10. helmikuuta 2010

Uneton Kajaanissa

Kukahan se on vienyt taas mun unet? En kertakaikkiaan saa nukuttua. En yöllä, ja mikä vieläkin huolestuttavanpaa, en päivälläkään! Viime yönä kun lopulta kolmen aikaan puolipakotin pääni tyynyyn heräilin vähän väliä ja kun pojat aamulla lähtivät kouluun, tuli unelle mittaa kokonaiset neljä tuntia. Olin varma, että kun saan neidin päiväunille vaivun itsekin koomaan saman tien, mutta tässä sitä vaan keikutaan.  Nukuta ei, mutta väsyttää kyllä. Tiedättekö tunteen? On meillä onneksi toinenkin yhtä väsynyt:

Yhdessä on kulutettu öitä valvoen ja katsellen kun nämä pojat

kaivavat itselleen ja toisille käytävää. Ei hullumpaa :) 

Yhtään jaksoa en ollut aikaisemmin katsonut, kunnes ostaa täräytin sitten taas koko ensimmäisen tuotantokauden kerralla. Olen totaalisesti koukussa! Tän kanssa taisi käydä samalla lailla kuin täydellisten naisten. Tosin nämä kaksi ovat niitä täydellisiä miehiä...



Tästälähtien katson pakoni yksin, nimittäin väsynyt ja kuolemankielissä kituva kasviraukka saa tänään armahduksen ja pääsee tuskistaan. Tiskipöydälle sen jo nostin lojumasta odottamaan jäteastiaan kippaamista. Se on taas meidän perheessä viimeinenkin kukka kuollut. Minä vain en kertakaikkiaan tule toimeen niiden kanssa!

Kiitti muuten ihanista ja kannustavista myötäelämiskommenteista edelliseen postaukseen! Yksi tarjous tulikin jo. Se sama tasakattoinen tiilitalo, joka on keikkunut asuntonetin sivuilla jo vuodenpäivät ja maksaa meille aivan liikaa. Täytyykin tästä lähteä päivystämään puhelinta... jos vaikka vielä joku muukin soittaisi... Kuka tässä edes joutaa nukkumaan?