20. helmikuuta 2010

Kevätkynttilät

Olenkin blogissani aikaisemmin tunnustanut, että olen varsinainen ketjupolttaja. Kynttilöitä palaa aivan järkyttäviä määriä ja lauhalla ilmalla pienet liekit riittäisivät lämmittämään pienen omakotitalon. Mies sitten puhaltelee enimpiä hien alkaessa valua ohimoilta ja minä kuljen perässä tikkuaskini kanssa tuikkien tuikkusia uusille tulille. Tulitikut ovat muuten se ihan ehdoton kynttilöitä sytytellessä! Niistä tulee niin ihana tuoksu (=käry), oih! Sytkäreissä ei ole ollenkaan sitä jotain. Pienenä muuten jopa söin poltetut tulitikut. Yäks! En tee niin enää, vaikka tuo ruoka maistuukin (että äiti, ei tertte olla huolissaan)


Mutta siis jokatapauksessa, tästä tulee nyt sitten kynttiläpostaus vaikka suurin osa ihmisistä varmaan on kerännyt kynttilänsä ja nauttii auringon ensisäteistä. Meillä kyllä myös nautitaan auringosta, sen valosta ja lämmöstä, mutta kynttilöistä ei luovuta kesähelteelläkään! Ne vain muuttuvat eri värisiksi, eikä niitä ihan niin aktiivisesti polteta. 


Viimeaikoina olen ollut varsin maltillinen sisustusostosten suhteen. Olen tarkoituksella jättänyt ostokset väliin ja tyytynyt vain selailemaan kuvastoja. Perjantaina tuli kuitenkin olo, että jotain "ihkua" olisi pakko saada tätä kevään tuloa juhlistamaan. Niinpä lähdettiin kiinalaisen lounaan jälkeen vähän "osteleen". Lompakossa rahaa vain muutama euro. Halvalla oli siis selvittävä.



Helppo ratkaisu keväisen tunnelman saavuttamiseksi olivat nämä ihanat keväiset kynttilät! Toivat ihanasti hempeää kevättä kotiin. Parasta on, että kauppaan (Pentik) jäi vielä monta ihanaa karkkiväriä, joita aion sieltä noutaa aina kevään edistyessä.

 

Kynttilöiden kaveriksi ostin kaksi minimini kuppia, joihin mahtuu joko tuikkukynttilä taikka sitten ihania pieniä karkkeja... Kuvaushetkellä ammottavat vielä tyhjillään. Nyt niissä on kynttilät. Karkit kun eivät mahtuneet niihin alkuunkaan :) Vetelen niitä tästä kilon pussista vierestä...


Koko viikon olin etsinyt myös sipulikukkaa. Toivelistalla helmihyasintti. Mistään en löytänyt! Kerkesin jo kirota kaupungin, kunnes perjantaina sitten löysin kuin löysinkin Prismasta ruokaostoksilla krookuksia!!! Nyt ne sulostuttavat viikonloppuamme ja odotan innolla niiden puhkeamista kukkaan! Eikö oo ihanat kiharat?

 

 

16 kommenttia:

Ira kirjoitti...

Vannon myös kynttilöiden nimeen kesät talvet. Helmililjoja kuin myös krookuksia löytyy tuosta meidän/teidän lähikaupasta... ;)

Viivu kirjoitti...

Oikeesti!!! Ihanaa! Sinne!

Päivi kirjoitti...

Hei!

Ihana asetelma! Helmihyasintteja minäkin löysin mutta en vielä krookuksia:) Kynttilöitä kans polteltu ja ehdottomasti tulitikuilla sytyttää:) Mukavaa viikonloppua!

Anne kirjoitti...

Moikka- täällä myös pyraniidi kesät, talvet ! Kynttilän liekillä on aina aika; iloon, suruun, juhlaan kuin arkeenkin joten annetaan palaa! Nuo vekkikynttilät palavat suht´kauniisti mutta PL-kynttilöiden voittanutta ei tietenkään ole.

Uuden Kuun Emilia kirjoitti...

Ihan ekaks täytyy sanoa, että kuvien tunnelma ei anna uskoa, että asutte "läävässä" kuten sanot. Niin ihana tunnelma ja kauniita kuvia!
mutta joo, tiedän, että niissä näkyy vain osa. Sinulla on kuitenkin taito taikoa kaunista mihin tahansa olosuhteisiin! :)

Meillä myös kynttilät vaihtuvat keväällä pastellisävyihin.
Krookus on ihana. Meillä ei ole vielä ollut mitään kevät kukkia.
Olenpa myös miettinyt, että mistä se Kelan Anssi niitä valkoisia tulppaaneja aina hakee, kun meillä täällä on vain keltaisia ja punaisia. Varmaan sieltä nummelasta sitten...

Jonna kirjoitti...

Oi miten kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Täällä kans yksi kynttilöiden "suurkuluttaja".. niitä on vain niin kiva poltella ympäri vuoden. Ja voi ihana aina keväisin niitä hempeitä värejä kynttilöissä! Havin vaaleanpunaiset tuikut on tosi kivoja myös! Voi, helmihyasintteja olen minäkin yrittänyt etsiä muttei ole vielä löytynyt..Kivaa sunnuntaita sinulle! -Jonna

Virpi kirjoitti...

Kauniita kuvia! Meillä myös poltellaan edelleen tasaiseen tahtiin kynttilöitä ja värit vain on vaihtuneet ihanan hempeisiin, vaaleanpunaista, vaaleanvihreää, vaaleansinistä ja sitä valkoista tietty myös. Helmihyasintteja tahtoo myös :)

LeenaJohanna kirjoitti...

Ihania kuvia teiltä ja ihana tunnelma.
Olen myös kynttilöiden ketjupolttaja.
Ihania keväisiä värejä sinulla noissa kynttilöissä.
Kivaa sunnuntai päivää!

Maarit kirjoitti...

Näyttää niin kauniilta nuo hempeän väriset kynttilät, että taidampa minäkin kokeilla! Kiitos vinkistä! :)
Ihana kun kevät on tuloillaan!
Lumimyräkän keskeltä... ihanaa sunnuntaita!

Niina K kirjoitti...

Juu sama täällä, eli kynttilöitä poltellaan vuodenajasta riippumatta. Rakastan niiden tuomaa kodikkuutta.

Elina kirjoitti...

No hei,ihku ihana päivä...vai
Kyllä kevättä ja matkaa jo odottaa,
kun sukat jalassa pyörii ja pakastaa. Hyviä unia ja terveisiä ihanalle perheellesi!t.elina

kati kirjoitti...

Kaunis väri kynttilöissä. Itse ostin juuri turkooseja ;)

Nina kirjoitti...

=D Oli hauskaa lukea kirjoituksesi...kynttilöiden tuikkeesta pidän minäkin valtavasti ja ehdottomasti tulitikkuja pitää käyttää,isäntä jaksaa vain kysellä mikä täällä haisee ;D

Suvi kirjoitti...

Hei Viivu :)

Olen toista kertaa täällä blogissasi :). Kun luin tuon profiilisi eilen, päätin että tulen uudelleen paremmalla ajalla lukemaan tänne, on niin paljon yhtymäkohtia omaan elämään :). Tosi kauniita kuvia täällä!

Miia kirjoitti...

On se kyllä ihan hassua, miten vuodesta toiseen tämä sama tapahtuu. Tietyt värit miellyttävät tiettyyn aikaan vuodesta, vaikka kuinka yrittäisi taistella vastaan. :) Ihania kuvia jälleen kerran, keväinen mieli jäi näistä. Minäkin näin ruokakaupassa krookuksia, mutta oli niin kamala kiire, että sinne jäivät vielä...

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia, joita osaat luoda hienosti :) Nyt tekee mieli saada sipulikukkia kotiin. Ja kynttilöitä polttelen miekin kaikkina vuodenaikoina (kesäkuuta lukuunottamatta!).