29. huhtikuuta 2010

Mä oon niin out!

Lasten vaatteiden kanssa temppuilu on taitolaji sinänsä. Mistä ne aina keksivätkin ne kaikkein kaameimmat rytkyt, joita sitten pidetään vuodesta toiseen huolimatta siitä, että a) vaate näyttää aivan kamalalta rievulta ja b) se ei enää mahdu puoliksikaan päälle kasvaneiden raajojen ansiosta.  Toukokuun Hanna esitteli omassa blogissaan poikien hirvitykset, keltamustat lippikset, ja sain siitä jutusta lisäpotkua tämän postauksen tekemiseen.

Käytiin nimittäin viime viikonloppuna vaatekaupoilla vanhimman pojan kanssa. Tämä kaikki tietysti tapahtui kauheassa kiireessä sillävälin, kun pikkuveli vietti puolitoistatuntia kaverisynttäreillä ja isi vietti virkistävää viikonloppua toisella puolella Suomea. Niinpä sekuntikello käymään, vauva kainaloon ja H&M:n (muita kauppojahan täällä ei juuri ole...).

Kauppalistalla olivat:

- Kevättakki
-Siistit housut
-Paita tai kaksi kevääksi

Jotain tällaista olin kotoa lähtiessäni pienessä mielessäni suunnitellut:

Mutta ei!

Tämän näköisenä sieltä sitten tultiin... äääääääääääääää!!!!


Koska nyt pitää olla graffiteja, liian isoja paitoja, polvissa roikkuvia lökäreitä ja 
kaikkea muuta mistä minä olen totaalisesti OUT!

Onneksi sentään omat vaatteeni saan vielä valita!

ps. ONNEKSI "siitä" takista (jonka poikani siis valitsi) ei ollut enää kokoja!!! Eikä edes kuvaa H&M:n sivuilla! Huh!


20 kommenttia:

Eevi kirjoitti...

Hih :)
Meillä alkaa olla esikoisen, 6v, kanssa samansuuntaista havaittavissa. Jatkuvasti käydään vääntöä siitä mitä päälle pannaan ja mitkä vaatteet on siistejä, mitkä ei.

Laura kirjoitti...

hehee... ihana postaus, ja niiin asiaa!!!! tää on aivan kamalaa tämä vaatteiden kans tai(s)teilu!
täälläkin lahjotaan lapsosia että saisi ne pukemaan ne vaatteet mitkä äiti haluaa...
kiva että muilla on samanlaista... ;) niin söpö sun poika kuitenkin on!
iloista vappua teille!:)
ps. onnea, oot ihan mielettömän hoikka!!!:)

anrinko kirjoitti...

Tervetuloa joukkoon!
Meillä tämä muuton tapahtui siis kun koulu alkoi. Olin NIIN pihalla tytön mausta. Nyt alan tajuamaan mistä hän tykkää, ja että mä kanssa tykkään. =)
Benetton on turvallinen paikka. Sieltä saa mistä tyttäreni tykkää ilman mitään hirvityksiä. H&M ja Lindexille en häntä edes vie. Sieltä löytyy niitä HIRVITYKSIÄ joita hän vinkuisi ehdottomasti itselleen.

LeenaJohanna kirjoitti...

Rennot , kivat vaatteet poikasi valitsi.
Minä en pahemmin puutu lasten makukysymyksiin.
Jos itsellä on hyvä olla vaatteessa ja siitä pitää niin miksi tukahduttaisin lapsen kehittyvää vaatemakua pakottamalla hänen pukeutumaan johonkin vaatteeseen mistä minä pidän.
Ihan kivoja valintoja meidän lapset ovat tehneet.
Iloa päivääsi!

Viivu kirjoitti...

Eevi: Juu, meilläkin tätä vääntöä on käyty jo vuosikausia :)

Laura: Luulenpa, että meitä on monta! Ja en minä suinkaan ole mielettömän hoikka, vaan lyhyt! :D Tässä varressa sellainen 50kg olis aika ihanteellinen.

Anrinko: Meillä ei tuo mene enää läpi, kun V tasan tarkkaan tietää missä niitä kauppoja on, ja mitä hän haluaa :)

LeenaJohanna: Kyllä minäkin nykyisin jo annan tuon isoimman itse valita vaatteensa, kunhan nyt ihan järkevissä rajoissa mennään...
Ja tuon oman maun kehittyminen on kyllä tärkeä pointti.

kirjoitti...

Hei, rakas vja uusia kuvia blogiin, laittaa kuvia minun simpukoita tullut blogiin: htt / / www.cantinhovovomaria.blogspot.com
Lapsesi ovat kauniita! katso minun! suukkoja ja kaipaan sinua!

kirjoitti...

Hei, rakas vja uusia kuvia blogiin, laittaa kuvia minun simpukoita tullut blogiin: htt / / www.cantinhovovomaria.blogspot.com
Lapsesi ovat kauniita! katso minun! suukkoja ja kaipaan sinua!

Anu kirjoitti...

Älä huoli, niin mäkin oon:)
Mutta teidän poika on kyllä noissa vetimissä niin IN!
Ei meidän tarttekaan käsittää, hih!

Kirsikka kirjoitti...

Oon kans miettiny, että koskahan se hetki tulee kun äitin valitsemat jutut eivät enää käykään. Toivottavasti ei vielä pitkään aikaan ;)

Heli kirjoitti...

Juu, ymmärrän tämän niin hyvin... meidän poika 13v on muutenkin pieni ja pyöreä ja sitten ne housut pitää olla vielä sellaset kauheet metrin levyiset... ja paita miesten kokoa... ja kengät, hyvä että jalassa pysyy, niin rikkinäiset... *syvä huokaus*

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Tuonne kuvaan vaatteiden sisään voisi laittaa poikani, pukeutuu ihan samoin kun itse saa valita... Ja jos ei pakota vaatteita pesuun laittamaan, samat on päällä päivästä toiseen, huoh!

Mukavaa vappua! :)

Viivu kirjoitti...

Anu: Juu, toisaalta nautin kun katselen tuon pienen miehenalun omaa kehittyvää minää... :) Niin kai se menee, että meidän kuuluukin olla out.

Kirsikka: Elämässä kaikki tuntuu menevän niin hurjan nopeesti!

Heli: :) kuulostaa niin tutulta!!! Aluksi inhosin noita ylisuuria paitoja, mutta kaikkeen tottuu.

Krista: Tuo pesujuttu unohtuikin mainita. Ihan sama kuvio täällä!

Rosana: Kiitos kauniista kommentistasi!

Joana kirjoitti...

Sama tuohu täälläkin! Ollaan miehen kanssa päästy ihan elokuviinkin kahdestaan, kun 11-v. ei kehtaa enää kulkea meidän kanssa kaupungilla, ollaat OUT!

Niina K kirjoitti...

Ja siis siinähän näkyy jo melkein niitä ihania kasari-neonvärejäkin tuossa teepparissa. Mut nou hätä, kasvaa se poika ulos tästäkin muotivaiheesta ja tekee ehkä jopa paluun siihen "siistimpään" lookkiin.. ei sentään che guevara paitaa halunnut, meinaan niitä kun tuntuu vilkkuvan taas täällä meilläpäin. Saa muuten nähdä minkälainen kädenvääntö meillä käydään kesäisistä toppipaidoista ens kesänä, minä kun en tykkää niistä yhtään, paitsi jos päällä on joku ohut neule tms joka peittää sen rievun pienuuden ja palavat olkapäät

Viivu kirjoitti...

No nekin vielä!

Marielisa kirjoitti...

Näyttää ja kuullostaa NIIN TUTULTA! ;)) Eikä siinä vielä kaikki, meidän neiti 10v pukeutuu kans just noin - eli ei vain pojat. Tai pukeutuisi, ellei äiti sanoisi joskus oman painavan sanansa väliin ;)
Ei monestikaan mene yksiin ainakaan meillä äidin ja tyttärien maut. Tänään viimeeksi huomasin asian, kun etsittiin esikoiselle juhlavaatetusta. Ei ostettu sit mitään, vielä.

No, pääasia että ne napapaidat on onneksi tytöillä historiaa!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Voi mikä tyyli! Saa nähdä, mitä on odotettavissa sitten, kun oma nyt 2,5-vuotias poikani kasvaa koululaiseksi... Onneksi tässä vaiheessa äiti saa vielä aika lailla täysin päättää, mitä lapsella on yllään.

Hauskaa vappua sinulle ja perheellesi, Viivu! (Myö matkataan Joensuuhun)

Viivu kirjoitti...

Lumiomena: Myökin lähetään Joensuuhun!!! Sielläpä sitten pyöritään :)

Hauskaa vappua myös teille!

Marielisa: Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen :) Meillä pojat ONNEKSI muuten ihan tykkää juhlavaatteista. Joillain sekin on taistelun takana!

Onnenkuiskauksia kirjoitti...

melkein meni päiväkahvi väärään kurkkuun... :D mainio postaus! :) viimeksi sentään sain vielä vaikutettua vanhimman pojan päätä kääntämään mutta saa nähdä kuinka kauan... sitä odotellessa siis... :)

Annimuori kirjoitti...

Sinun pojalla on just samanlaiset vaatteet alakuvassa kuin meidänkin vanhimmaisella.Ei kelpaa siistit farkut vaan lököä ja jos monenmoista tekstiä ja koristetta..Samat adidaksen superstarin lenkkarit kesää talvea ja uudet talvikengät lösöttää kaapissa.

Niin ja hullunhauskaa vappua koko poppoolle =)