2. helmikuuta 2010

Keittiössä

Viimeaikoina blogiin on tupsahdellut sillointällöin uusia lukijoita. Kertauksen vuoksi siis vielä kerron, että olemme viisihenkinen perhe joka muutti olosuhteiden (=miehen työ) pakosta Kainuuseen, vaikka viimeiseen asti olin tänne muuttoa vastaan.  Lohduttauduin ajatuksella, että ehkäpä me täältä löytäisimme sen unelmiemme vanhan talon, jota voisimme alkaa kunnostamaan mieleiseksemme, kodiksemme. Noh, toisin kävi!

Yhdeksäs kuukausi pyörähti käyntiin tässä 64 neliön vuokraloukussamme, jossa on kakanruskeat kaakelit ja muovimatto. Tila käy päivä päivältä ahtaammaksi (meitä on siis viiden ihmisen lisäksi vielä kaksi koiraa ja pupu) mutta noista kaakeleista en jaksa enää edes välittää. Talotarjonta on olematonta!

Keittiössä näyttää tältä.


Kaikki seinät ovat täynnä tuota ruskeaa kaappia vielä ruskeammilla vetimillä. Tilaa ei ole edes pakastimelle, saati sitten kauniimmalle astiakaapille.


Arvatkaa montako kertaa olen miettinyt kuinka paljon enemmän näistäkin astioista olisi iloa jos ne saisi kauniiseen kaappiin kauniisti esille.


Pitkään olen haaveillut näistä:



  
mutta saavat odottaa aikaa parempaa.



22 kommenttia:

Marielisa kirjoitti...

Ymmärrän...

Itse muutimme perheeni kanssa tänne pohjoisemmaksi SIELTÄ, myös miehen töiden perässä, ensin mies marraskuussa -07 ja minä lasten kans sitten koulujen alkaessa -08.
Hassua, mutta edelleen seuraan Kajaanin talotarjontaa!! ;) eikä se hääviltä näytä.

Toivottavasti te löydätte sen unelmakodinkin lähitulevaisuudessa...sitä täälläkin etsitään!

Mukavia helmikuun päiviä!

Sydämellä kirjoitti...

Voi laita kuvaa teidän koirista ja pupusta.Rakastan eläimiä.
Tiina

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Ymmärrän tunteesi! Toivotaan, että asiat muuttuvat. Pakkohan niiden on!
Pystyiskö tosta kaapista ottaan oven pois! On niin ihania astioita että!

Hei, ja Tiinakin saa taas kommentoitua!

Ps. gg:n beiget on minunkin makuun!

Neilikka kirjoitti...

Mitäpä jos rupeaisitte rakentamaan talon, jos sopivaa ei ala löytyä? =) Saisitte ainakin mieluisan.

Teija kirjoitti...

No niinpä, onko talon rakentaminen ihan pois suljettu juttu? Voin vain kuvitella, miten kokonainen kämppä harmittaa, kun täällä harmittaa välillä ihan vaan jokin väärä kaluste, vaikka sohva, ja se saa sapen ihan kiehumaan ;)

Niin kauniita stioita siellä!

Teija kirjoitti...

..siis astioita.. :)

Emppu kirjoitti...

hei! ilmoittaudun uutena lukijana. mallan blogista tänne tieni löysin. toivon että unelmienne koti löytyisi nopeasti. kauniita astioita sinulla :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea talon etsinnälle! Me olemme muuttamassa Hollantiin kahden viikon päästä emmekä ole varmoja vielä uudesta osoitteesta...ehkä ekat pari viikkoa menee anoppilassa asuessa...mieluummin ottaisin ne kakankeltaiset kaakelit...vai miten se meni...

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja astioita sulla.
Kyllä sä vielä Viivu saat laittaa johonki kivaan kaappiin kauniisti näytille..Koita kestää,ajattele et sulla on kaikkea ihanaa jo valmiina kunhan saat oikeat puitteet vielä.
Toivottavasti sielläkin pilkahtelee tänään aurinko :)

anrinko kirjoitti...

Ota ihmeessä ovet pois!!!! Tulisi niin suloiset kun kauniit astiasi näkyisivät ja piristäisivät edes hiukan.
Ja alakaappeihin voisi laittaa vaikka sellaiset verhot.
Onnistuisiko?
Eikä maksaisi edes sitä vaivaakaan kovin paljoa. =)
Hurjan ahdasta teillä varmasti on tuolla porukalla...en siis yhtään ihmettele että odotat jo kovasti sitä omaa taloa.
Samaa me odotetaan...tosin oma koti on tilava ja kaunis, mutta sitä taloa halutaan. Ei näy eikä kuulu sopivan hintaista. =(

Piia kirjoitti...

Ihania astioita sulla kaapissasi on, vakka se tuskin lohduttaa...Onnea kuitenkin oman kodin etsimisessä!

Viivu kirjoitti...

Marielisa: Suotuisia talotuulia sinnepäin myös! Jospa jo huomenna...tai ylihuomenna...

Sydämellä: Laitetaan korvan taakse!

Emilia: En ole jaksanut edes miettiä miten saisin keittiöstä viihtyisämmän, koska odotan vain niin kovasti, milloin saan kantaa kaikki tavarat ulos tästä *piip*...

Jonna & Teija: On se rakentaminenkin käynyt viimeaikoina mielessä vaikka ensin olin sitäkin vastaan :) Minä kun haaveilen siitä vanahasta ;)

Emppu: Tervetuloa!!! Ihanaa saada uusia mukaan!

White lily: Voi tsemppiä teille! Meidänkin muutto oli sellainen, että tavarat muuttoautossa kolmen lapsen kans mietittiin, että mistähän saatas katto pään päälle... Hurjaa hommaa! Tarinaa löytyy aikaisemmista postauksista kesäkuulta jos kiinnostaa. Hollanti kuulostaa kyllä vielä hurjemmalta kuin Kajaani, mutta siellä luulis olevan myös paljon kaikkea mielenkiintoista :)

Kiitos Virva!

Anrinko: Mielessä on käynyt, mutten taida jaksaa nähdä sitäkään vaivaa kun haluan tästä kämpästä eroon NYT ja HETI!!!
Toivotaa, että tekin löydätte etsimänne :)

Kiitos Piia!

Hanna kirjoitti...

Me asuttiin noin vajaan 40 neliö asunnossa mun vanhempien yläkerrassa, kun rakennettin taloa, silloin oli neljän hengen perhe ja se kysy kyllä tosiaan hermoja välillä, asua toisten nurkissa, oma keittiö oli mutta ei vessaa, vessa oli alhaalla ja sauna pihanperällä ainoo peseytymispaikka siis siellä, huh, huh, tekee hyvää välillä miettii sitä aikaa, selvittiin melkein puoltoista vuotta siellä ja nyt osaa arvostaa jopa tuota lämmintä suihkua ja uutta taloa, kyllä te sen unelma talon vielä löydätte ja silloin se tuntuu aina vaan ihanemmalta kaiken sen jälkeen mitä on joutunu kärsimään. Tsemppiä :)

Pau kirjoitti...

Viivu, komppaan täältä etelästä kertomalla, että voitit kortteja! Ja läheltä seurasin ystävättären talon etsinnän vaihtumista talonrakennukseen... Tsekkaa muuten myös: www.maallemuutto.info/keskustelu/

Heli kirjoitti...

Heips!

Miten ois, voisitko kenties ottaa keittiön kaapeista ovet veks? Ainakin osasta, sillähän saisit nuo ihana astiat näkysälle. Eikä ihan lopullinen teko ois, kun ovet kuitenkin saisi halutessaan takaisin.

Mietinnän arvoinen asia tuo oman talon rakentaminen..?? Vaikka ehkä kalliimpi kuin vanhan remppaaminen. Tsemppiä, jotain löytyy varmasti, joskus, sitten kun sen aika on!!

PS. Vinkkaan tässä samalla blogissani olevaan arvontaan.. vähän erilainen palkinto, jos vaikka kiinnostaisi..??

Maria kirjoitti...

Oma tuore kodin etsintä mielessä ajattelen aina sunnuntaiaamuisin sinua ja toivon, että nyt avautuisi lehden ilmoituksista sellainen, joka olisi teidän perheen Koti.
Mutta silti onnellisimmiksi tekevät ne postauksesi, joissa kerrot perheesi pienistäsuurista iloista ja yhdessäolosta -siihen kun ei tarvita upeita seiniä! Rakkautta vain...

Tuo kauluri on ihana ja kadena sitä katselen. Vaikka kaiken muun neulon, niin palmikoista saan aina tiukalla käsialallani varsinaisia hirtettyjä silmukoita. Pitäisi opetella, jotta oppisin. Kaunis rakkaudentunnustus tuo!

Helikaroliina kirjoitti...

Ymmärrän hyvin, että ottaa päähän, kun ei mieleistä taloa löydy! Itse olisin ainakin jo ihan epätoivonen, kun kaikki pitäisi tapahtua heti heti heti :)

Ihania astioita sinulla ja nuo samat GG:n ihanuudet on myös mun toivelistalla!

Viivu kirjoitti...

Kiitos Hanna rohkaisevista sanoista! Toivottavasti mekin tätä vielä joskus muistellaan :)

Pau: Mitä? Minä??? Ihanaaaaaa!!!! Kiitos! Huippua!!! (hyppii tasajalkaa...)

Heli: Kiitti vinkistä! Tai oikeammin vinkeistä :) Täytyykin mennä heti kurkkimaan.

Maria K.: Kommenttisi oli niin kaunis!!! Tottahan se on, etteivät seinät ratkaise... Mutta olisi niin ihana jo asettua aloilleen :)
Ihan mieletöntä tietää, että joku "tuntematon" jossain siellä ajattelee sunnuntaiaamuisin :D

Helikaroliina: Niitä ihanoita astioita olisi varmasti paljon enemmän jos olisi ihana kaappi :) Ehkä tällä kodittomuudella on siis tarkoituksensa :D

Laura kirjoitti...

heippa viivu!kiitos kun laitoit kommenttia! :) kannattaa ehdottomasti käydä siellä Noanoassa aivan huippu kauppa!:) kyl taidan tosiaan laittaa jonkun tekstin sinne seinälle toisi varmasti ryhtiä...
mutta voi että... mulla on välillä vähän sama fiilis meidän talosta... vaikka ei sais valittaa! mutta ihan varmasti sä tai te :) saatte just sellaisen ihanan vanhan kaunokaisen kodiksenne... odotus on vaan rasittavaa...
tsemppiä!!! :) ja mustakin ihania astioita, ja tosi kodikkaan näköistää teillä tuollakin talossa on!:)

Rilla kirjoitti...

Ymmärrän tuskan!
Muttahei, sun astiat on ihania :D Toivottavasti se uusi koti löytyy. Tekisi tiukkaa kyllä täälläkin...

Rouva M kirjoitti...

Tsemppiä ja kärsivällisyyttä. Ollaan vähän kuin kohtalotovereita näköjään :)
Jos yhtään helpottaa, niin ette tosiaan ole ainoita.

Viivu kirjoitti...

Kiitos ihanista sanoista! Ja Rouva M. Tsemppiä myös sinne!!!