31. elokuuta 2009

Äiti voisitsä paikata mun housut

- Äiti voisitsä paikata mun housut?

- No miten ne pitäs paikata?

- No kyl sä tiiät mikä on siistii...

- Käviskö virkattu paikka?

- JOOO! Virkkaa tähti!

- Okei, yritetään! Valitse väri...




Hmmm... mitähän tohon nyt sanois...

Voi noita nykyajan nuaria!

...ja voi voi tuota vinksahtanutta sakaraa!


Pallottelua todellakin!!!

Nyt ärsyttää!!!
Kympillä!!!

Kaikki meni taas pieleen talon suhteen.
Taas luvattiin neuvotella,
taas neuvottelut peruttiin kaksi tuntia ennen tapaamista!

Tässon nyt jotain tosi outoa.

Pitäkööt talonsa!!!

Me ei olla enää siitä mitään tarjoamassa.

Grrrr!

Pallottelua

Pallot kasvavat lapsen myötä.



Olen jäänyt näihin kirjaimellisesti koukkuun.
Ohje Pieni Sukkapuoti -blogista.
Kiitos kaima ihanasta ohjeesta!!!


30. elokuuta 2009

Vauvan tuoksua




Minulla on krooninen vauvakuume,
ja se alkaa näköjään näkyä näissä minun tekeleissänikin.
Se iskee aina ja kaikkialla, silloin kun sitä vähiten odottaa.

Poikien syntymän jälkeen yritin tukahduttaa sen haalimalla kotimme
lähes täyteen lemmikkieläimiä.
Kaksi koiraa, hamsteri, seitsemän hiirtä, ja kani
tulivat adoptoiduksi perheeseemme ennen Vean syntymää.

Kuume nousee edelleen, mutta nyt on keksittävä toiset kanavat.
Lapsiluku on täynnä (onhan?) ja eläimiäkin on omiksi tarpeiksi.
(Vaikka se lehmä olisikin ihana)

Josko vaikka tekisin näitä kortteja...
Näin aluksi.


Ai niin, ja näitä muuten myytävänä putiikissa :)
Mutta senhän te jo arvasittekin!
Myös kaksi uutta tiskirättiä taas vaihteeksi :)

Ihanaa ja jännittävää ensi viikkoa meille ihan jokaiselle!




Kortteja




Pitkästä aikaa oli taas aikaa istahtaa.
Aivan innostuin uusista korteista ja ihanasta
vihreän sävystä.
Vihreä väri ei ole lempparini, mutta
täytyy sanoa, että tämä uppoaa ja lujaa!!!


28. elokuuta 2009

Lehmityttöjä...ja poikia

Ihan sydäntä särkee kertoa:
Se ei ollut se oikea.

MUTTA

En ole pahoillani, koska käynti poiki jotain muuta...
Jotain pieniä toivonkipinöitä ja mahdollisuuksia ensi viikoksi.
Siksipä en ole laisinkaan harmissani,
vaan ehkäpä toiveikkaampi kuin pitkään aikaan...




Nyt kuitenkin unohdetaan taloasiat pariksi päiväksi ja keskitytään viikonlopun viettoon.
Kävimmekin alkajaisiksi koko perheen voimin maalaismarkkinoilla ihmettelemässä eläimiä
ja Suomen kesän runsasta satoa. Olipa ihanaa!!!


Jos mulla olisi se oma talo ja iso piha, olisin varmasti lähteny markkinoilta lehmä kainalossa :)
On ne niin sulosia.


27. elokuuta 2009

Haaveet nostaa taas päätään...


Pitäisi malttaa olla hiljaa ja odottaa, mutten malta!
Tuntuu siltä, että haluan jakaa teidän ihanien kanssa nämä vaiheet,
vaikka varsin todennäköistä on, ettei tämäkään ole se oikea...
Jokatapauksessa
tällainen talo tuli myyntiin tänään...
Huomenna mennään katsomaan...

Vasta katsomaan siis...
Mutta toivoa on taas
:D



Syksy, mikä ihana tekosyy!

Ja siinä sen seuraukset :)

(nurinkurin neule, LINDEX)

Sattuneista syistä neuleet tahtovat tarttua käsipuoleen kauppareissuilla.
Välillä päivät ovat liian lämpimiä näille syksyn ihanuuksille,
mutta viime yönä tämäkin neuleliivi pääsi jo tositoimiin. Jouduimme nimittäin käymään tukkoisen pikkuisemme kanssa päivystyksessä röörejä aukomassa. Sen verran tuskaista oli "nukkuminen" jota ei kyllä nukkumiseksi voinut kutsua. Prinsessalla on pienenä valuvikana halkio suulaessa, ja sen seurauksena korvatulehduksille on erityinen alttius. Onneksi korvat kuitenkin ainakin vielä olivat kunnossa. Toivottelivat tervetulleeksi aamulla uudestaan, mutta minusta näyttää, että pahin alkaa olla jo takana. Kuume on laskenut ja 3 tuntia yhtenäistä unta takana!!! JEE!!!


Minä puolestani olen roikkunut aamupäivän pöntön reunalla migreenin kourissa kahden valvotun vuorokauden jälkeen. Tai no onhan sitä unta ollut, mutta tunnin pätkissä enimmillään. Tällaisten öiden jälkeen sitä taas arvostaa sitä, että lapsi yleensä nukkuu hyvin.




Kunhan prinsessa tuosta toipuilee,
päästään testaamaan hänenkin neulettaan.

26. elokuuta 2009

Aamukahvilla osa 3

Nyt se sitten vihdoinkin tapahtui!
Ensimmäinen ihan ihka aito ja oikea aamukahvi kolmeen vuorokauteen!!!
Mitä muuta ihminen enää tarvitsee.

Onneani hieman himmensi kiljuva ja räkää valuva lapsi kainalossa.
Eilisillasta asti on kaikki ollut huonosti.
Räkä valuu,
nenä pärskii.
Ei nukuta noin,
ei nukuta näin,
ei nukuta mitenkään päin.
Äiti on siis tänään vähänpaljon väsynyt.


Kahvia juodessani mietiskelin syntyjä syviä. Blogimaailmassa olen törmännyt uuteen ilmiöön. Kanssamatkaajista osa uupuu matkan varrelle. Mieleen hiipii ajatus, onko tässä mitään järkeä. Se on ihan ymmärrettävää. Nimittäin jos totta puhutaan, niin siitä järjestä en kyllä tiedä. Mutta on tämä vain niin mahdottoman mukavaa! Ja jos itse iloitsee tekemisestään, niin eikö se silloin jo kannata. Olipa siinä sitten järkeä tahi ei.

Kyllähän se ajatus hiipii välillä omaankin mieleen kun tämä meikäläisenkin kuulumisten taso on taas tällä hetkellä luokkaa Onko mamma saanut aamukahvinsa nautittua vaiko eikö, mutta sellasta se välillä on, kotiäidin elämä. Ei tästä menestyselokuvaa tulisi, ja siksipä jatkan blogin kirjoittamista. Ihan vaikka omaksi ilokseni!


25. elokuuta 2009

Hirveesti hommaa

Ihminen on uskomaton.
Kun se on muka lomalla, se kehittää itselleen hirveesti hommaa.
Minä nautin pienestä puuhastelusta.
Ei kai sitä osaisi paikallaan ollakkaan.

Tänään olen innoissani laittanut arpajaisvoitot taipaleelle.
Ilo on ollut huomata, kuinka tänne aina tupsahtelee uusia ystäviä seuraamaan elämän menoa
ja mikä parasta, jakamaan myös osan omastaan oman blogin, taikka sitten ihanien pienten viestien kautta, Jokakerta niistä aina ilahtuu yhtäpaljon! Ihanaa tavata samanhenkisiä ja erilaisiakin ihmisiä. Aina kuitenkin löytyy jokin yhteinen kosketuspinta elämään.



Samalla aloittelin myös ikuisuusprojektiani taas uudestaan. Viikko sitten sain lajiteltua kuopuksen vaatteet suunnilleen sopiviin ja liian pieniin. Niiden eteenpäin laittaminen kuitenkin jäi. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa vaatteiden kuvaamisen ja listaamisen huutikseen vihdoin!


Jos tiedät jonkun, joka tarvitsee vauvanvaatteita kokoa 50-62cm, niin nyt kannattaa vinkata! On nimittäin ihan mahdottoman ihania vaatteita tarjolla. Hyväkuntosiakin ovat kun vain pari kertaa käytetty. Tämä äiti vähän hurahti noihin tyttöjen vaatteisiin :D


Aamukahvilla osa 2

Voiko ihanammin päivän enää alkaa?

Kuppi kuumaa kahvia ja sukellus blogimaailmaan.

Oikea kahvi oli edelleen loppu.
Kauppaan ehditään vasta tänään, mutta kaapista löytyi vielä cappucinojauhetta josta rakas vanhin poikani keitti meille aamukahvit.
Maailman parasta kahvitteluseuraakin siis :)




Samalla lisäilin putiikkiin tämän ihanan luonnonvalkoisen, kaksinkertaisen patalapun.
Isotöinen, mutta itse olen siihen aivan ihastunut!


24. elokuuta 2009

Homman nimi


Minulta on kysytty millaista taloa etsimme, ja ajattelin ihan näin yhteisesti tehdä uusille lukijoille pienen meriselvityksen siitä, kuinka me tänne oikein jouduimme, ja miksi me tässä loukussa edelleen asumme.

Olemme siis aikaisemmin asuneet Joensuussa. Siellä opiskelimme ja saimme elää mukavasti yli 12 vuotta. Kuusi vuotta sitten ostimme ensimmäisen pienen omakotitalomme. Oltiin vielä opiskelijoita, joten budjetti oli varsin vaatimaton ja neliöitä vain 86,5. Olimme silti onnellisia pienessä "mökissämme" ja pikkuhiljaa se alkoi muokkautua oman näköiseksemme.

Puolitoista vuotta sitten mieheni valmistui, ja heti oli selvää, ettei Joensuusta tulisi löytymään töitä kemian tohtorille. Mies alkoi kulkea viikot Kajaanissa töissä, ja minä odottelin kotona perheen kolmatta tulokasta. Halusin synnyttää Joensuussa. En pitkin hampainkaan olisi halunnut lähteä. Pikkuhiljaa ajatus alkoi kuitenkin kypsyä, ja joulun tienoissa päätimme muuttaa koko perhe Kajaaniin. Talo myytiin samantien, mutta saimme asua siinä toukokuun loppuun.

Koko ajan etsimme Kajaanista sopivaa omakotitaloa, mutta sitä ei löytynyt. Niinpä totuttauduin ajatukseen, että muutamme aluksi kaupungin vuokra-asuntoon, koska tarpeeksi isoja ei muuten ollut tarjolla. Muuttopäivä oli järkyttävä! Ajoimme lapsinemme, koirinemme tavaroinemme talon pihaan. Asunto oli asuinkelvoton! Tuntien neuvottelujen jälkeen kaupunki lupasi remontoida sen meille. Menin pihalle syöttämään vauvaa. Valehtelematta viiden minuutin aikana näin kaksi perheriitaa ja naapurin konttaavan kännissä perse paljaana taksiin. Lapset itkivät sisällä ja pelkäsivät. Pakkasin laukkuni ja ilmoitin, että tänne ei jäädä!!!

Tunnin mietimme, mitäs nyt. Ajelin kolmen lapsen kanssa vieraassa kaupungissa autolla ympäriinsä, ja ajattelin ettei se voinut olla totta! Samantien äiti soitti tietävänsä seurakunnan omistaman asunnon, joka oli vapautumassa. Tunnin sisään edelliset vuokralaiset olivat hakeneet loput tavaransa ja vapaaehtoinen siivousryhmä oli siivoamassa asuntoa meille. Saimme siis katon päämme päälle.

Nyt sitten etsimme edelleen taloa. Omaa. Tarkoitus olisi se ostaa, ei vuokrata. Mielummin vanha kuin uusi, rintamamiestalo tai vastaava, mutta tässä tilanteessa kaikki huomioidaan! Rakentamistakin on harkittu, ja se on pieni mahdollisuus, mutta minä NIIN toivoisin, että löytäisimme mieleisen valmiina! Ja tietysti kohtuuhintaan. Yhden ihmisen tuloilla ei linnaa osteta.

Mutta kuten sanontani kuuluu,
KOTINI ON MÖKKINI!

Ei tässä siis linnaa etsitkkään vaan paikkaa, missä voisi maata rapsuttaa
ja nurkkia maalailla.




Keittiö

Huomaan vältteleväni kuvia kodistamme, vaikka alunperin tämän piti olla nimenomaan sisustusta ja omaa ympäristöä ja elämää käsittelevä blogi. Olen taas ollut NIIN tympiintynyt tähän ympäristöön, että näen punaista jokaisesta kuvasta joka on tässä nykyisessä asunnossamme otettu. En edes osaa kutsua tätä kodiksi. Se tuntuu edelleen hassulta.

Ajattelin nyt kuitenkin joitain kuvia räpsiä. Ehkä näitä joskus sitten katsoo kuitenkin muistellen. Onhan tämä ainutlaatuista aikaa pienten lasten kanssa, ja elämään mahtuu paljon iloa ja iloisia asioita, vaikkei sitä fyysistä kotia olekkaan. Ehkä koti kuitenkin syntyy perheestä. Siitä, että saadaan olla yhdessä. Olipa se ympäristö millainen tahansa.


Tämä on meidän arkipöytä. Keittiö on niin pieni, ja kulmikas, ettei sinne mahtunut oma ruokapöytämme mitenkään päin. Äiti ja isä sitten lainasivat tällaisen pienen käyttämättä jääneen nelituolisen kokonaisuuden. Ikinä en olisi tällaista kotiini ottanut! Mutta on sen ääressä jo monet aamupalat nautittu. Tuo lamppu on oikeasti joululamppuni, johon kuuluu tähtivarjostin. Nyt laitoin siihen väliaikaisesti tuollaisen perinteisen. Saatiin pieni valopilkku keittiöön. Muuten kun siellä onkin sitten vain loisteputket. Katossakin!!! (Huokaa syvään...)

Kellokin on vinossa. Se ruuvi nyt vain oli porattu siihen kohtaan. Uusia reikiä ei olla näihin kiviseiniin porattu, kun toivo elää, että tilat saisivat mahdollisimman pian meidän jälkeen ihan muuta käyttöä. Uusia asukkaita tähän ei enää tule. Olemme siis viimeiset. Toivottavasti enää hetken aikaa...


Vea on tyytyväinen kotiinsa. Onhan keittiön oven karmissa ihan oma hyppykiikku! Aura vartioi leikkihetkeä.


Isoveikka laittoi oman perhosen hyppykiikun korkeudelle, että sisko voi sitä hyppiessään katsella. Olen punninnut vaihtoehtoa alkaisinko maalaamaan nämä ovenkarmit valkoisiksi. Se toisi hieman valoisuutta ja oman näköistä ilmettä asuntoon, mutta takaraivossa kuitenkin toive, ehkä me jo ensi viikolla päästään täältä omaan kotiin...


Aamukahvilla

Se mun aamukahvi,
se on tuolla.


Vaikka sen pitäsi olla tuolla.


Ne oli viimeset porot...
Joita ahneuksissani jatkoin cappucinojauheella.
Ei vissiin sopinu.

Ja kahvileipäki olisi ollu tuoretta.


Vissiin vaan mulle voi käydä näin...


Arvontakeittoa aamupalaksi

Jännittävät asiat on hyvä hoitaa pois alta heti aamulla.
Niinpä aamupalan ohessa meillä keiteltiin toistakin soppaa.

Parhaista raaka-aineista.



Suurella tunteella.




Ja toinen, lupaamani ylläri



Syksyinen tiskirätti.

Sydämelliset onnittelut voittajille!!!

Ja kiitokset kaikille teille ihquille osallistumisesta!!!