21. heinäkuuta 2009

Aikainen lintu löytää madon

Tällainen toukka löytyi vierestäni tänään aamulla. Johdantona kerrottakoon, että näin normaalina kesäloman arkiaamuna meillä tavallisesti nukutaan ainakin kymmeneen. Kaikki lapset ovat rytmin omaksuneet, nuorimmainenkin, mikä on aiheuttanut ihmetystä niin minussa kuin muissakin.

Tänä aamuna tämä toukka kuitenkin pätti haukoitella pari kertaa makeasti (kuten kuvasta näkyy) ja räpsäyttää silmät selälleen klo 7.00. Liekkö tiennyt, että mummo ja ukki olivat aamuasioilla kaupungissa, vai mikä lie ollut.




Hetken noita silmiä katseltuani totesin, että noilla ei kyllä enää nukuta, ja niinpä päätin suosiolla nousta ylös kuuden tunnin pätkittäisten yöunien jälkeen ja soittaa mummon kahveelle.




Aamun hämyinen kahvihetki oli yllättävän kaunis sateen ropistessa olkona.
Voisihan sitä joskus toistenkin herätä ajoissa...




9 kommenttia:

malla kirjoitti...

no sinäpä se ihana ystäväni päätit minut yllättää!!!!eli KAUNIS KIITOS KAUNIISTA KORTISTA!!!<3 se ilahuttaa meitä täällä cafeessa ja muistuttaa meitä kajaanin ystävistä,joita emme VIELÄ ole tavanneet:)
tänään vietimme ihanan päivän tainan kuvatessa lapsukaisia ja mua(apua)...ja sullahan on kuvissa tutunnäköinen tuikkukruunu;)

T.V. kirjoitti...

Ihanat nuo prinsessan silmät,suuret ja siniset =) Aamun hetki kullan kallis vaikka joskus aina väsyttääki!
Ja uskon kyllä,että teillekkin löytyy pian se teidän oikea ihanampi koti.Kaikilla asioilla on se oma aikansa =)jaksamista ja tsemmppiä sinulle siihen asti!!!

Elsa kirjoitti...

Ihanan isot siniset silmät apposen avoimena!

Anonyymi kirjoitti...

Pikku-Pia se siellä kurkkii..
Kesäaamut on ihania! Kyllä! Pitäs taas joskus mennä kokemaan aikainen toriaamu. Niissä on niin oma fiilis.
Kiva kun esittelit teidän kodin. Voi ymmärtää sun valituksen tausta..
Jaksele!
Hanna
Ps. Malla!! Tainalle terkkuja!!!

Viivu kirjoitti...

Kiitos Tarja :)

Anne kirjoitti...

Tosiaan aamuhetki paras heti ! Onko ihanampaa aamuherästystä kuin lapsen silmät :) ja niin kauniitkin vielä ! Kesäaamut muutenkin niin ihania tuoksuineen kaikkineen. Toivottelen tässä samalla onnea kodin etsintään, kyllä se sieltä tulee, laiha lohtu - tiedetään ;)

mimmuli kirjoitti...

Kiitos kun olet liittynyt lukijoihini=)
Uskomattoman kauniit simmut =)) Ihana toukka.

Taina kirjoitti...

Ihme terkkujen välittelyä täällä, Piian blogissa Mallan kautta..? :D Kiitos vaan Hanna.

Ja Piialle, muista ne kantapäät, ihanat kantapäät, minä ja Sami Vean kantapäitä jo ihmeteltiin =)

Viivu kirjoitti...

:D Täytyy niitä ihmetellä... Ihanuuksia :D