Minä olen se, joka kiikuttaa kyllä kirjeitä postiin, mutta unohtaa itse käydä omalla laatikolla.
Vesisateessa, kylmässä pimeässä illassa, väsyneenä kotiin palatessa kuitenkin muistin.
Ja siellä se oli.
Syksyn ihanin kirja!
Ilta menikin sitten sohvalla...
Voi naiset, te olette luoneet jotain käsittämättömän kaunista ja kodikasta!
Kirjan kuvien ja tekstien innoittamana innostuin itsekin pitkästä aikaa kuvaamaan vähän ympäristöä.
Yhtäkkiä nämä tavaroita pursuavat paikat alkoivatkin taas näyttää kauniimmilta.
Miten se meinaa aina arjen keskellä unohtua?
Suloista torstaita.
Tällä on nyt ajatukset hattaraa.
