taloihin. Sisällä on myös kylpyhuone. Viljamin huoneen ja kylpyhuoneen kulmaan jää pieni aulatila, johon meinaan hommata pienen sievän pöydän ja tuolin läppärille. Siitä tulee siis minun oma pieni bloginurkkani ;) 

Keittiön kaapit ovat vaniljanvalkoiset kuppivetimillä, joten  vain seinäpinnat uusitaan (ja jos isäntä suo, jossain vaiheessa ehkä myös pöytätasot). Olen alkanut lämpenemään tälle Belle Rosen vaaleansiniselle pallotapetille... Mitä olette mieltä? Olisikohan liiankin rohkea veto keittiöön?

Remppahuuruissa

Ai niin ja hei, Veetin huoneesta menee sitten vielä ovi takapihalle, joka rajoittuu metsikköön. Ihanaa! Takapihalta löytyy mm. marjapensaita ja kasvimaa. Onpahan pieni mansikkapeltokin, joka odottelee muovitusta ;)

(Pohjapiirrustuksessa esim saunan osalta on muutenkin pikkasen muutoksia...

Kaksi suihkua esimerkiksi...)

Avioliittoelämää

Toinen listalta sinetty. (Uusille lukijoille tiedoksi: Mulla on tuossa sivupalkissa lista tämän kevään hommista, ja laitan sieltä aina toteutuneet asiat sinisiksi sitämukaa kun saan niitä toteutettua).  Kävin nimittäin juuri leffassa istumassa kaksi ja puoli tuntia Carrien ja kumppaneiden seurassa. Viihdyin loistavasti, vaikka seuranani "oikeasti" olivat vain karkit ja sprite zero. Karkit siinä unohtu kun suorastaan ahmin niitä vaatteita, hiuksia, meikkejä, koruja, lavastuksia ja maisemia!!! Zeroa meni koko pullo (yäk!) vaikken yleensä juo limpparia.

Elokuvan nimeksi olisi tällä kertaa sopinut paremmin Sinkkuelämän sijasta avioliittoelämää, mutta sehän sopi minulle oikein mainiosti. Tällä kertaa olin todellakin kohderyhmää. Samaistuin aikalailla Carrien tunteisiin sohvaa ja televisiota kohtaan, ja kävipä mielessäni, että itseasiassa voisi itsellänikin olla jokunen sana sanottavana avioliitosta näiden kaikkien kolmentoista vuoden jälkeen. Sen verran serpentiiniä on ollut :) Mutta jääköön se sitten toiseen kertaan.

Muutaman kuvan nappasin pitkästä aikaa myös itsestäni, koska eihän mua kukaan muukaan täällä kuvaa :D  Olen liian ujo kuvaamaan teille mahamakkaroitani mutta tosta nyt voitte jotain aavistaa... Sensijaan  että märehtisin uimarengastani olen taas melko toiveikas sen suhteen, nimittäin tällä viikolla yhtenä aamuna vaaka pyörähti jo sen alemman kymmenen puolelle! Ja mikä parasta, mun nahkatakki menee kiinni!!! Ekaa kertaa sitten Vean syntymän! (Synnytyksestähän onkin vasta 1v 3kk...)

Kengät muuten on tältä keväältä, mun uude(hko)t Vagabondit.

Mukavaa sunnuntaita!

Minua jo hirvittää se kuntokartotus...

Edit. 6.6. klo 11.10

Näköjään toteutan listaa tuolta häntäpäästä... Kuntokartoitus on nyt ohi, ja uskalsin jo sinetä myös oman kodin... Kaupat tehdään ens viikon perjantaina ja lauantaina me muutetaaaaaaaan!!!

Laitumelle

Nyt se vihdoin alkoi...koko vuoden  kaivattu kesä! 

Ilmoista viis, se on täällä!

Kiitos vinkeistänne edelliseen postaukseen. Hyviä ideoita kaikki! Kuten arvaatte, kahdessatoista tunnissa ei aina ehdi ihmeitä, mutta jotain sentään. Mietin kuumeisesti kaivaisinko virkkuukoikun esiin vai mitä keksisin, mutta lopulta päädyin yksinkertaiseen, kenties mielikuvituksettomimpaan vaihtoehtoon ikinä, mutta eikös miehet ole vähän yksinkertaisia? Paketoimme poikien kanssa sievään pakettiin suklaata ja Casino-arvan. Koko komeuden kruunasi tietysti itsetehty kortti, jonka tekstit tulivat suoraan poikien omasta sydämestä.

Itse muistan opettajavuosinani kantaneeni kotiin kasseittain kaikenlaista. Täytyy myöntää, että kyllähän se muistamisen määrä joka kerta mieltäni lämmitti. Silti toivoin ihan oikeasti, ettei lahjoja tuotaisi ainakaan lahjantuomisen paineessa ja ikäänkuin pakolla siksi koska se vain kuuluu asiaan. Kiitokseksi kuluneesta vuodesta voisi mielestäni (ja uskon, että muidenkin opettajien mielestä)  ihan hyvin riittää myös lämmin hali kauniilla sanoilla, ja läpi vuoden kestäneellä saumattomalla yhteistyöllä. Naisopena tietysti kukat ilahduttivat. Kesäkukista riitti iloa vielä pitkälle alkavaan syksyynkin. 

Parhaiten mieleen ovat kuitenkin jääneet ne muistamiset, joista huomasi, että lapsi itse on halunnut tuoda opelle jotain, ja joskus läpi paistoi se, ettei vanhemmilla ollut aikomustakaan muistaa opettajaa. Kaikkein suloisin tapaus oli tokaluokkalainen poika, jonka kanssa olin syksyn aikana tehnyt hirvittävän määrän töitä (dysfasia, adhd jne...)! Todistuksenjaon jälkeen (tämä tapahtui jouluna) hän kaivoi repustaan nuhjaantuneen piparkakun ilman mitään kääreitä tai hienoja papereita, ja ojensi sen minulle toivottaen hyvää joulua. Voiko parempaa lahjaa saada? Hän oli todennäköisesti itse halunnut tuoda opelle jotain, ottanut piparkakun piparipurkista kotoaan aamulla, ja suunnitellut antavansa sen opettajalle joululahjaksi. Se lahja tuli niin suoraan pienestä sydämestä, että muistan sen pienen pojan ilmeen varmaan ikuisesti. 

Apua, nyt mua alkaa vieläkin itkettämään kun tää meni näin tunteelliseksi... joten pidemmittä puheitta, 

Aurinkoista kesää kaikille kesävarpaille!!!

Jo joutui armas aika

Tästä keväästä taisi tulla erilainen. En nimittäin vieläkään ole keksinyt poikien opettajille mitään sopivaa muistamista koulutyöstä kiittämiseksi (vaikka aihetta kyllä olisi) ja todistukset jaetaan jo 12 tunnin kuluttua. Aikaisempina vuosina on viety jos jonkinmoista kiitosta aina kukasta mato-onkeen asti. Olen selvinnyt jo vuoden ajan yhdestä miesopettajasta, mutta nyt vain tuntuu, että kahdesta en selviä! Ideoita?

Opettaja on tehnyt kovan työn, ja lahjan vieminen on kaunis ele. Vai onko? 

Onko opettajalle ylippäätään pakko viedä jotain? 

Miten teillä?

Onhan tässä vielä aikaa...