25. toukokuuta 2010

Pikkuinen lintu

Voi teitä kun kerralla rykäsitte kaksi sataa lukijaa täyteen!!! Huomenna laitan arvonnan pystyyn, olette te sen ansainneet.

Tällä kertaa lapset saavat toimia tunteiden tulkkina... Niin osuvia kuvia molemmat pojat toivat koulusta tällä viikolla. Veeti oli piirtänyt ja maalannut kuvan kodista ja sen ympäristöstä. Täällä me siis asumme: betonisen kirkon alakerrassa on pieni puinen ovi, josta meille tullaan sisään. Naapurissa asuu äkäinen mummo, joka ei voi sietää lapsia. Sen mummon auto piti tietysti myös piirtää kuvaan.



Minulta on monta ketaa kysytty miten jaksan elämää tällaisissa olosuhteissa. Kuulin perjantaina erittäin opettavaisen tarinan ja haluan jakaa sen teille. Hauskaa tarinassa oli se, että minua on usein verrattu pikkulintuun. Tarina kertoo siis pienestä linnusta...

"Olipa kerran pikkuinen lintu. Se oli aivan kyllästynyt oloihinsa ja päätti lähteä kauas pois parempaa elämää etsimään. Kun se oli lentänyt jonkin matkaa, tuli sille hyvin kylmä, ja se jäätyi umpijäähän. Jäinen lintu ei tietenkään voinut lentää, vaan se tipahti keskelle suurta peltoa. Sillä kävi tuuri, sillä pellolla sattui asustamaan lehmä. Juuri kun lintu oli kuolemaisillaan, kulki lehmä ohi ja kakkasi linnun päälle. Pikkuhiljaa lämmin, tuore lanta alkoi sulattaa lintua ja pian se oli taas voimissansa. Huomattuaan mihin oli joutunut, lintu avasi nokkansa ja alkoi huutaa ja sirkuttaa äkäisesti suureen ääneen. Juuri samalla  hetkellä ohitse kulki kissa, joka ei haistanut lintua, mutta kuuli sen äänen ja nappasi sen suuhunsa. Sen pituinen se lintu."


Mitä me opimme tästä?

Kun sinusta tuntuu, että olet hukkumaisillasi ******n,
älä aukaise suutasi, vaan odota vielä hetki.
Kaikki tapahtuu sinun parhaaksesi.

 
Tähän minäkin uskon, ja se auttaa minua jaksamaan, vaikka välillä olo onkin kuin *****n hukkuvalla.

Siinäpä tämän päivän syvällinen ajatus... Miettikää sitä :) Huomenna pääsen onneksi kaupoille ystävän kanssa hieman tuulettumaan ja meinaan ostaa pihakukat tähän asfalttiviidakkoon. 




Ja sen arpajaispalkinnon teille tietysti :)

Alemmissa kuvissa Essu ja Aura katsastavat potentiaalisia kukkapaikkoja...


...Niin ja meidän pojathan tosiaan ovat jo 8 ja 11... Eivät mitään Picassoja ;) mutta äidille nämä ovat sitä parasta taidetta!


Ihan tavallinen tarina

Aamuheippa täältä sateisesta Kajaanista! Huikeat 100 000 vierailua on nyt täynnä (ISO KIITOS siitä teille kaikille, etenkin äidille joka jaksaa aina käydä täällä kurkkimassa ja kommentoi sitten tekstiviestillä :D )Vieläkään en starttaa luvattua arvontaa, koska odotan, että tuo lukijalaskuri pyörähtää sinne kahden sadan paremmalle puolelle, että saadaan juhlia sitten kaikki lukemat yhdellä kertaa :) Ei sillä, että tätä lukijoiden keräämismielessä tekisin, mutta joku järjestys se olla pitää, eikö?


Meidän asunnon etsintä se saa aina vaan uusia jännittäviä piirteitä. (Itseasiassa tässä ei kyllä ole mitään uutta, saati sitten jännittävää, vaan touhu alkaa käydä jo liiankin tutuksi...) En edes jaksanut tästä aikaisemmin kirjottaa, mutta kerrotaan nyt sitten tämäkin käänne.



Koska siis sunnuntainahan me käytiin katsomassa taas yhtä vaihtoehtoa. Tällä kertaa ihan upouusi! Niin uusi, ettei ollut vielä edes valmis. Siellä se kökötti myllätyllä tontilla munalukko ovessa (jota ei ollut) ja me odoteltiin välittäjää saapuvaksi. Oltiin oikein saatu lastenhoitokin järjestettyä niin, että päästiin kerrankin oikein kahdestaan katsomaan. Välittäjä vain ei sitten saapunut koskaan paikalle ja ovet eivät auenneet meille... 


Vasta tänään sain välittäjän puhelimitse kiinni. Oli kuulema perunut näytön tekstiviestillä keskiviikkona... Meille asti se viesti ei kuitenkaan koskaan tullut... Noh, onneksi talossa oli vain yksi vessa. Ei me sitä oltaisikaan haluttu.
Tämän päivän kuvat ovat keittiöstä. Haluaisin ihan hirmuisesti maalata tuon pöydän, mutta kun se on meillä vain lainassa tässä asunnossa, en voi... kökkö!