Minulta on kysytty millaista taloa etsimme, ja ajattelin ihan näin yhteisesti tehdä uusille lukijoille pienen meriselvityksen siitä, kuinka me tänne oikein jouduimme, ja miksi me tässä loukussa edelleen asumme.
Olemme siis aikaisemmin asuneet Joensuussa. Siellä opiskelimme ja saimme elää mukavasti yli 12 vuotta. Kuusi vuotta sitten ostimme ensimmäisen pienen omakotitalomme. Oltiin vielä opiskelijoita, joten budjetti oli varsin vaatimaton ja neliöitä vain 86,5. Olimme silti onnellisia pienessä "mökissämme" ja pikkuhiljaa se alkoi muokkautua oman näköiseksemme.
Puolitoista vuotta sitten mieheni valmistui, ja heti oli selvää, ettei Joensuusta tulisi löytymään töitä kemian tohtorille. Mies alkoi kulkea viikot Kajaanissa töissä, ja minä odottelin kotona perheen kolmatta tulokasta. Halusin synnyttää Joensuussa. En pitkin hampainkaan olisi halunnut lähteä. Pikkuhiljaa ajatus alkoi kuitenkin kypsyä, ja joulun tienoissa päätimme muuttaa koko perhe Kajaaniin. Talo myytiin samantien, mutta saimme asua siinä toukokuun loppuun.
Koko ajan etsimme Kajaanista sopivaa omakotitaloa, mutta sitä ei löytynyt. Niinpä totuttauduin ajatukseen, että muutamme aluksi kaupungin vuokra-asuntoon, koska tarpeeksi isoja ei muuten ollut tarjolla. Muuttopäivä oli järkyttävä! Ajoimme lapsinemme, koirinemme tavaroinemme talon pihaan. Asunto oli asuinkelvoton! Tuntien neuvottelujen jälkeen kaupunki lupasi remontoida sen meille. Menin pihalle syöttämään vauvaa. Valehtelematta viiden minuutin aikana näin kaksi perheriitaa ja naapurin konttaavan kännissä perse paljaana taksiin. Lapset itkivät sisällä ja pelkäsivät. Pakkasin laukkuni ja ilmoitin, että tänne ei jäädä!!!
Tunnin mietimme, mitäs nyt. Ajelin kolmen lapsen kanssa vieraassa kaupungissa autolla ympäriinsä, ja ajattelin ettei se voinut olla totta! Samantien äiti soitti tietävänsä seurakunnan omistaman asunnon, joka oli vapautumassa. Tunnin sisään edelliset vuokralaiset olivat hakeneet loput tavaransa ja vapaaehtoinen siivousryhmä oli siivoamassa asuntoa meille. Saimme siis katon päämme päälle.
Nyt sitten etsimme edelleen taloa. Omaa. Tarkoitus olisi se ostaa, ei vuokrata. Mielummin vanha kuin uusi, rintamamiestalo tai vastaava, mutta tässä tilanteessa kaikki huomioidaan! Rakentamistakin on harkittu, ja se on pieni mahdollisuus, mutta minä NIIN toivoisin, että löytäisimme mieleisen valmiina! Ja tietysti kohtuuhintaan. Yhden ihmisen tuloilla ei linnaa osteta.
Olemme siis aikaisemmin asuneet Joensuussa. Siellä opiskelimme ja saimme elää mukavasti yli 12 vuotta. Kuusi vuotta sitten ostimme ensimmäisen pienen omakotitalomme. Oltiin vielä opiskelijoita, joten budjetti oli varsin vaatimaton ja neliöitä vain 86,5. Olimme silti onnellisia pienessä "mökissämme" ja pikkuhiljaa se alkoi muokkautua oman näköiseksemme.
Puolitoista vuotta sitten mieheni valmistui, ja heti oli selvää, ettei Joensuusta tulisi löytymään töitä kemian tohtorille. Mies alkoi kulkea viikot Kajaanissa töissä, ja minä odottelin kotona perheen kolmatta tulokasta. Halusin synnyttää Joensuussa. En pitkin hampainkaan olisi halunnut lähteä. Pikkuhiljaa ajatus alkoi kuitenkin kypsyä, ja joulun tienoissa päätimme muuttaa koko perhe Kajaaniin. Talo myytiin samantien, mutta saimme asua siinä toukokuun loppuun.
Koko ajan etsimme Kajaanista sopivaa omakotitaloa, mutta sitä ei löytynyt. Niinpä totuttauduin ajatukseen, että muutamme aluksi kaupungin vuokra-asuntoon, koska tarpeeksi isoja ei muuten ollut tarjolla. Muuttopäivä oli järkyttävä! Ajoimme lapsinemme, koirinemme tavaroinemme talon pihaan. Asunto oli asuinkelvoton! Tuntien neuvottelujen jälkeen kaupunki lupasi remontoida sen meille. Menin pihalle syöttämään vauvaa. Valehtelematta viiden minuutin aikana näin kaksi perheriitaa ja naapurin konttaavan kännissä perse paljaana taksiin. Lapset itkivät sisällä ja pelkäsivät. Pakkasin laukkuni ja ilmoitin, että tänne ei jäädä!!!
Tunnin mietimme, mitäs nyt. Ajelin kolmen lapsen kanssa vieraassa kaupungissa autolla ympäriinsä, ja ajattelin ettei se voinut olla totta! Samantien äiti soitti tietävänsä seurakunnan omistaman asunnon, joka oli vapautumassa. Tunnin sisään edelliset vuokralaiset olivat hakeneet loput tavaransa ja vapaaehtoinen siivousryhmä oli siivoamassa asuntoa meille. Saimme siis katon päämme päälle.
Nyt sitten etsimme edelleen taloa. Omaa. Tarkoitus olisi se ostaa, ei vuokrata. Mielummin vanha kuin uusi, rintamamiestalo tai vastaava, mutta tässä tilanteessa kaikki huomioidaan! Rakentamistakin on harkittu, ja se on pieni mahdollisuus, mutta minä NIIN toivoisin, että löytäisimme mieleisen valmiina! Ja tietysti kohtuuhintaan. Yhden ihmisen tuloilla ei linnaa osteta.
Mutta kuten sanontani kuuluu,
KOTINI ON MÖKKINI!
Ei tässä siis linnaa etsitkkään vaan paikkaa, missä voisi maata rapsuttaa
ja nurkkia maalailla.
KOTINI ON MÖKKINI!
Ei tässä siis linnaa etsitkkään vaan paikkaa, missä voisi maata rapsuttaa
ja nurkkia maalailla.
