Peiton alla

Kiitos kaikista ihanoista kommenteista tuohon edeliseen postaukseen <3. Kävin niistä aina välillä tankkaamassa voimia heikkona hetkenä, mutten ole jaksanut vastailla... antakaa anteeksi! Silmät on ollu niin turpeessa, ettei ruudun tihrustaminenkaan ole oikein ottanut aina onnistuakseen. Tässä nyt sit kuulumisia kerralla kaikille!

Peiton alle ei mitään uutta!

Nukun noin 20h/vrk.

Puolet valveillaoloajasta menee lääkelaskuihin:

mitä, kenelle, millon ja miten paljon.

Kuumaa mehua/teetä menee noin kaksi litraa valveillaoloaikana.

Valveillaoloajasta jaksan istua ehkä pari tuntia. 

Muun ajan kyhjötän sohvassa peiton alla. 

Muuta en sitten jaksakkaan.

Ainoa mikä tuo vaihtelua tähän lasareettiin on alati vaihtuva petikaveri.

Keskimmäinen pääsi jo kouluun takaisin, ja viereen kaatui vanhimmainen. 

Googlasin muuten adeno-viruksesta tietoja (joka tää nyt sit vissiin on) ja löysin sellasia kahdesta viikosta puoleen vuoteen -sairaskertomuksia, että vissiin ihan turha haaveilla siitä pikaparantumisesta.

 

 

Kohta pääsee itku

Kello 04:56

(Älkää katsoko blogiaikoja, käyvät ihan miten sattuu...vähän niinkuin minä.)

Viimeiset kaksi tuntia olen yrittänyt hengitellä.

Joskus siinäkin on tarpeeksi yhdelle ihmiselle.

Mikä lie, mutta tiukassa on! Enpä muista millon olisin ollu näin kipeä.

Masentaa melkein jo valmiiksi ajatella, että ensi viikkokin se sitten menee sairastaessa, ellei ihmeparantumista tapahdu. Mikään lääke ei auta. Silmät on kahdesta kuurista huolimatta ihan yhtä tulehtuneet kuin viime viikolla. Nieluunkaan ei tunnu antibiootit auttavan. Kasvaa sammalta kaikesta huolimatta.

Virus siis.

Ja sitkeä.

Kukille lasissa on käynyt yhtä hassusti kuin mulle.

Ainoa lääke tähän vaivaan taitaa olla tämä:

Tällä hetkellä elämän pieni ilo.

Niin...ja te siellä tietty <3

Toivon todella, että jokainen teistä pysyy terveenä!!!

Lastentauti

Niin se on, että lasten taudit ei sovi aikuisille! 

Olin ajatellut, etten blogissa edes marise siitä, että Vean parannuttua se tauti pahkeinen otti uuden pesän minusta! Meinasin kestää kuin aikuinen. Nyt kun olen viikon kotona pyörinyt ja iltani päivystyksessä istunut , niin ajattelin kuitenkin avautua. Ei sovi lastentaudit aikuiselle ei! Silmätulehdus on niin tiukassa, ettei lähde millään! Kuumetta on jo kolmatta päivää ja viimeisimpänä kurkkuun ilmaantuneet järkyttävät peitteet, joita ei kärsi edes katsoa. Lääkärikin meinasi pudota tuoliltaan ja kirjoitti kiltisti antibioottikuurin. Ei tarvinnu selitellä. 

Noniin...tulipahan sanottua...

Koska ulos ei ole menemistä kun sisälläkin palelee, olen tyytynyt ihailemaan lumista maisemaa sisältä käsin. Meillä ikkunoista näkyy vain omaa pihaa ja metsää, vaikka rivarissa asutaankin. Fiilis on ihan omakotitalomainen, ja siksi kai me tähän sit lopulta päädyttiin.

Takapiha on pyhitetty leikkiä varten.

Metsän reunaan on nousemassa Veetin maja. Mummon kanssa ovat roudanneet puutavaraa Puukeskuksesta koko viime viikon. Sieltä saa jätepuuta tosi halvalla, kun kehtaa vaan hakea!

Terveempää viikkoa teille <3

Seli seli

Ajattelinpa nyt sitten ihan yhteisesti kaikille selventää hiukka tilannetta, kun osa on ollut kovasti huolissaan siitä, että pari "uutta" postausta on näkynyt teidän blogilistoillanne, mutta sivuille ei kuitenkaan ole ilmestynyt mitään uutta sitten kysien jälkeen. Ihanaa huomata, että te näin tarkkaan seuraatte :) Itse en edes tajunnut, että moinen voisi aiheuttaa sekaannusta, vaikka luonnollisesti niinhän siinä käy!

Kyseessä ei nimittäin ole bloggerin virhe eikä minun epätoivoinen yritykseni saada blogin kävijämittaria raksuttamaan (hih, tää oli musta hyvä!) ,vaan kyseessä on ihan vain minun inhimillinen erehdykseni. Lisäilin nimittäin eilen tuonne putiikin puolelle uusia vasta saapuneita ihanuuksia, ja koska sekä blogi että blogipuoti ovat saman hallintapaneelin alla ja vieläpä saman nimisiä, laitoin pari tuotekuvausta vahingossa ensin tälle väärälle puolelle. Heti tietysti huomasin virheen ja siirsin nuo postaukset tuonne oikeaan osoitteeseensa. Puodista siis löytyvät mm. nuo mystiset raikkaat syksyn sienet. 

Ihania juttuja sinne taas sainkin. Omat lempparini ovat nuo antiikkivalkoiset koukut ja  pieni  musta kynttilänippu, joka sopii ihan täydellisesti minipakkiin!

Pakista täytyy saada vielä parempi kuva. Se siis puuttuu putiikista vielä.

Pakkiin olis ihana tehdä syksyisiä ja jouluisia asetelmia vaikkapa lahjaksi.

Eikös karkeistakin voi tehdä asetelmia? 

Taidan kuitenkin  lähteä takapihalle sammalta etsimään, kun sitä vielä saa...

Pihakukat saivat myös uudet ruukut. Kivan raikkaat sinkin väristen jälkeen, vaikka nekin on ihanat!

Taustalla näkyy mummoni kotitilalta säilynyt vanha maitotonkka, joka on yksi rakkaimpia aarteita.

Ehkäpä siksi, että se on yksi niistä harvoista asioista joita talosta säästyi. 

Kaikki kun paloi joskus äidin ollessa teini-iässä.

Mukavaa keskiviikkoa teille kaikille!

Pitkäkyntinen

Pitkäkyntinen (ja suuri syntinen), se olen minä. Vihdoin eilen toteutin hurjan (?) unelmani rakennekynsistä ja nyt olen vuorokauden miettinyt, oliko se nyt sitten kaiken sen 90€:n arvoista. En ole vielä päättänyt. Onhan ne ihan hirmuisen nätit, siistit ja helpot, mutta huoltoväli hirvittää. Mikäs siinä, jos 90€ :lla saan kauniit, helpot kynnet, mutta entä sitten, kun kynsistä tuleekin kierre. 60€ kynsiin joka kolmas viikko taitaa sittenkin olla liikaa...Vai onko? Onko lukijoissa kynsikoukkuun jääneitä? Nyt kaivataan vertaistukea ja myös niitä mielipiteitä. 

Pitkäkyntisen elkeet minussa nousivat muutenkin pintaan uudet kynnet saatuani, ja ensitöikseni kotona kävin vohkimassa tyynyt kaikista sängyistä ja kuskasin ne raa'asti roskikseen. Syynä siihen liian pitkä ajomatka kynsistudiolle ja radio-ohjelma, jota satuin matkan aikana kuuntelemaan. Ei pitäisi kuunnella radiota. Siellä nimittäin valistettiin meitä siitä, millaisia terveyshaittoja ja  törkyläjiä meidän pesemättömät, ikivanhat tyynyt ovat. YÄKS! Sen jutun jälkeen lähti meillä kaikki tyynyt vaihtoon!

Tyynyt pitäisi kuulemma pestä kahden kuukauden välein ja vaihtaa kokonaan muutaman vuoden välein, muuten tyynyn hukka perii... Noh, meidän tyynyjä ei kannata tässä yhteydessä edes mainita... Niinpä vähin äänin päätin hankkiutua eroon todistusaineistosta. Illalla sitten karmea totuus paljastui kanssa-asukkaille, ja kyyneleitä vuodatettiin pelkälle lakanalle. Korvaavia tyynyjä tarjottiin, mutta meidän keskimmäinen on nyt vakaasti päättänyt kaivata vanhaa rutkuansa eikä aio enää koskaan ottaa tyynyä itselleen. Ei ikinä! Jollain tasolla ymmärrän tuskan. Muistan, kun pienenä äiti meni pesemään rakkaan mollamaijani, joka haisi niin ihanasti mummolalle (=kissanpissalle). Sellaisia asioita ei vain voi antaa anteeksi!

Ps. Täällä muuten on taas maassa lunta :)