2. toukokuuta 2010

Lelulaatikko

Kesä tarttui vappureissusta takinliepeeseen ja seurasi aina kotiin asti. Heti kotiin palattua oli ihan pakko kaivaa vaatehuoneesta valkoiset verhot esiin ja vaihtaa ne olohuoneeseen. Kesällä verhojen täytyy mielestäni olla ihan ehdottomasti valkoset ja keveät. Eipä haittaa vaikka näkyisi vähän läpikin. Kesä saa paistaa reilusti sisään eikä verhoja ole tarpeen aina edes sulkea.


Sohvatyynyt pyörivät pesukoneessa ja sohva on aika ankean näköinen (tai no päälliset tietysti, tyynyt odottelevat puhtaalta tuoksuvia päällisiä vaatehuoneessa) koska valkoisia ovat nekin. Aika tiheään niitä saa kolmen lapsen ja kahden koiran huushollissa olla pesemässä, mutta valkoisista sohvatyynyistä en silti luopuisi.



Viimeaikoina olen raapinut päätäni tytön lelujen suhteen kun niiden määrä vain lisääntyy lisääntymistään, eikä olohuoneessa ole ollut niille kunnollista säilytystilaa. Niinpä kaivoin poikien huoneen kätköistä tämän ikivanhan puulaatikon, jonka olen joskus aikanaan ostanut kirppikseltä muutamalla eurolla.


Se saa tästä eteenpäin toimittaa lelulaatikon virkaa.


Havaittiin heti hyväksi.
Lelut on kiva viskoa laatikosta ympäri olohuonetta :D


Huonetuoksuksi valitsin puhtaan puuvillan.

Vapun jälkeen olen aikalailla levännyt ja valmis käymään taas talon etsinnän kimppuun.
Olen pyöritellyt päässäni uusia strategioita ja toivon, että ne vihdoin alkaisivat tuottaa tulosta...
Aurinkoa viikkoosi!!!
Olette ihan parhaita!



15 kommenttia:

Ira kirjoitti...

Totta -valkoiset verhot kuuluvat kesään! Ja miten ihana puulaatikko toimittamaan lelulaatikon virkaa.
Aurinkogonpaistetta etenkin talon etsintään ja nähdään tiistaina!

Tuire kirjoitti...

Hieno lelulaatikko!
Kyllä siitä kelpaa leluja viskoa. :)

Verhot ovat kuin kesäunelma.

Viivu kirjoitti...

Ira: Hihii... vähän jo jännittää onko meillä hyvä vai tosihyvä koulutus :D
Mukava nähdä kaikesta huolimatta!

Tuire: Juu, kesä tuli kerralla :) Ihanan valosaa!!! ...vaikka ulkona sataa ja on harmaata.

LeenaJohanna kirjoitti...

Ihana lelulaatikko.
Kyllä valkoiset verhot kesään kuuluvat ehdottomasti.
Kivaa alkanutta toukokuuta ja alkavaa uutta viikkoa!

Eevi kirjoitti...

Aivan... valkoiset verhojen olla pitää, mulla on noiden paksumpien "talviverhojen" tilalle ollut jo jonkin aikaa hakusessa keveämmät ja kesäisemmät, vielä ei ole löytyny mieluista kangasta eikä valmisverhoja.
Ihana vanha puulaatikko, varmasti ajaa hyvin lelukopan virkaa :)

Hanna kirjoitti...

Voi miten ihana tuo lelulaatikko!!! :)

Jonna kirjoitti...

Ihanat verhot, tuo niin kivasti valoa sisälle! JA tuo lelulaatikko,aivan ihastuttava! Toivon niin kovasti, että löytäisitte unelmien kodin <3 Aurinkoista viikkoa toivottelee Jonna :)

Ruusa kirjoitti...

Ihana ruukku! Mistä olet tuota huonetuoksua ostanut?
Mukavaa viikkoa!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Ihanan valoisaa saavat aikaan kevyet valkoiset verhot.
Meillä on verhot ainoastaan keittiössä. Siihenkin tottuu, enkä enää haluaisikaan verhoja. Toisilla niitä kyllä ihailen.
Mukava lelulaatikko. Olisiko pyörät alla mitään?

Oikein mukavaa toukokuuta sinulle!!

Viivu kirjoitti...

Kiitos ihan kaikille kommenteista! Ilahdutatte aina niin kovasti!

Tuo tuoksu on Party Liten Puhdas puuvilla. Tykkään yksinkertaisen kauniista pullosta ja kestävästä tuoksusta. Tuohon kuuluu vielä luonnonruokotikutkin tuoksua levittämään, mutta olohuoneessa näin alkuun riittää ihan ilman tikkujakin :)

Ulla-Kristiina: Itseasiassa jos meillä olisi kauniit ikkunat, voisin hyvinkin kuvitella eläväni ainakin välillä ilman verhoja :)

Pyörät olis varmasti näppärät, mutta taidan antaa olla ihan noin :) Ei pääse neiti huristelemaan ympäriinsä...

Hanna kirjoitti...

Kiva lelulaatikko, minulla tuota huonetuoksua suihkepullossa on muuten ihan kätevä,iloista viikonalkua ja tsemppiä talon metsästykseen.

Rauhantuomari kirjoitti...

Kesä ja vuoden paras talomarkkinasesonki edessä! Tiedä mitä löydätte! :)

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Ihana lelulaatikko. Tuo Puhdas puuvilla on kesäaikaan suosikkituoksuni.

Pakko vielä palata hieman kommentoimaan Joensuuta ;) Oli kyllä melkoinen vappukeli, mutta hauskaa teillä näytti olleen sateesta huolimatta. Me olimme myös samaisessa kaupungissa ja eilen ihmettele voimakasta raekuuroa, koska iski lastemme vauvaserkun ristiäisten aikaan.

Onnea talomarkkinoille!

sanna kirjoitti...

Tuolelulaatikko on kiva! Ja valkoista sen olal pitää kun kesää kohden mennään :)

Annimuori kirjoitti...

Ehdottomasti, valkoiset verhot kesällä jotta auringon säteet pääsevät sisään.Saa sitä taas talvella pimeydessä möllöttää.Just ihana lelullaatikko, kelpais meillekin.