10. helmikuuta 2010

Uneton Kajaanissa

Kukahan se on vienyt taas mun unet? En kertakaikkiaan saa nukuttua. En yöllä, ja mikä vieläkin huolestuttavanpaa, en päivälläkään! Viime yönä kun lopulta kolmen aikaan puolipakotin pääni tyynyyn heräilin vähän väliä ja kun pojat aamulla lähtivät kouluun, tuli unelle mittaa kokonaiset neljä tuntia. Olin varma, että kun saan neidin päiväunille vaivun itsekin koomaan saman tien, mutta tässä sitä vaan keikutaan.  Nukuta ei, mutta väsyttää kyllä. Tiedättekö tunteen? On meillä onneksi toinenkin yhtä väsynyt:

Yhdessä on kulutettu öitä valvoen ja katsellen kun nämä pojat

kaivavat itselleen ja toisille käytävää. Ei hullumpaa :) 

Yhtään jaksoa en ollut aikaisemmin katsonut, kunnes ostaa täräytin sitten taas koko ensimmäisen tuotantokauden kerralla. Olen totaalisesti koukussa! Tän kanssa taisi käydä samalla lailla kuin täydellisten naisten. Tosin nämä kaksi ovat niitä täydellisiä miehiä...



Tästälähtien katson pakoni yksin, nimittäin väsynyt ja kuolemankielissä kituva kasviraukka saa tänään armahduksen ja pääsee tuskistaan. Tiskipöydälle sen jo nostin lojumasta odottamaan jäteastiaan kippaamista. Se on taas meidän perheessä viimeinenkin kukka kuollut. Minä vain en kertakaikkiaan tule toimeen niiden kanssa!

Kiitti muuten ihanista ja kannustavista myötäelämiskommenteista edelliseen postaukseen! Yksi tarjous tulikin jo. Se sama tasakattoinen tiilitalo, joka on keikkunut asuntonetin sivuilla jo vuodenpäivät ja maksaa meille aivan liikaa. Täytyykin tästä lähteä päivystämään puhelinta... jos vaikka vielä joku muukin soittaisi... Kuka tässä edes joutaa nukkumaan?



19 kommenttia:

malla kirjoitti...

pako on ehottomasti yks katottavimmista ohojelmista,täydellisten lisäks tietenki;)piän täällä peukkuja,että talorintamalla tärähtäs oikeen kunnolla!

Arja kirjoitti...

Heips! Täällä toinen unettomuudesta kärsivä, sillä erotuksella et päivällä uni maistuis ;-)
Taidat olla yhtä hyvä viherpeukalo kuin minäkin ;-)
Nyt pitäisi alkaa suunnittelemaan helmikuun esittelypöytää, viikonlopun saa taas juosta kutsuilla :-))(onneksi on minne mennä pitämään)
Oikein mukavaa keskiviikkoa kolleega:-))

Marja kirjoitti...

Juu täälläkin ollaan koukussa Pakoon - oltu ekasta jaksosta saakka.. vaikka välillä meinaa vallan uuvuttaa kun miehet eivät ikinä pääse pälkähästä... :) Mutta kyllähän noita ihan mielellään katselee. Tosin toivottavasti sinä pääset katselemaan myös kauniita UNIA! Mulla on päinvastainen ongelma - saan unen missä ja milloin vaan.. olen nukahtanut mm. ylioppilaskirjoituksissa kesken kokeen, polkupyöräillessä yms... :D

Peukuttelen minäkin talon etsintäprojektille! Pakkohan sen oikean on löytyä!!

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Katsoin miehen kanssa joskus tuon paon ekan kauden parissa päivässä. Verenpaineet olivat niin korkealla jännityksestä ja tuo nuorempi veljeksistä sai aikaan vakavia sydämen tykytyksiä. Oli pakko jättää loput kaudet katsomatta. En voi vieläkään katsoa edes tuota kuvaa, ettei sydän jättäisi paria lyöntiä välistä. Ihana!!!!

Kyllä sieltä kuule vielä talo löytyy. Mummelit nyt vaan miettii hiukan. Muistat uusia ilmoituksen, niin harkitsijatkin ottavat sitten yhteyttä.

Ja on muuten aika väsyneen näköinen tuo Jukka!

Viivu kirjoitti...

Malla: Ainakin vielä oon saanu olla ihan rauhassa...

Arja: Olipa kiva kuulla että sielläkin hommia riittää! Aina sinua mietin kun pakkailen laukkuani :)Mulla kans on viikonloppuna kivasti hommia, kun kutsut on sovittu ja sen lisäks meen paikalliselle koululle kyläyhdistyksen järjestämään tapahtumaan ihan koko päiväksi. Toivottavasti tulee hyvä keikka!

Kyllä mullekkin yleensä ne päiväunet kelepaa ja siks oonkin nyt ihmeissäni.

Marja: Mä oon nyt kattonu 14 jaksoa lähes putkeen, ja mietin kyllä, että jos oikeesti 4 tuotantokautta kaikki vaan aina menee pieleen, niin mitenhän sitä jaksaa katsoa... Noh, nuoremman veljeksen silmät pitävät vielä toistaiseksi tehokkaasti kiinnostusta yllä ;)

Emilia: No itseasiassa nuoremmalla veljellä ON osuutta sarjan koukuttavuuteen... Se ON ihana! Mielummin minä sitä kattelen kuin tuota yrttiä telkkarin vieressä ;) Heh :) Seuraavaksi vois sitten tehdä sellasen unelmien mies-postauksen :):):)

Pojat onkin lähdössä ulkoilemaan... Taidan laittaa taas jakson pyörimään!

Viivu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Viivu kirjoitti...

Hupsan! Olin niin innoissani, että ihan kaks kertaa julkaisin kommenttini ;)

Teija kirjoitti...

Sleepless in Kajaani, *buah!*
Oivoi, tykkään noista pojista myös<3

Miia kirjoitti...

Ollaan sitten ihan yhtä hyviä noiden kasvien kanssa. Meillä on tällä hetkellä yksi kituva kukka, muut ovat jo päässeet vihreämmille laitumille. Tämä elossa oleva yksilö oli tulilatva, mutta nyt se on muuntautunut selvästi näihin olosuhteisiin sopivaksi ja ei muistuta ulkonäöltään enää alkuperäislajikettaan lainkaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Uneton Settlessa on hyvä,
mutta ei Kajaanissa tarvitsisi olla.Tiedän,ei nukuta mutta väsytää-tuttu tunne.Vaikka usein mulla ei nukahtamisonkleemia olekaan.
Meilläkään ei taida enää kuin yksi kasvi olla joka siis mullasta kasvaa ;)Musta tuntuu että siirryn kokonaan nihin leikkokukkiin :D

Anonyymi kirjoitti...

Oho,kirjoitusvirheitä näemmä heti kärkeen,mutta annetaan olla.Puuh mitä noista! Iloista viikon jatkoa sulle Viivuska!

Niina K kirjoitti...

Ollaan sitten yhtä hyviä hoitamaan kukkia, Ei nuo raakku parat oikein viihdy meilläkään nykyään. Keltaisia lehtiä vain kukkivat ja sitten kuihtuvat kokonaan pois ;)

Piia kirjoitti...

Samaa touhua täälläkin eli Pakoa ja unettomuutta. Juuri mietin, että mikäs minua nyt valvottaa...(aikaisemminkin olen uniongelmista kärsinyt ja se on ärsyttävää)

Maarit kirjoitti...

Unettomuus on tosi mälsää, ei kiva ollenkaan. Sitten kun pitäisi vielä päivällä jaksaa...
Täällä on aina välillä kans noita ongelmia, onneksi ne sitten kaikkoaa ja uni maistuu! Sitä toivon sinulle!

TainaSusanna kirjoitti...

Pako on aivan paras. Ei muuta lisättävää.

SariHanne kirjoitti...

Sitä on näköjään liikkeellä... unettomuutta... Meillä viime syksynä parhaiten nukku meidän vauva. Tunne nukuta ei, mut väsyttää tuli kyl liianki tutuksi.
Toivottavasti nukkumatti tupsahtaa sinne kipinkapin unihiekkoineen!

Ainosofia kirjoitti...

Hei,
tuttu tunne tuo unettomuus.
Vuorotyö vie veronsa ja välillä neljä tuntia on tavallinen määrä yössä.
Mutta ei sitä kauaa jaksa ja pakko nukkua rästejä pois välillä.

Sanoisin, että olet katsellut liikaa Pakoa - joka on vienyt sinulta rytmit sekaisin ;)

Kirsi kirjoitti...

Hei :)

Mä en oo tuohon "Pakoon" perehtynyt ollenkaan, mutta kaapista löytyy mm. Bones, NCIS ja Criminal Minds - kaikki tuotantokaudet mitä on ostettavissa. Sinkkuelämästä omistan kenkälaatikon (se on mun rakkaus <3) Simpsoneista löytyy 11 ensimmäistä tuotantokautta. :D
Seuraavana hankintana tulee olemaan Greyn anatomia ;)
(minäkö keräilijä... en kait... =) )

Minä inhoan katsoa ohjelmia tv:stä lähinnä mainoksien takia, ja kun lapset on vielä pieniä, niin koskaan ei voi tietää varmasti, nukkuuko muksut sen aikaa kun ohjelma telkkarista tulee. DVD:ssä etuna on se "pause"-nappi ja se, että saa katsoa just niin monta jaksoa ku huvittaa ja aikaa riitää ja just silloin kun itselle se parhaiten sopii...

Onko talorintamalla mitään uusia tuulia? :)

terkuin:
Kirsi

Ruusa kirjoitti...

Moikka! Eksyinpä Possumamman blogin kautta sinun blogiisi ja kas-kotikaupungin likkoi olet ;) Olipa oiva tuo linkkisi Town of Kajaani-blogiin, sitä en ollut vielä bongannutkaan! Kuuloluuri-niin legendaarista :)
Lykkäydympä lukijaksesi, tervetuloa visiteeraamaan meilläkin Rintelässä :)