7. huhtikuuta 2010

Talojorinaa

Mahatauti alkaa olla taas tällä erää selätetty. Itselläni on vielä ylävatsa kuin ilmapallo. Monet naurut on sen kanssa saatu! Vanhin poika tulee hellyttävästi äänellen silittelemään mahaa ja sopertelee suloisesti: "ei kai siellä vaan ole rouvalla pullaset uunissa..." :D

Ei ole ei! 

Huomenna ajateltiintaas uskaltautua liikkeelle ja mennään katsomaan taas yhtä taloa. Odotukset eivät tällä(kään) kertaa ole korkealla. Voisin nimittäin jo etukäteen melkein varmaksi sanoa, että 102 nelön talo kolmella makuuhuoneella on meille auttamatta liian pieni. Periaatteena on silti pidetty, että kaikki vähänkin mahdolliset vaihtoehdot käydään katsastamassa. 

Ihan huvikseni kävin itseäni viihdyttääksen ja talokuumetta lietsoakseni Etuoven sivuilla etsimässä kohteita jotka olisivat meille (=minulle) mieleen. Kainuustahan näitä olisi aika turha etsiä, joten hakualueena oli koko Suomi. Haun kohteena siis:

 Omakotitalo
4-5 makuuhuonetta
 Neliömäärä vähintään 110
 Hinta korkeintaan 220 000€
 Rakennettu v. 1959 tai sitä ennen (tästä toki voidaan tinkiä...)

Ja tällaisia ihanuuksia löytyi esimerkiksi:

Varkaudesta

Pernusta (missä se on???)

Sastamalasta (yhä vaan monimutkaisemmaksi menee...)

sekä Ruokomäeltä

...ja vaikka sun mistä muualta. 
Mutta ei yhtään Kajaanista!



29 kommenttia:

Liina kirjoitti...

Olitpa löytänyt ihanuuksia!

Asunnon etsinnän kanssa kamppaillaan täälläkin ja tiedän niin sun tunteen kun ollaan mekin kateellisena välillä etuovesta käyty kurkkimassa mitä muualta sais omalla budjetilla...

Onnea huomiselle näytölle!

Arja kirjoitti...

Ihana toi eka talo!!!! Onnea huomiseen sinulle Viivu <3

Viivu kirjoitti...

Kiitos Liina!

Onnea teille myös talon etsintään! Itseasiassa eihän noistakaan tiedä olisivatko ne sitten loppujen lopuksi unelmia :) Tai ehkä olisivat, mutta millä budjetilla...

Putkiremppatarvetta en nimittäin alkanut selvittämään, mutta noin ainakin olemukseltaan varsin jyhkeitä talovanhuksia :)

Viivu kirjoitti...

Arja: Eka on ihana! Ja toka...ja kolmas... Mut toi neljäs oli varmaan sisätiloiltaan eniten miun makkuun.

Ihanan vaalea ja avara!!!!

Krista/Sisustus Villa Blanco kirjoitti...

Oi mitä kohteita!
Toi eka näyttää taivaalliselta, mutta taidan käydä kurkkaan ton Sastamalan, on aikas lähellä meitä... ;)

Onnea huomiselle!

Possumamma kirjoitti...

Vai, että pullat uunissa... LOL;D

malla kirjoitti...

tsemppiä katsantaan!ihania taloja!!!!

Heli kirjoitti...

Kaverini etsi aikanaan isoa taloa.. viisi lasta ja silleen.. ei ne löytäneet. Lopulta rakensivat. Mites se teidän rakennusajatus etenee..? Toisaalta kun kuitenkin on niin, että vanha talo remontteineen tulee yhtä kalliiksi tai kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen.. ja saattaapi tulla työläämmäksikin. Itestä välillä tuntuu tässä rempan hiiiiitaaaaasti edetessä että helpompi ois ollu rakentaa uusi...

Teija kirjoitti...

Onnea talokatsantaan! Hih, noi on välillä aika haskoja nuo paikannimet. :D

TainaSusanna kirjoitti...

Eikös noita voisi siirtää tänne Kajaaniin? Jonnekin kivalle paikalle, vaikka joen rantaan tms?? :D

Liisa kirjoitti...

Pärnu on Virossa. Ihania taloja olet bongannut.

Anis kirjoitti...

Aivan ihania taloja, harmi ettei ainoatakaan sillä seudulla. Onnea metsästykseen.

Petra kirjoitti...

Todella ihania taloja olet löytänyt. MEillä on vähän samat kutinat, etsimme taloa toisesta pitäjästä. Onnea talon etsintään.

Viivu kirjoitti...

Krista: No mutta siinäpä teille sitten oiva talo :) Vaikka en noita tosiaan sen tarkemmin rankannu, ihan vain "toi näyttäs potentiaaliselta" -periaatteella.

Possumamma: Sanos muuta!

Malla: Kiitti edelleen... Kauankohan te vielä jaksatte meitä tsempata!

Heli: On me jo heikkoina hetkinä tonttia katseltu. Mutta kun tässä on sellainen harha, että se rakentaminen tuntuu niin pitkältä ja työläältä prosessilta. Mieluisia tonttejakaan ei oikein ole tähän hätään tarjolla, ja sitten se valmistuminen venyy kuitenkin niin pitkälle. Kun etsii vanhaa, tulee se harhakuvitelma, että ehkäpä jo huomenna...
Tämä asunto on ihan oikeasti sellainen, etten voi kuvitella asuvani tässä edes ensi kesään asti.

Teija: No niin on :)

Taina Susanna: Asiaa selvitellään... ;) Van ei ne taida suostua...

Liisa: Hehe :D No niinpäs onkin!!! Ei tullut mielenviereenkään, että sieltä löytyisi taloja muualtakin kuin Suomesta. Ja sitten kun se minun mielestä oli vielä kirjoitettu tuollain suomalaisittain "Pernu" :D

Anis: Kiitos! Siekin se aina jaksat niin ihanasti kannustaa!

Kallion Elämää: Sitä samaa myös teille!!!

Hanna kirjoitti...

Oikein kivan näköisiä taloja, tsemppiä etsintöihin ja esitelyyn:)

Hannis kirjoitti...

Kerro sitten heti, mitä kävi :-) Ton ekan talon julkisivu oli aika ihana! Mennään vähän eri hintaluokissa, mitä täällä meillä Espoossa :-/ Asiasta kolmanteen, mietin täällä, saisikohan jostain mökkiä noin 70.-80.000e:la.. Hirveä mökkikuume, olis niin ihanaa kun olis joku oma paikka maalla!!

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa Ruokomäelle!Rakennus on vanha kyläkoulu jossa äitini on käynyt koulua :)

Elisa LPP kirjoitti...

Kaunis ja kiva blogi sinulla! Tulin heti vastavierailulle :)

allidaalia kirjoitti...

Ihania taloja! Voin kun noista jonkun sais!!
Kyllä se teidän unelma talo vielä löytyy :)
Onnea etsintään!

Anonyymi kirjoitti...

Eksyin sattumalta blogiisi ja tuntui niin tutulta kun huomasin sinun etsivän taloa etuovesta.Nykyisen asunnon löysimme myös etuovesta.Seikkailin siellä pari vuotta,kävimme monta,monta taloa katsomassa,toisia ensin ulkopuolelta ja jos ympäristö miellytti niin sitten saatoimme soittaa välittäjälle ja sopia näyttöaikakin.Seikkailin taas etuoven sivuilla ja löysin Kajaanistakin muutaman talon jossa on useampi huone.Oletko tutustunut kohteeseen jonka kohdenumero on 7058126 siis etuovessa.

sanna kirjoitti...

Mä harrastan tuota samaa asunto kuumeen nostatusta Etuovessa. Sieltä löytyy aina mita ihanempia vanoja kunnostustaan odottavia taloja.

Kyllä se oikea , oma koti veillä teidänkin eteen osuu :)

Annimuori kirjoitti...

Kiva tuo pienempi punainen.Itsekin katson ainakin kerran viikossa etuoven talo tarjontaa vaikka talo ostettu vasta 4 vuotta sitten.
Olisi niin ihanaa omistaa vanha talo jossa hirsiseinät ja rempata sitten itsensä uuvuksiin.Mutta maksetaanpas tätä ensi vähän aikaa....

Viivu kirjoitti...

Kiitos Hanna! Tänään onkin tää tsemppimieli taas vähän päässyt lässähtämään ;)

Hannis: Täytyypä kertoa! Odotukset vaan on taas sen verran matalalla, että ihan suoraan tähän voisin jo laittaa, että liian pienihän se on, mutta mennäänpähän kattomaan... :) Tuntuu edes, että jotain tapahtuu talorintamalla kun käy taas turhan lenkin heittämässä :)

Anonyymi: Tuo talo on aivan ihana! Jotenkin ihastuin kamalasti sen sisätiloihin. Olisihan se pitänyt arvata, että se on koulu :)

La Petite Princesse: Tervetuloa! Ja samat sanat omasta blogistasi :)

Allidaalia: Niinhän se toivottavasti löytyy... Nyt on herännyt taas toivonkipinä, että jospa tarjonta lisääntyy kevään korvalla.

Anonyymi: Olen etuoven kanta-asiakas :) Huomaan kyllä heti, jos uusia kohteita tulee myyntiin. Olen tuohon ehdottamaasikin ohteeseen tutustunut, mutta ei ollut meidän juttu. Kiitos silti vinkistä :) Joskushan se sitten sattuu kohdilleen...

Sanna: Täällä toinen ilmoittautuu! Vaikka ne kohteet onkin ihan mualla, se ainakin mulla nostattaa uskoa siihen, että noita ihanuuksia kuitenkin on myynnissä :) Välillä kun tuntuu, että kaikki talot on hävinny maailmasta...

Annimuori: No justiinsa tuollasesta remppaihanuudesta(???) täällä haaveillaan, kun nyt olisi mahdollisuus se ostaa kun ei ole omaa kattoa pään päällä. Pahoin pelkään, että tästä kuitenkin vielä joudutaan muutamaksi vuodeksi johonkin väliaikaisratkaisuun...

Anonyymi kirjoitti...

x

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Muuttakaa Varkauteen! On tuo talo sen arvoinen;)

anrinko kirjoitti...

No höh! Tuolla rahalla luulisi saavan sieltäkin...jos mulla olis tuo rajana, olisi se unelmien taloa irronnut jo moneen kertaan.
Olen tuota alinta taloa katsonut joskus itsekin, mutta aivan liian iso se on.
Meillä kun ihan MAX hintana 180000e niin on vähän vaikeeta talon löytäminen...=(
Tiedän mitä siis tunnet...mulla katselutauko koska en jaksa tuota rumbaa nyt. Tuli ähky ja ärsytys!
(Tosin miehen työkaverin ystävä laittaa talonsa myyntiin 149000e eli sitä nyt tarkoitus mennä katsomaan. Ei ole hajuakaan koosta tai tyylistä, mutta pitäähän tuokin katsastaa kun miehelle sitä tarjottu ekana...eihän sitä koskaan tiedä.)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Ensimmäinen talo ulkoapäin ihana.
Toivottavasti käy tuuri tällä kertaa!

sinkkumutsi kirjoitti...

Kauniita taloja olet löytänyt!!
Ekaa kertaa käyn kommentoimassa blogiasi!! Oikein kiva, tykkään. Sait musta heti vakkari lukijan.
tsemppiä talon etsintään"

Viivu kirjoitti...

Mia: Voi kun noita työpaikkoja vois siirrellä, niin het lähtisin!

Anrinko:Tuo ähky on aika tuttu tunne. Muakin välillä jo väsyttää tää etsiminen, mutta kun pakko olis päästä omaan! Meillä on vuokranantajana seurakunta, ja ne oli jo suunnitelleet muuta käyttöä tälle asunnolle, joten senkään puolesta ei viittis hirveen pitkään venyttää...

Ulla-Kristiina: Eipäs käynyt :(
Ehkä ens kerralla!

lattenainen: Tervetuloa mukaan!!! Ihanaa kun tänne aina jokunen uusikin eksyy :)