Pakko se kai on tunnustaa, minusta on kovaa vauhtia tulossa Ruotsi-fani. Tähän saakka sitä on voinut piilotella tyyliin: onhan se naapuri hieno maa, mutta urheilussa kertakaikkiaan sietämätön! Eilen kuitenkin jääkiekko ja kaikki muu, mikä meitä toisistamme erottaa, menetti yhtäkkiä merkityksensä! Jopa minä tunsin olevani kuin yhtä suurta perhettä lahden yli. Minussakin taisi sittenkin asua pieni monarkki.
Vielä vuosi sitten en olisi uskonut istuvani tippa linssissä ruudun ääressä (ylipäänsä on hyvin harvinaista, että istun tippa silmässä, saati sitten ruudun ääressä) kun Ruotsin kruununprinsessaa viedään, mutta eilen yllätin itseni lattialta rähmälläni herkkujen ympäröimänä, ja samaa vauhtia kun ahmin ruokaa sisuksiini, ahmin silmilläni, korvillani ja kaikilla aisteillani häähumua vastaanottimesta. Heijjaa Svärje! Parasta kaikessa oli, että sain tehdä sen kaiken aivan yksin! Siis ihan rauhassa!
Victuurian äidiltään lainaamat huntu ja tiara olivat vain NIIN upeat! Korvakorutkin ihan täydelliset! Puvusta puhumattakaan.
Ja entäs Daaaniel! Melkein liian hyvää ollakseen totta...
Puoleen vuoteen en ole katsonut telkkaria ja nyt olen katsonut uusinnan uusinnatkin. Sitä hymyä, onnea ja rakkautta voisi vain katsella loputtomiin. Toivotaan, että se kestää!
Hääpäivän dagen efterin kunniaksi keittiössämme Ruotsihenkeen sopiva kukkakimppu omalta pihalta.
