Olin jo päättänyt, etten ehdi tänään tehdä sitä perinteistä adventtipostausta.
Ihan perinteistä postausta tästä ei sitten tullutkaan,
koska tänään meillä poltetaan yhtä kynttilää ihan toisesta syystä.
Illan tultua sain kuulla, että kauan hiipunut
mummoni on äsken nukkunut pois.
Mummon lähtö oli odotettavissa
ja mummolle itselleen helpotus,
mutta aina elämän rajallisuus saa ihmisen nöyräksi.
Yli kymmenen vuotta sidottuna sänkyyn,
ilman kykyä kommunikoida,
se tuntuikin jo liialta yhdelle elämälle.
Silti mummo on minulle ennenkaikkea piirakan ja karjalanpaistin
tuoksuinen muistikuva lapsuudesta.
Muistan lapsena itkeneeni onnesta, kun kuulin edessä olevasta mummolareissusta.
Sellaisesta muistosta ei voi kiittää kylliksi.
Siitäkin huolimatta,
Kiitos sinulle mummo!
